Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Kaunotar ja hirviö

Nelli istui eteisen lattialla suuren peilin edessä ja kiinnitti pinnejä hiuksiinsa. Päässä oli tupsupinni, kolme vihreää pinniä, hopeinen pompulapinni ja neljä ötökkäpinniä. Vihreä Kettu istui Nellin viereen.
    – Kuinka monta pinniä oikein tarvitaan pitämään hiukset kiinni päässä? Kettu kysyi.
    – No ei ne sitä varten ole, Nelli nauroi. – Nämä on vain kivoja. Haluaisin isoja punaisia höyheniä päähän! Tai vihreän tukan!
Kettu innostui ja hyppäsi Nellin pään päälle. 
    – Tällaisenko? Se kysyi ja muotoutui kuin hiuksiksi pään ympärille häntäänsä hulmuttaen.
Nelli hihkui ja peilaili uusia hienoja vihreitä hiuksiaan. Lopulta Kettu hyppäsi takaisin peilin eteen ja mietti, josko senkin pitäisi olla eri värinen.
    – Jos olisinkin sininen? Kettu pohti. – Tai kiiltävä musta! 
Kettu pörhisti turkkiaan, ja samalla sen vihreä turkki välkehti kiiltäväksi upeaksi mustaksi. Nelli silitti turkkia ja he ihailivat sitä yhdessä. Kettu pomppi olohuoneeseen ja vaihtoi turkkinsa värejä joka pompulla erilaiseksi. Se välkkyi sateenkaaren väreissä ja lopulta kiipesi oranssin nojatuolin päälle istumaan. Nelli nauroi ja seurasi innoissaan perässä.
    – Lähdetäänkö seikkailuun? Nelli kysyi. – Minulla on jo kirja! 
    – Lähdetään vain, Kettu sanoi. Se pörhisti turkkiaan, joka muuttui takaisin vihreäksi.  – Olenkin jo valmiiksi laittautunut upeaksi!
Kettu heilautti hännällään ilmaan kimaltavan taikapölypilven, joka keikutti heidät pehmeästi satumaailmaan.

He saapuivat pieneen virkeään kylään. Yhden talon pihalla oli vanha kauppias kolmen lapsensa kanssa. Hän pakkasi tavaroita kärryihin ja valjasti hevosen sen eteen. Nelli ja Kettu menivät lähemmäs.
    – Mitäs haluatte matkaltani tuliaisiksi? Kauppias kysyi lapsiltaan.
Vanhin nuorukainen halusi hienoja, kalliita vaatteita. Toinen halusi arvokkaita koruja. Kolmas, jonka nimeksi paljastui Kaunotar, halusi vain yhden punaisen ruusun. Toiset naureskelivat tälle yksinkertaiselle pyynnölle, mutta Kaunotar pysyi päätöksessään ja kauppias lähti matkalleen.
    – Mikä on tuliainen, Kettu kummasteli. – Onko se syötävää?
    – Voi se olla, Nelli sanoi. – Minä sain kerran tuliaisiksi simpukankuoren. Se olisi varmaan mieluummin jäänyt sinne mereen kuin muuttanut meidän kirjahyllyyn.
    – Seurataan kauppiasta, Kettu sanoi ja huiskautti heidät tarinassa eteenpäin.

    – Onpas synkkää, Nelli ihmetteli, kun he tupsahtivat suuren, pimeän metsän keskelle.
    – Kauppiaan pitäisi olla ihan lähellä, Kettu sanoi.
He kuulivat hevosen hirnahduksen ja kulkivat polkua pitkin sokkeloisen metsän läpi ääntä kohti. Polun päässä avautui upea maisema, kukkivia puutarhoja, kauniita kivisiä käytäviä ja kaiken keskellä valtava koristeellinen linna. 
Kauppiaan hevonen oli linnan edustalla, mutta kauppiasta ei näkynyt. Nelli ja Kettu kävelivät linnaan sisälle. Linna oli mahtava, siellä oli kimaltavia kattokruunuja ja suuria huonekaluja vieläkin suuremmissa saleissa.
    – Kukahan täällä siivoaa, Kettu totesi. – En ole nähnyt ketään missään.
He kurkistivat kauniisti valaistuun saliin, jossa kauppias istui yksin pitkän pöydän ääressä. Hän lopetti juuri ruokailunsa, pyyhki suunsa lautasliinaan ja nousi ylös.
    – Kiitos vain talon väelle, kauppias sanoi kovaan ääneen. – Tämä oli juuri mitä tarvitsin!
Kauppias poistui Nelli ja Kettu kannoillaan. Ulkona kauppias oli juuri aikeissa jatkaa matkaa, kunnes huomasi puutarhassa suuria punaisia ruusuja. Hän nappasi niistä yhden tyttärelleen viemisiksi.
Nelli nyrpisti nenäänsä.
    – Ei toisten kukkia saa ottaa, hän sanoi.
Samassa puutarhan kätköistä kuului valtavaa ryskettä. Hevonen säikähti ja hirnui. Varjoista heidän eteensä ilmestyi suuri, kammottava hirviö. Nelli pelästyi ja piiloutui pusikkoon, vaikka olikin näkymätön hirviölle.
    – Sinä kiittämätön olento! Hirviö mylvi kauppiaalle. – Tarjosin sinulle aterian ja sinä kiität minua varastamalla ruusun tarhastani! Vangitsen sinut iäksi linnaani!
Kauppias sopersi anteeksipyyntöään ja selitti, että oli ajattelematon ja vain aikeissa viedä ruusun tyttärelleen. Hirviö kuunteli ja rauhoittui. 
– Hyvä on, hirviö sanoi. – Säästän sinut, mutta vain jos lupaudut työskentelemään linnassani. 
Kauppias lupautui ja hirviö päästi hänet menemään sillä ehdolla, että hän palaisi takaisin.

