3G-verkko
DNA:n 3G-verkon alasajo alkaa vuoden 2023 aikana
DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuoden 2023 aikana. Alasajon myötä taajuuksia vapautuu 4G- ja 5G-yhteyksien käyttöön sekä muille uusille tekniikoille, joiden kehittämiseen DNA siirtää vapautuvat resurssinsa. Vuoden 2022 lopulla 3G-verkossa siirrettiin enää vain alle 1 % DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta.
DNA:n ja Telian yhteisesti omistaman Suomen Yhteisverkon (SYV) 3G-verkon alasajo Itä- ja Pohjois-Suomessa alkaa vuoden 2024 alussa.
Lehdistötiedotteet
DNA:n 3G suljetaan ensimmäisenä Hyvinkäällä toukokuussa
DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuoden 2023 aikana.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Mistä 3G-verkon alasajossa on kyse?
DNA sulkee 3G-verkkonsa kokonaan lokakuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä maakunta kerrallaan. Hyvinkäällä 3G-verkko suljettiin onnistuneesti jo toukokuussa 2023. Verkon sulkeminen vapauttaa radiotaajuuksia uudempien verkkojen (4G, 5G) käyttöön. Päätös sulkemisesta tehtiin ja tiedotettiin jo vuonna 2021.
Maakuntakohtainen sulkemisaikataulu on esitetty alempana.
Suljetaanko myös Suomen Yhteisverkon (SYV) 3G-verkko?
Kyllä. Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla DNA:n käyttämät mobiiliverkot suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää Suomen Yhteisverkko, joka on DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö. Yhteisverkon 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuu vuoden 2024 aikana. Suomen Yhteisverkko tiedottaa tarkemmasta aikataulusta alkusyksyllä 2023.
Miksi 3G-verkko suljetaan?
3G-verkko on palvellut televiestintää jo liki 20 vuotta. Päätöksen taustalla on paremman asiakaskokemuksen tarjoaminen teknisen uudistumisen myötä. 4G- ja 5G-verkot tarjoavat enemmän kapasiteettia, toimintavarmuutta ja nopeutta mobiiliverkkojen jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen. DNA:n 4G-verkon peitto on jo yli 99 % suomalaisista.
Verkon rakenne myös yksikertaistuu yhden teknologiakerroksen poistuessa ja resursseja vapautuu tehokkaampien teknologioiden kehittämiseen. 3G-verkon alasajo vapauttaa taajuuksia myös muiden verkkojen käyttöön. Vuoden 2022 lopulla 3G-verkossa siirrettiin enää vain alle 1 % DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta.
Suljetaanko DNA:n koko 3G-verkko kerrallaan?
Ei. Sulkemista on valmisteltu suunnittelu- ja laboratorioympäristöissä jo vuosia, ja toimenpiteitä testattu yksittäisillä tukiasemapaikoilla. Myös Hyvinkään 3G-verkkojen sulkeminen toukokuussa 2023 onnistui suunnitelmien mukaisesti, joten seuraavaksi aloitetaan vaiheittainen 3G-alasajo Hyvinkäältä saatuja oppeja hyödyntäen.
Milloin 3G-verkon alasajo toteutetaan?
DNA sulkee 3G-verkkonsa maakunta kerrallaan, lukuun ottamatta Hyvinkäätä, jossa 3G-verkko on jo suljettu. Maakuntakohtainen sulkemisaikataulu on esitetty alla.
Lokakuu 2023:
- Kanta-Häme
- Päijät-Häme
Marraskuu 2023:
- Uusimaa
- Varsinais-Suomi
Tammikuu 2024:
- Satakunta
- Pirkanmaa
- Keski-Suomi
- Pohjanmaa
- Etelä-Pohjanmaa
- Keski-Pohjanmaa
Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla DNA:n käyttämät mobiiliverkot suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää Suomen Yhteisverkko, joka on DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö. Yhteisverkon 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuu vuoden 2024 aikana. Suomen Yhteisverkko tiedottaa tarkemmasta aikataulusta alkusyksyllä 2023.
Mistä tiedän, onko minulla 3G-laite tai -liittymä?
Lähes kaikki mobiililaitteet, jotka eivät tue 4G-yhteyksiä, ovat malliltaan hyvin vanhoja, tyypillisesti ainakin 5–10 vuoden ikäisiä. Jos olet kuitenkin epävarma, onko laitteesi 3G- vai 4G-kykyinen, kannattaa selvitys aloittaa etsimällä laitteesta, sen käyttöoppaasta tai laitteen näytöltä 4G-ikonia. Jos sellainen näkyy, voi laitteen melko varmasti olettaa olevan myös 4G-kykyinen. Tieto löytyy myös verkkohaulla laitteen mallinumeron perusteella:
- Android-laitteissa mallinumero on nähtävissä asetusten kohdassa "Tietoja puhelimesta". Yleensä tämä löytyy asetusvalikon loppupäässä, mutta se riippuu puhelimen valmistajasta ja mallista.
- Applen iPhonessa ja iPadissa mallinumeron voi tarkistaa asetusten kohdasta "Yleiset", jonka alta "Tietoja".
- Kannettavissa tietokoneissa mallinumero on tyypillisesti kirjattu laitteen pohjaan tai pohjassa olevaan tarraan.
- Muista mobiiliyhteyttä hyödyntävistä laitteista, kuten riistakameroista ja maksupäätteistä, mallinumeroa kannattaa etsiä laitteesta itsestään.
Vanhat laitteet, jotka eivät tue 4G- tai 5G-verkkoa, siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa 3G-verkon sammuessa. Tämä tarkoittaa todennäköisesti merkittävää hidastumista datansiirtonopeudessa, mikä ei toisaalta esimerkiksi hyvin vähän dataa siirtävien laitteiden kuten riistakameroiden kohdalla ole välttämättä merkityksellistä.
