Satuillaan – yhteisiä satuhetkiä koko perheelle

Joulupukin jäljillä - Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu

Nelli istui olohuoneen sohvalla ja selaili joululahjaksi saamiaan kirjoja. Isä istahti viereen kahvikupillisen kanssa. 
    – Mitäs kirjoja joulupukki toi? Isä kysyi ja avasi yhden kirjoista. 
    – Tässä on hassu lohikäärme joka tykkää syödä, Nelli sanoi. – Ja tässä yhdellä joulupukilla on sarvet!
Isä selaili toista kirjaa ja naureskeli hassunkuristen otusten seikkailuille.
    Nelli nosti katseensa. Vihreä Kettu kiipeili pöydällä ja nuolaisi yhtä rasiaan jäänyttä vihreää marmeladikuulaa.
    – Miten joulua vietetään muissa maissa? Nelli kysyi. 
    – Joulua voi viettää monella tavalla, isä sanoi. – Tai olla viettämättä. Monessa maassa on vanhoja ja uudempia perinteitä ihan niin kuin meilläkin. Joulupukkejakin on erilaisia.
    – Miten niin erilaisia, Nelli ihmetteli ja nyrpisti nenäänsä.
Isä kaivoi padin sohvatyynyn takaa ja näytti Nellille kuvia erilaisista joulun vietoista ja joulupukeista ympäri maailmaa. 
    – Muistatko kun Englannin serkut kävivät täällä kesällä? Heidän joulupukkinsa tulee savupiipusta sisään ja jättää lahjoja kuusen alle.
Nelli katseli kuvia kiinnostuneena. Paljon kuvia iloisesti hymyilevistä joulupukeista, ihmisistä kuusen ympärillä, toreilla, kirkoissa. Yhdessä kuvassa oli pakkasen huurruttama ukko, yhdessä joukko loisteliaasti pukeutuneita tietäjiä. Tonttuja ja otuksia, kaikenlaisia lahjoja.
    – Katsele niitä siinä hetki, minä alan laittamaan ruokaa, isä sanoi ja nousi ylös. 
– Katsotaan yhdessä sitten lisää.
Vihreä Kettu istui jo oranssissa nojatuolissa ja näytti kärsimättömältä. 
    – No, mennäänkö? Se huikkasi Nellille.
Nelli riensi tuoliin ja katsoi kuvia. Hän osoitti yhtä ja hihkaisi.
– Tuonne!
Vihreä Kettu huiskutteli hännällään ja suuri taikapölypilvi levisi heidän ympärilleen. Nojatuoli heilui ja hytkyi ja nostatti heidät ilmaan. Pian he kiitivät pehmeästi kohti uutta seikkailua.

