Nellin sadepäivä mökillä

Nelli painoi nenänsä kesämökin keittiön ikkunaan kiinni. Ulkona satoi rankasti ja pisarat sinkoilivat kaikkialle mökin terassilla. Välillä ilmassa välähteli ja salamat valaisivat koko järvimaiseman. Ukkonen oli koko ajan lähempänä ja jyrinä tuntui jo vatsan pohjassa. Vihreä Kettu pyöri Nellin jaloissa hermostuneena.
    – Mitä siellä tapahtuu? Se kyseli.
    – Ukkonen jyrisee ja salamoi, Nelli sanoi. – Tule katsomaan!
Kettu meni pieneksi mytyksi Nellin jalkojen juureen ja painoi päänsä Nellin varpaita vasten.
    – En minä nyt ehdi, se sanoi tuskin kuuluvasti. – Minä vahdin täällä pölypalleroita. 
Nelli katseli järvelle. Suuret pisarat pomppivat veden pinnalla innokkaasti.
    – Nythän pitää mennä uimaan! Nelli hihkui ja pinkaisi suuren tuvan puolelle.
Vihreä Kettu kauhistui.
    – Eihän sateessa voi mennä uimaan, siellähän kastuu! Ja ukkonen iskee salamalla päähän!

Tuvassa oli hälinää. Nellin serkkujen koko perhe oli myös mökillä. Aikuiset istuivat edelleen pöydässä vaikka kaikki olivat syöneet jo ajat sitten. Puheensorinan keskellä Nellin kaksi vanhempaa serkkua heiluttelivat kännyköitään.
    – Täällä ei ole kenttää, Lotta sanoi.
Emil yritti ladata puhelintaan, mutta mitään ei tapahtunut. 
– Siis täällä ei oo edes sähköä, hän tuskastui ja lysähti tuvan nurkassa olevalle tuolille.
– Myrsky taisi katkoa sähköt, Nellin täti sanoi ja kaatoi taas kahvia kuppeihin. – Mutta keksitte varmasti jotain kivaa tekemistä yhdessä.
– Mennään uimaan, Nelli hihkui iloisesti. 
    – Ukkosella ei saa mennä uimaan, isä sanoi. – Nyt täytyy vain odottaa että myrsky menee ohi.
    – Ei oo mitään tekemistä, Emil valitti.
    – Menkää vaikka saunamökille pelaamaan jotain lautapeliä, setä sanoi. – ottakaa Nelli ja Otto mukaan. 
Otto oli Nellin kaksi vuotta nuorempi serkku. Ihan vauva siis, Nelli ajatteli. 
Vanhemmat serkut päästivät erilaisia tuskastuneita ääniä mutta raahustivat mökin ovelle ja vetivät kumppareita jalkaan. Nelli teki samoin Vihreä Kettu perässään.
    – Mitä nyt tapahtuu? Kettu kuiskasi. – Ei kai me mennä tuonne ulos? 
    – Saunamökille on ihan lyhyt matka, Nelli kuiskasi Ketulle. – Ei siinä ehdi edes kastua.

Saunamökki oli valoisa ja tunnelmallinen. Sen hirsiseiniä reunustivat pitkät puusohvat, joihin Lotta ja Emil kasasivat tyynyistä mukavat lötköttelypaikat.

    – Mitä pelataan? Nelli kysyi ja alkoi selata pelejä mökin nurkassa olevasta laatikosta.
    – No ei mitään, Lotta sanoi. – Mulla on akkupankki täällä, kohta varmaan toimii nettikin. 
Emil löysi sarjakuvia ja alkoi lukea niitä. Nelli katsoi heitä kummissaan. Lotta vilkaisi Nelliä.
    – Pelatkaa te yhdessä, me tehdään nyt muuta, hän sanoi ja nyökkäsi Ottoon päin. Otto asetteli pelinappuloita jonoon lattialle. Vihreä Kettu nuuski niitä ihmeissään. Nelli ei halunnut pelata vauvojen pelejä. Mikseivät serkut ottaneet häntä mukaan omiin juttuihinsa? Nelli tunsi olonsa vähän pettyneeksi.

Laatikossa oli kasa ikivanhoja lautapelejä. Osa oli rikki ja osa näytti muuten vain onnettomilta.
Otto kaivoi toisesta laatikosta Nellille hatun mallisen pelinappulan.
    – Sinä voit olla hattu, Otto hihitti. Nelli katseli pientä hattua kädessään. Kettu pörräsi vieressä ja seurasi touhua kiinnostuneena.
    – Mitä jos lähdettäisiin seikkailemaan, se ehdotti Nellille. 
    – Hyvä idea! Nelli hihkaisi. 
Hän asetteli lautapelin lattialle. Pelissä oli värikkäitä seteleitä ja kortteja ja paljon pieniä taloja. Nelli ei osannut pelata sitä, mutta ehkä Kettu tekisi pelistä hauskaa! 
    – Minä olen tässä, Nelli sanoi ja laittoi hatun laudalle. – Sinä voit olla tämä koira.
Kettu tuhahti, mutta hyväksyi nappulan.
– Ei kun minä oon auto, Otto sanoi ja laittoi auton mallisen nappulan laudalle.
Nelli pyöritti silmiään. Eihän hän puhunut Otolle ollenkaan. 

