Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Pinokkio

Eteisen lattialla oli leluja hujan hajan. Isä kurkisti olohuoneeseen.
    – Nelli, siivoapa lelut pois eteisestä. Joku kompastuu niihin vielä.
Nelli väritti värityskirjan mulkosilmäistä sammakkoa violetiksi olohuoneen lattialla.
    – Ihan kohta, hän sanoi.
    – Tänään, Nelli, isä jatkoi topakasti. – Aamulla mennään ostamaan tarvikkeita eskariin. Eteinen siistiksi sitä ennen.
Nelliä ei huvittanut. Eikä esikoulukaan kuulostanut niin kivalta. Hän jatkoi värittämistä, kunnes Vihreä Kettu alkoi hyppiä värityskirjan ympärillä.
    – Seikkaillaan, Kettu intoili ja pyöri ympyrää. – Hae uusi kirja, en jaksa odottaa enää!
Nellistä seikkailu oli aina hauskaa. Hän heitti kynän kädestään ja pomppasi oranssiin nojatuoliin. Tuolilla odotti jo uusi kirja, jonka kannessa oli puinen pitkänenäinen nukke. 
    – Tämä näyttää hassulta! Nelli sanoi. – Miksiköhän tuolla on noin pitkä nenä?
    – Ehkä se on nenäapina, Kettu ehdotti.  –Tai nokkasiili!
    – No ei ole, Nelli nauroi ja avasi kirjan.
    – Mennään katsomaan, Kettu totesi ja huiskutti hännällään taikapölyä ilmaan. Taikapöly kimalteli ja säihkyi heidän ympärillään, nosti nojatuolin ilmaan ja heiluen höykytti heidät taikapilven keskellä satumaailmaan.

He saapuivat kylään, jossa näkyi hevosvankkureita, pitkissä hameissa kulkevia naisia sekä hattupäisiä miehiä. Pienestä puusepän verstaasta kuului nakuttelua. He kävelivät sisään.
    – Täällä on vanhanaikaista, Kettu totes ja tassutteli sahanpuruissa. – Ei edes sähköä.
Verstaassa istui vanha mies joka veisteli suurta puupölkkyä. Mutta äkkiä pölkky alkoi nauraa.
    – Hihii, älä kutita vatsaani! Se huudahti.
Nelli ja Kettu katsoivat pölkkyä kummissaan, ja puuseppä oli yhtä hämmästynyt.
    – Mikä kumman pölkky sinä lienetkään, seppä sanoi. – Minäpä teen sinusta hienon nuken!
Ja niin puuseppä veisteli pölkystä nuken, joka oli kuin pieni lapsi. Nukella oli kapeat koivet, joita se alkoi heilutella. Sen nenä oli pieni ja suu leveä, ja se nauroi ja näytti puusepälle kieltä. 
Puuseppä nosti nuken lattialle. 
    – Annan sinulle nimeksi Pinokkio, hän sanoi. – Opetan sinulle kaiken minkä osaan, ja olet kuin oikea lapsi!
Pinokkio huojui uusilla jaloillaan ja kikatti. Äkkiä se ryntäsi avonaisesta ovesta ulos kylän vilinään! Pinokkio pomppi ja kompuroi hullunkurisesti ja kyläläiset naureskelivat sille. Puuseppä komensi topakasti Pinokkiota palaamaan takaisin. Pinokkio heittäytyi maahan ja voivotteli ja valitteli suureen ääneen. Kyläläiset katsoivat sitä kummissaan. 
– Minulla on niin kurjaa, Pinokkio valitteli. – Minua pidetään vain laatikossa pimeässä! Pinokkion nenä nytkähti ja piteni aivan aavistuksen. Pinokkio säikähti. Samalla puuseppä nappasi Pinokkion syliinsä ja vei sen kotiinsa hiukan häpeillen.
Nelli ja Kettu seurasivat perässä. 
    – Näitkö? Kettu sanoi. – Nenä kasvoi!
Nelli nyökkäsi.
    – Se kasvoi kun Pinokkio valitti. Mitähän se tarkoittaa? 
    – Ainakaan se ei ollut totta. Kettu totesi. – Ei sitä pidetä laatikossa. Pinokkio valehteli!