He saapuivat jouluiseen Englantiin, jossa ilta oli jo tummunut ja ihmiset valmistautuivat yöpuulle. Jouluvaloja oli kaikkialla, ja Nelli ja Kettu kävelivät ihastelemassa pienen asuinalueen rauhallista tunnelmaa. He näkivät yhden punatiilisen talon ikkunassa lapsia. 
    – Mennäänkö katsomaan miten täällä vietetään joulua? Kettu kysyi ja Nelli nyökkäsi. He liikkuivat näkymättöminä taloon sisälle ja katselivat ympärilleen. Lapset olivat ripustamassa suuria sukkia takan eteen ja puhuivat jotakin vanhemmilleen.
    – Minä en tiedä mitä he sanovat, Nelli harmitteli. 
    – Ahaa, niinpä tietysti, Kettu totesi.
Se tuli ihan Nelliin kiinni ja tökkäsi pienen märän kuononsa Nellin korvaan ja puhalsi kevyesti. Se kutitti, ja Nelliä nauratti.
    – Nyt ymmärrät kaikkia maailman kieliä, Kettu sanoi. – Taikapöly korvassa on ihan vaaratonta.
Ja Nelli tosiaan ymmärsi! Lapset olivat innoissaan odottamassa joulua ja miettivät mitä joulupukki heille toisi.
    – Minä olen ollut tosi kiltti, yksi heistä sanoi. – Saan varmasti paljon lahjoja.
    – Ehkä et saa mitään, isoveli kiusoitteli.
    – Minäkään en saa mitään, pienin takelteli ja kaikkia nauratti. 
Lapset menivät nukkumaan ja vanhemmat jäivät valmistelemaan joulua. Pöydälle laitettiin pieniä joulupiiraita joulupukille ja kasa paukkukaramelleja odottamaan juhlapäivällistä. Pian talo hiljeni, ja Nelli ja Kettu jäivät joulukuusen valoon odottamaan.
    – Oletko ihan varma että se pukki tulee tuolta? Nelli kysyi ja katsoi takkaan.
    – Olen, Kettu sanoi. – Taikareki pitää kamalaa meteliä, kuulen sen jo nyt!
    – En minä kuule mitään, Nelli sanoi, mutta samassa takasta putosi pieni nokinen tupsahdus. Hetken perästä olohuoneessa seisoi punanuttuinen joulupukki.
    – Hupsis, joulupukki sanoi. – Täällähän onkin yleisöä. Kettu! Ja Nellikin näemmä. Olettepas kaukana kotoa!
Nelli katsoi joulupukkia silmät suurina. Kettu heilautti häntäänsä joulupukille.
    – Me olemme tutkimusmatkalla. Tutkimme erilaisia jouluja ja joulupukkeja ympäri maailman!
    – Niinkö, joulupukki sanoi. Hän täytti suuret roikkuvat sukat pienillä lahjoilla ja herkuilla ja asetteli muutaman paketin kuusen alle. – Se onkin aikamoinen urakka, maailma on niin suuri!
Joulupukki otti yhden piiraan käteensä ja haukkasi. Hän ojensi toisen Nellille.
    – Mitäs jos minä hiukan autan, Vihreä kettu sanoi. 
Nelli nyökytteli innokkaasti ja Vihreä Kettu hotkaisi yhden piiraista. Joulupukki otti Nelliä kädestä kiinni ja yhtäkkiä taikapölypilvi kuljetti heidät katolle, jossa joulupukin taikareki ja porot odottivat. 
– Hypätkää kyytiin! Joulupukki sanoi ja Nelli ja Kettu kiipesivät rekeen innoissaan.
Porot lähtivät vetämään rekeä jouluiselle taivaalle. Aika kulki taikapölyssä nopeasti ja hitaasti, edes ja takaisin, ja Nelli ja Kettu pääsivät seuraamaan ihmisten joulunviettoa ympäri maan. 
– Minä olen lentänyt porolla ennenkin, Nelli sanoi iloisesti joulupukille.
– Niinkö, pukki totesi. – No sittenhän tämä on ihan tuttua! Meillä täällä Englannissa porot ovat aika harvinaisia. 
– Mutta joulupiiraat on aika hyviä, Kettu sanoi.
– Kaikilla on omat tapansa ja herkkunsa jouluna! Pukki nauroi. – Minäpä vien teidät tuonne mantereen puolelle tapaamaan ystävääni, hän kulkee useimmiten hevosella. 