Kylässä kauppias kertoi kaikille kauheasta kohtaamisestaan.
    – Mutta ethän sinä voi tuollaiselle hirviölle työskennellä! eräs totesi.    
– Onko se edes turvallista, toinen sanoi.
Kaunotar kuunteli isäänsä ja lohdutti häntä.
    – Älä huoli, minä menen sinun sijastasi! Kaunotar sanoi. – Minä jaksan työskennellä, eikä se hirviökään niin pelottavalta kuulosta.
Kauppias kauhistui ehdotusta ja kielsi tytärtään lähtemästä. Mutta Kaunotar oli päättäväinen ja rohkea, ja yöllä kun muut nukkuivat, Kaunotar otti isänsä hevosen ja ratsasti hirviön linnaan. Nelli ja Kettu pysyivät hädin tuskin perässä.

Linnassa ei näkynyt ketään, mutta pöytä oli katettu ja huoneet kimaltelivat valmiina vastaanottamaan hienoimmankin vieraan. 
    – Tämä linna on lumottu, Kettu kuiskasi Nellille. – Ihan kuin tuo kaappi olisi liikkunut, ja olen varma että tuo kynttilä tuijottaa minua!
    – Ehkä kaikki ovat näkymättömiä, Nelli sanoi – Niin kuin me.
Kaunotar kulki ympäri linnaa ihastellen loistoa ja mietti, ettei hirviö varmaankaan halunnut pahaa kenellekään, koska oli niin vieraanvarainen. Samassa hirviö tuli Kaunottaren eteen. Se oli suuri ja karvainen, sillä oli valtava nenä ja surulliset silmät. Kaunotar pelästyi, mutta selitti, että asuu nyt linnassa ja työskentelee hirviölle. Hirviö oli ystävällinen ja kohtelias, ja Kaunotar vakuuttui, että hurjan ulkokuoren alla oli kiltti ja lämmin olento. 

Aikaa kului. Kettu taikoi heidät tarinassa kuukausia eteenpäin. Kaunotar ja hirviö ihastelivat puutarhassa ruusuja uppoutuneena keskusteluun. Nelli katseli hirviötä. Se ei enää ollut niin pelottava. Se oli kyllä suuri ja hurjan näköinen, mutta sen kohtelias käytös ja iloinen nauru sai sen vaikuttamaan ystävälliseltä. Kaunotar oli huomannut saman.
    – On ollut ihanaa työskennellä täällä kauniissa puutarhassa ja olla kanssasi linnassa, Kaunotar sanoi hirviölle. – Mutta kaipaan perhettäni, ja kävisin mielelläni heitä tapaamassa.
    – Tietenkin voit mennä, hirviö totesi. – Meillä on ollut mukavaa yhdessä, et ole vankini. Toivon, että tulet kuitenkin takaisin.
Kaunotar lupasi tehdä niin, halasi hirviötä riemuissaan ja lähti saman tien hevosella kohti kotikylää. Hirviö katseli hänen peräänsä hymyillen. 
    – Kaunotar taitaa tykätä hirviöstä, Nelli sanoi.
    – Tunne on varmasti molemminpuolinen, Kettu hihitti ja katsoi hirviötä, joka tanssahteli kömpelösti itsekseen ja haisteli ruusuja.
Äkkiä hirviön eteen ilmestyi kirkkaana hehkuva haltia. 
    – Tiedäthän, hirviö, että jos Kaunotar ei tule takaisin, päiväsi ovat luetut! Haltia sanoi.
Hirviö painoi päänsä alas ja poimi yhden punaisen ruusun surullisena.
    – Kyllä minä tiedän, se sanoi ja haltia välähti taas näkymättömiin. 
Nelli ja Kettu katsoivat toisiaan ihmeissään.
    – Hirviökin on lumottu! Kettu sanoi. – Olisi pitänyt arvata, tämä koko linna haisee ihan taikapölylle!
Nelli keräsi rohkeutensa ja tarrasi Kettua hännästä. He ilmestyivät hirviön eteen joka katsoi heitä kummissaan.
    – Sinun täytyy kertoa Kaunottarelle lumouksesta, Nelli sanoi. – Hän tulee varmasti takaisin!
Hirviö pyöritti ruusua sormissaan.
– En voi, hirviö sanoi. – Hän tulee takaisin, jos haluaa. Lumous säilyy niin kauan, kunnes joku jää luokseni omasta tahdostaan, en voi kertoa sitä Kaunottarelle.
Se laahusti takaisin linnaansa surullisena.