Puusepän koti oli verstaan yläkerrassa. Se oli pieni ja vaatimaton koti, mutta puuseppä antoi Pinokkiolle oman pienen sängyn tuvan nurkasta. 
– Huomenna menet kouluun, niin kuin oikeat lapset, puuseppä sanoi ylpeästi. – Minä teen sinulle paidan ja housut ihan itse. 
Hän istui keittiön tuolille ja alkoi ommella vaatteita iloisesti hyräillen. 

Pinokkio heittäytyi sänkyynsä ja puheli itsekseen.
    – En minä halua mennä kouluun. Haluan vain juosta ja leikkiä ja syödä ja makoilla!
Minä olen maailman viisain jo valmiiksi!
Pinokkion nenä venähti hiukan pidemmäksi. Seinältä kuului pientä siritystä ja naureskelua. Nelli ja Kettu menivät lähemmäs, ja näkivät pienen sirkan naureskelemassa Pinokkiolle.
    – Kuka sinä olet? Pinokkio huudahti.
Sirkka hyppäsi Pinokkion nenälle.
    –  Etkös ole taikasirkkaa ennen nähnyt? Sirkka totesi. – Ja tiesitkös Pinokkio, että jos ei käy koulua, muuttuu aasiksi? 
Pinokkio tuhahti ja huitaisi sirkan nenältään. Sirkka lensi kaaressa lattialle. 
    – Pöh! Pinokkio huusi. – Minä teen mitä haluan! 
    – Mutta tuollainen puupää ei koskaan voi muuttua oikeaksi lapseksi, sirkka sanoi, jatkoi matkaansa sängyn alle ja naureskeli mennessään. Nelli katsoi Kettua.
    – Onko se totta? Nelli kysyi.– Muuttuuko aasiksi jos ei mene kouluun?
    – En minä tiedä, Kettu totesi. – Aasithan on aika hauskoja, isot korvat ja kaikkea. 
Mutta Nelli ei halunnut olla aasi.
    – Mennään eteenpäin, Kettu sanoi ja heilautti taikapölyä hännällään. 

Oli aamu. Puuseppä tuli Pinokkion luokse ja ojensi sille vaatteet sekä uuden hienon aapisen.
    – Mistä sinä sait tämän? Pinokkio kysyi hämmästellen.
    – Minä myin takkini ja ostin niillä rahoilla sinulle kirjan, puuseppä sanoi. – Nyt voit mennä kouluun!
Nelli ja Kettu kulkivat Pinokkion perässä koulumatkalla. Teatterin kohdalla Pinokkio kuitenkin pysähtyi. Sisältä kuului rummutusta ja iloista naurua.
    – Tuo kuulostaa hauskalta! Pinokkio totesi. – Paljon hauskemmalta kuin koulu. Kai sinne kouluun voi huomennakin mennä! 
Pinokkio myi pois aapisensa, että saisi rahaa pääsylippuun. Mutta teatterissa sitä alkoi harmittaa ja hävettää, että oli myynyt kirjan. Se alkoi itkeä vollottaa suureen ääneen. Teatterin johtaja sääli sitä niin kovasti, että antoi Pinokkiolle viisi kultarahaa.
Riemastunut Pinokkio ampaisi kohti kotia Nelli ja Kettu perässään.

Kadulla vastaan tuli sokea kissa ja ontuva viekas koira. 
    – Minnekäs matka? Koira kysyi. 
    – Kotiin! Pinokkio hihkaisi. – Vien rahoja puusepälle, hän tulee varmasti iloiseksi!
    – Niinkö, koira totesi. – Kuinka monta rahaa sinulla on?
    – Viisi! Pinokkio sanoi.
    – Ai niin vähän, koira totesi. – Eikö olisi kivempi viedä monta sataa kultarahaa?
Nelli ja Kettu katsoivat toisiaan. Pinokkio pysähtyi.
    – Mistä minä niin monta rahaa saisin?
Kissa virnisti.
    – Me tiedämme paikan mihin voi istuttaa rahapuun, josta tulee moninkertainen määrä rahoja!
Pinokkion silmät suurenivat. 
    – Kun hautaat tuonne pellolle suuren kiven viereen rahasi ja menet hetkeksi pois, puu kasvaa ja kukkii monilla sadoilla kultarahoilla! Kissa jatkoi virnistellen. – Eikö siinä olisi hienompi lahja puusepälle? 
Kissa ja koira osoittivat suuren kiven aivan lähipellon vieressä ja Pinokkio juoksi sinne riemuissaan. Nelli katsoi kulmat kurtussa Vihreään Kettuun ja tarttui sitä hännästä, jotta tulisi näkyväksi. He menivät Pinokkion luo.