Pian he olivatkin ihan uudessa paikassa, jossa joen rannalla oli paljon kauniita taloja. Yhden talon puutarhassa oli suuri valkoinen hevonen ja kaksi valkopartaista miestä juomassa teetä.
    – No sieltähän se “isä joulu” saapuukin, toinen heistä sanoi ilahtuneena. – Ja pieni Nellikin on mukana, jopas nyt!
Nelli ja Kettu hyppäsivät reestä. 
    – Nelli ja Kettu ovat tutustumassa erilaisiin jouluihin, joulupukki sanoi. – Ajattelin että sinä voit auttaa, ja olettekin täällä molemmat. 
Joulupukki osoitti ensin toista valkopartaista, korkeahattuista ukkoa.
    – Tämä tässä on Sinterklaas. Hän on oikeastaan Hollannin joulupukki.
    – Minä kiersin kodeissa jo pari viikkoa sitten, Sinterklaas sanoi hymyillen. – Lapset jättävät takan viereen kenkänsä ja minä täytän ne lahjoilla. Hevoseni saa heiltä porkkanoita! 
Hän hämmensi lusikkaa teekupissa. – Jouluaattokin on täällä vähän erilainen kuin teillä.
Nelli kuunteli kiinnostuneena. Hän ojensi kätensä suuren hevosen eteen joka nuuhki sitä innokkaasti. Kettu hyppäsi penkille ja kurkisti pöydällä olevaan herkkukoriin, josko siellä olisi jotakin syötävää. 
Toinen valkopartainen ukko oli pukeutunut valkoisena kimaltavaan viittaan. 
– Tämä on Pakkasukko, joulupukki sanoi ja hyppäsi takaisin rekeensä. – Teillä on varmaankin paljon juteltavaa. Minä jatkan matkaani, jotta ehdin jakaa kaikkien lahjat!
Porot hyppäsivät taivaalle ja pukki vilkutti Nellille ja Ketulle. 
– Hyvää joulua!
Pakkasukko kaatoi Nellille kaakaota kuppiin ja he kaikki istuutuivat pöydän ääreen lämpimien taljojen päälle. Pöydän ääreen asteli myös valkoiseen takkiin pukeutunut nuori tyttö.
– Tämä on lapsenlapseni Lumityttö, Pakkasukko sanoi ylpeänä. Lumityttö tervehti heitä ystävällisesti ja jakoi kaikille punaiset talviomenat. Ympärillä linnut tarkkailivat heitä. 
– Meillä Venäjällä kaikki eivät vietä joulua kuten teillä Suomessa, mutta uusivuosi on suuri juhla, Lumityttö kertoi. – Silloin syödään hyvin ja jaetaan lahjoja. Ollaan yhdessä.
– Niin kuin meilläkin jouluna, Nelli sanoi. – Ja Kettu söi ihan liikaa pipareita. 
– No niin, Sinterklaas nauroi. – Monissa maissa ja perheissäkin on erilaisia tapoja ja perinteitä mutta useimmat haluavat olla yhdessä, ja näemmä syödä hyvin, hän jatkoi ja tökkäsi Kettua vatsaan. Pakkasukko ja Nelli nauroivat. Kettu pörhisti turkkiaan ja jatkoi tyytyväisenä piiraan mutustamista.
– Onko joulupukkeja vielä enemmänkin? Nelli kysyi.
– On, ja paljon muutakin! Sinterklaas sanoi. – Oletkos koskaan käynyt Islannissa? Siellä on vuoren kokoinen joulukissa, joka vahtii että lapset ovat kiltisti!
– Ja Itävallan Krampus on aika hurja tyyppi, Pakkasukko totesi. 
Nelli kuunteli mietteliäänä. Joulukissa kuulosti jännittävältä.     
– Tärkeintä on, että kaikki saavat juhlia niin kuin haluavat, Lumityttö totesi hymyillen. – Rauhallisesti hiljentyen, tai suurissa juhlissa, ihan kuinka vain.
– Pitäisiköhän sinun kohta kipaista kotiin päin, Sinterklaas sanoi Nellille kun alkoi sataa lunta. – Matka on aika pitkä ja lumi voi haitata Ketun taikatutkaa.
– Siihen voikin saada lisälääkettä! Pakkasukko totesi ja osoitti Lumityttöä.
Lumityttö kaivoi takkinsa taskusta pienen rasian, joka kimalsi kuin tähtitaivas. Varovasti hän avasi rasian ja sen sisältä tulvi taikapölyä niin, että se nosti Nellin ja Ketun pehmeästi ilmaan kuin pumpulin keskelle. 
    – Hyvää joulua, he kaikki toivottivat Nellille ja Ketulle ja katosivat näkyvistä. Nelli istui taas kotona oranssissa nojatuolissa, Kettu sylissään.

    – Eikös olekin kivoja jouluja maailmalla, isä sanoi myöhemmin sohvalla ja selaili kuvia joulunvietosta ympäri maailman. – Vaikka minkälaisia.
Nelli seurasi kuvia. Vihreä Kettu istui ikkunalla ja katseli lumista maisemaa unisena.
    – Joo, Nelli sanoi mietteliäänä. – Samanlaisia ja erilaisia. 
    – Ja voidaan katsella täältä lisää juttuja, ja vaikka viesteillä serkuille Englantiin, isä jatkoi hymyillen.
    – Niinkö? Nelli havahtui. – Tehdään niin! Minä haluan kertoa meidän joulusta!
    – Ja parasta on että sen voi tehdä tästä kotisohvalta, isä sanoi ja oikaisi jalkansa.

– Miten kirjoitetaan hyvää joulua englanniksi? Nelli kysyi. – Minä osasin aikaisemmin kaikkia maailman kieliä, mutta nyt en muista niitä enää.
Isä nauroi ja auttoi Nelliä kirjoittamaan terveiset. He katselivat kuvia ja kirjoittelivat viestejä pitkälle iltaan. 
Vihreä Kettu kulki ympäri asuntoa ja nuuski kaikki kodin nurkat. Joulu alkoi olla ohitse ja uusia taikoja alkoi tulvia sen mieleen. Lopulta se heilautti tyytyväisenä taikapölyä ilmaan ja käpertyi Nellin jalkojen juureen. Onnellisena se jäi odottamaan uutta vuotta ja mitä uusia seikkailuja se toisikaan tullessaan.