DNA:n kuluttajaliittymistä lähes kaikki on jo vaihdettu 4G- tai 5G-liittymiin. Kaikki 3G-palveluita käyttävät asiakkaat pyritään tavoittamaan ennen verkkojen alasajoa.
- Yksityisasiakkaana voit tarkistaa omat liittymäsi DNA Tunnuksella joko DNA:n sivuilta tai Oma DNA -sovelluksesta.
- Yritysasiakkaana voit tarkistaa liittymätietosi YritysDNA-itsepalvelusta.
Käytän yhä 3G-verkkoa. Mitä muutos tarkoittaa osaltani ja mistä saan korvaavat tuotteet?
Alasajo koskee kaikkia yksinomaan 3G-verkkoon pohjautuvia palveluita. Palvelut tullaan korvaamaan pääasiassa erilaisin 4G- ja 5G-ratkaisuin. Vanhat laitteet, jotka eivät tue 4G- tai 5G-verkkoa, siirtyvät yleisesti ottaen käyttämään 2G-verkkoa, vaikka niiden käyttämä liittymätyyppi vaihtuisi 4G- tai 5G-liittymäksi.
DNA:n 4G-verkon peitto on jo yli 99 % suomalaisista. DNA:n 5G-verkon väestöpeitto oli jo kesäkuussa 2023 alussa 89 %.
Kuluttaja-asiakkaat voivat hankkia korvaavat tuotteet DNA:n asiakaspalvelun kautta tai esimerkiksi lähimmästä DNA Kaupasta. Myös yritysasiakkaat voivat hankkia korvaavat tuotteet DNA:n yritysasiakaspalvelun kautta tai esimerkiksi lähimmästä DNA Kaupasta.
DNA on yhteydessä 3G:tä käyttäviin yritys- ja yhteisöasiakkaisiinsa, jotta korvaavat ratkaisut löydetään. Työ on aloitettu jo vuonna 2021. Pitkällä siirtymäajalla on tarkoitus varmistaa, että myös jäljellä olevat 3G-asiakkaat ehtivät hyvissä ajoin päivittää laitteensa ja palvelunsa nykyaikaan.
Kun 3G-verkko poistuu, kaikki sen päälle toteutetut palvelutkin poistuvat. 3G-verkon alasajo on normaalia verkon kehitystyötä ja korvaavien ratkaisujen avulla asiakkaamme saavat käyttöönsä entistäkin paremmat ja palvelut. DNA ei korvaa muutoksesta aiheutuvia kuluja.
Missä verkossa puhelut kulkevat 3G-verkon sulkemisen jälkeen?
Jos päätelaitteessa on VoLTE- eli Voice over LTE -ominaisuus jota myös liittymä tukee, kulkevat puhelut 4G-verkon kautta. Tällöin puhelin pysyy puhelun aikana 4G-verkossa ja myös puhelun laatu on parempi.
Jos puhelin ja liittymä eivät tue VoLTE-palvelua, kulkevat puhelut 2G-verkossa 3G-verkon sulkemisen jälkeen. Tällöin puhelin putoaa puheluiden aikana 2G-verkkoon.
Sammutetaanko 3G-verkkoa myös muualla maailmassa?
Kyllä, ja tämä on hyvä huomioida matkustaessa. Joissain maissa on päätetty myös 2G-verkon alasajosta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monilla operaattoreilla on käytössä enää 4G- ja 5G -verkot. Jos siis matkustat Yhdysvalloissa, liittymäsi tulee tukea 4G-puheluita (VoLTE) ja puhelimesi tukea VoLTE-roamingia.
Mediassa on nostettu toisinaan esille huolta 3G-purkamisen vaikutuksista esimerkiksi hissien hätäpuheluiden tai vanhojen IoT-laitteiden toimintaan. Onko huoleen aihetta?
DNA:n asiakkaiden ei tarvitse lähtökohtaisesti olla tällaisista vaikutuksista huolissaan. Mikäli kuitenkin omassa käytössä on yhä vanhoja 3G-laitteita, kannattaa 3G-verkon alasajoon varautua päivittämällä ne 4G- tai 5G-kyvykkäisiin laitteisiin.
DNA sulkee 3G-verkkonsa vaiheittain ja seuraa alueellisia vaikutuksia jatkuvasti. Tällä tavoin pyritään tunnistamaan ja ratkaisemaan myös odottamattomat vaikutukset jo pienemmillä alueilla. DNA ei kuitenkaan odota verkkojen sammutuksen aiheuttavan huomattavia ongelmia esimerkiksi hissien hätäpuheluiden tai vanhojen IoT-laitteiden kohdalla, sillä 3G-verkon purkamista on tehty maailmalla jo laajasti – niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Maissa, joissa vanhentunutta mobiilitekniikkaa on ajettu alas, ei ole kohdattu yhteiskunnan toimivuuden kannalta merkittäviä ongelmia.
Vanhat laitteet, jotka eivät pysty hyödyntämään 4G- tai 5G-verkkoa, siirtyvät 3G-verkon sammuttamisen jälkeen pääosin automaattisesti 2G-verkon piiriin. Tavalliset puhelut kulkevat myös 2G-verkossa. 2G-verkon kautta siirtyy myös dataa, mutta yhteysnopeus on hyvin hidas. Datansiirto 2G-verkossa voi viedä 20–30-kertaisen ajan 3G-verkkoon verrattuna. 2G-yhteys soveltuu siis pienten datamäärien ei-viivekriittiseen siirtoon. Mikäli käyttökohde vaatii megabittiluokan datanopeutta tai lyhyttä viivettä, on päättyvä 3G-datayhteys tarpeen korvata 4G- tai 5G-yhteydellä.