    – Älä usko heitä, Nelli sanoi Pinokkiolle, joka kaivoi kuoppaa. – Tuollaisia kultarahapuita ei ole olemassa, he yrittävät huijata sinua!
Pinokkio peitteli rahat kuoppaan ja jatkoi matkaa kotiin päin.
    – Mutta satamäärä kolikoita on paljon hienompaa kuin viisi! Kyllä sen täytyy olla totta!
    
Kettu huiskautti häntäänsä ja taikoi Pinokkion näkymättömäksi. Nelli päästi hännästä irti ja he kaikki olivat näkymättömiä yhdessä. 
    – Katso, Nelli sanoi Pinokkiolle ja osoitti rahakätköä. Kissa ja koira, jotka eivät olleetkaan sokeita tai ontuvia, juoksivat rahojen luo ja kaivoivat ne maasta. Naureskellen he heittivät rahat omaan laukkuunsa ja juoksivat takaisin kylälle.
Pinokkio katsoi heidän peräänsä.
    – Mitä minä nyt teen? Se voivotteli. – Minun täytyy sanoa puusepälle että olin koko ajan koulussa!
Pinokkion nenä venähti muutaman sentin pidemmäksi. 
    – Tai jos minä sanon että lentävä myyrä vei aapiseni! Tai vedenpaisumus iski kouluun! Tai haisunäätähyökkäys!
Ja taas Pinokkion nenä kasvoi. Pinokkio huusi valheita toisensa perään, ja nenä vain kasvoi ja kasvoi, kunnes se oli pitkä kuin lipputanko. Pinokkion pää notkahti nenän painosta maahan.
    – Me autamme sinua, mutta sinun täytyy kertoa puusepälle totuus, Nelli sanoi.
Pinokkio myöntyi surkeana.
Kettu taikoi heidät kaikki puusepän kotiin. Pinokkio oli taas näkyvä, ja kertoi hämmästyneelle puusepälle kaiken. Puuseppä nakutteli Pinokkion nenän takaisin pieneksi.
    – Onneksi sinulle ei sattunut mitään, puuseppä sanoi. – Se on kaikkein tärkeintä, kaikki muu järjestyy kyllä.
Pinokkio painoi päänsä häpeillen alas ja lupasi olla kuin oikea lapsi tästä lähtien. 

Nelli ja Kettu seurasivat kuinka Pinokkio piti lupauksensa. Se alkoi käydä koulua, auttaa puuseppää ja jopa jutella taikasirkalle kiltimmin. 
– Kun jatkat noin, sinunlaisesi puupää saattaa sittenkin muuttua oikeaksi lapseksi, sirkka totesi iloisesti, ja Pinokkio nauroi onnellisena.

                        ***
Nelli sulki kirjan.
    – No mitä nyt? Kettu kysyi taikapilven hälvettyä ympäriltä. – Muuttuiko Pinokkio lapseksi vai aasiksi?
    – Ei ainakaan aasiksi, Nelli sanoi. – Enkä muuten minäkään.
Nelli laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja meni siivoamaan eteisestä leluja pois. Isä tuli auttamaan.
    – Eskarissa on varmaan ihan kivaa, isä sanoi. – Uusia kavereita ja uusia juttuja opittavana.
    – Kyllä minä tiedän, Nelli sanoi ja mietti hetken. – Eikä se haittaa vaikka joku olisi aasi tai puupää tai lentävä myyrä. Koska me ollaan kaikki yhdessä siellä, niin kuin oikeat lapset.
    – No se on aivan totta, isä sanoi. 
Nelli kokeili nenäänsä, joka oli ihan saman kokoinen kuin aina ennenkin.
    – Niin on! Hän totesi riemuiten.