Kettu taikoi heidät Kaunottaren kotiin parin päivän päähän. Kaunotar oli kertonut kaikille ajastaan linnassa ja kiltistä hirviöstä. Sisarukset olivat kateellisia hienosta palatsista ja loistosta, mutta isä oli iloinen saadessaan tyttärensä takaisin.
    – Minä en kuitenkaan jää tänne, Kaunotar sanoi. – Viihdyn hirviön kanssa ja lupasin mennä takaisin.
    – Ei siellä enää ole hirviötä! Vanhin lapsista sanoi. – Koko kylä pelästyi tarinaasi ja he lähtivät tuhoamaan linnan ja hirviön!
Kaunotar kauhistui ja ryntäsi ulos. Mutta kyläläiset olivat vieneet hevoset! Nelli tarrasi Kettua hännästä kiinni ja juoksi Kaunottaren luo.
    – Nopeasti, Nelli sanoi. – Me autamme sinua!
    – Miten ihmeessä? Kaunotar ihmetteli.
Nelli osoitti Kettua, joka innoissaan huiskautti taikapölyä ilmaan ja lennätti heidät kaikki takaisin linnaan.

Linnan edustalla oli paljon ihmisiä, jotka huusivat ja riehuivat. Nelli juoksi kyläläisten eteen.
– Hirviö on kiltti! Nelli huusi. – Ei sillä ole väliä että näyttää hurjalta, jos on kiltti!
Mutta kyläläiset eivät kuunnelleet. He olivat sitoneet hirviön, joka makasi maassa elottomana. Kaunotar ryntäsi hirviön luo ja itkien halasi sitä. 

– Voi rakas hirviö! Kaunotar huudahti.
Nelliä vähän pelotti huutavat ihmiset, mutta hän rohkaisi mielensä ja auttoi Kaunotarta avaamaan köydet hirviön ympäriltä. Vihreä Kettu sai tarpeekseen. Se pörhisti turkkiaan, ja alkoi kasvaa valtavaksi, hurjaksi, kiiltäväsilmäiseksi jättiketuksi. Kyläläiset pysähtyivät ja jäivät kauhuissaan tuijottamaan. Kettu kasvoi ja kasvoi muuriksi linnan ympärille, jättäen kyläläiset ulkopuolelle. Lopulta he luovuttivat ja palasivat takaisin kotiinsa varmoina, että hurja hirviö oli kukistettu. 
Ketun vihreän turkin loisteessa hirviö avasi viimein silmänsä.
    – Sinä...tulit takaisin, se sanoi Kaunottarelle.
    – Tietenkin, Kaunotar sanoi. – En halua jättää sinua enää koskaan.
Ja samassa ilma täyttyi kimaltavasta taikapölystä, linna hehkui tuhansissa väreissä ja hirviö muuttui ihmiseksi. Kaunotar syleili häntä. Haltian lumous oli haihtunut. Nelli ja Kettu lähtivät nojatuolin matkassa takaisin kotiin, onnellisina ja helpottuneina.

                         ***
Nelli istui keittiön tuolilla ja kiinnitti pinnejä isän hiuksiin.
    – Oliko se hirviö tosi hurja? Isä kysyi.
    – Joo, Nelli vastasi. – Mutta sitten kun sen oppi tuntemaan niin ei se sitten pelottanut.
Kettu peilaili itseään eteisessä ja pörhisteli vihreää turkkiaan. Nelli katseli sitä ja mietti hetken.
    – Ehkä jos on kiva ja kiltti muille, näyttääkin kivemmalta, hän totesi. 
    – Viisaampia sanoja en olekaan kuullut, isä sanoi lempeästi ja raapi partaansa, jossa keikkui keltainen höyhenpinni.