Nelli otti nopat käteensä.
– Eiköhän mennä! 
Kettu huiskautti häntäänsä ja kimaltava taikapöly levisi noppien ympärille. Nelli heitti nopat pelilaudalle ja niistä leijaileva taika muutti heidät ihan pikkuruisiksi seikkailijoiksi. Värikkäät leikkitalot kasvoivat kaupungeiksi heidän ympärilleen. Nellin pää muuttui suureksi hatuksi ja Kettu oli hopeinen koira! 
    – Minne mennään? Kettu kysyi ja hihitti Nellin hattupäälle.
    – Tuonne! Nelli osoitti.
Pelikentän laidalla kimalsivat Nellin heittämät nopat joissa oli luku neljä. Taikapöly laittoi kaiken ihan hullunkurikseksi, ja Nelli pomppi neljä valtavan korkeaa hyppyä eteenpäin, kunnes mätkähti suuren punaisen hotellin eteen. Hotellista juoksi ulos pyöreä ukkeli. 
    – Hyvää päivää, ukkeli sanoi ja kumarsi. – Tämä on minun hotellini, tervetuloa! Meillä onkin erikoistarjous hatuille ja koirille!
    – Voi kuinka hienoa, Nelli hienosteli ja he astuivat suureen hotelliin sisälle, jonka korkeissa huoneissa kimalsi punaisia helmiä ja kultakimpaleita. Vihreä Kettu oli juuri peilailemassa nenäänsä kultaisen piirongin pinnasta – kun Otto ajoi autollaan hotellin nurin.
    – Vännn, brumm, Otto päristeli ja kaikki hienot talot sinkoilivat ympäri pelilautaa. 
Nelli hätkähti ja katsoi Ottoa.
    – Ei noin! Nelli huudahti. – Ei tätä noin leikitä!
Nelli alkoi asetella taloja takaisin hienoiksi ryhmiksi, mutta Otto puski autollaan ne kaikki uudestaan kumoon. Kettu nauroi pomppiville taloille.
– Et sinä osaa, Nelli suutahti. – Vihreän Ketun taika menee ihan hukkaan.
Otto pysäytti autonsa suuren kysymysmerkin päälle.
– Mikä on Vihreä Kettu? Hän kysyi. 
    – Se on taikakettu, Nelli vastasi, – Mutta ei kaikki sitä näe.
Kettu pörhisti turkkiaan ja hymyili leveästi. Otto katseli ympärilleen hetken aikaa ja osoitti ikkunan suuntaan.
    – Onko se tuolla? Otto kysyi.
    – No ei tietenkään, Nelli sanoi. 
Otto osoitti sohvan alle.
    – Minä näen sen tuolla! Sillä on iso häntä!
Kettu hihitti Oton vieressä. Sen mielestä Otto oli hauskaa seuraa. Nelli ei ollut samaa mieltä. 
Kettu meni aivan Oton viereen ja niiskaisi taikapölyä ihan pikkiriikkisen Oton nenälle.
    – Mennään takaisin hotelliin, Nelli sanoi, ja Kettu lennätti heidät takaisin pelinappuloiksi taikapelin laudalle.

Hotellissa pyöreä ukkeli voivotteli suureen ääneen, ettei osannut varautua yllättäviin talonlyttäystapahtumiin. Hän lupasi hyvittää tapauksen Nellille ja Ketulle hienolla päivällisellä. Nelli ja Kettu astuivat upeaan kimaltavaan salonkiin, jonka katosta roikkui suuria lamppuja ja seinillä oli kuvia eläimistä, jotka oli puettu hattuihin ja rimpsuhameisiin. 
    – Tätä tietä, ukkeli sanoi ja ohjasi heidät pyöreän pöydän ääreen.
Salongissa tarjoiltiin vaahtokarkkisalaattia ja karamelliperunoita mansikkakastikkeessa. Keskellä pöytää oli suuri kulho porkkanoita salmiakkihippurouheella.
    – Lempiruokaani, Kettu sanoi ja söi porkkanan.
    – Minä otan lettuja, Otto sanoi yhtäkkiä. Hän oli ilmestynyt pöytään autossaan, joka oli kuin uimarengas vyötäröllä. Nelli ärsyyntyi taas tästä keskeytyksestä, mutta pyöreä ukkeli vastasi Otolle ystävällisesti.
– Totta kai, saisiko olla myös tattipirtelöä? 
– Hyyii, Otto nauroi ja jatkoi, – Minä otan persiljapuuroa!
Ukkeli kumarsi hymyillen. 
– Kuinka sivistynyt maku teillä onkaan!
Nelli katsoi Ottoa, joka hymyili iloisesti. 
    – Minä tulin tänne autolla, Otto aloitti, – Ja tein auton sitten ihan pieneksi, koska ei isolla autolla saa olla ravintolassa.
Kettu nyökytteli tälle tosiasialle. 
    – Osaatko sinä lentää? Otto kysyi Ketulta.
    – Osaan! Kettu sanoi ylpeästi. – Olen ihan älyttömän upea ja hyvä lentämään! 
Otto katsoi Kettua ihaillen ja silitti varovasti Ketun pehmeää turkkia. Nelli oli aivan ihmeissään.
    – Näetkö sinä Ketun? Nelli kysyi vähän äkäisesti.  – Ja miten sinä muka osasit tulla tänne hotelliin?
Kettu ja Otto katsoivat Nelliä. Kaikki olivat hetken hiljaa. 
Nelli tajusi. Miksei Otto osaisi, yhdessähän he tässä leikkivät taikamaailmassa. Oton oli vain opittava, miten Nellin leikkiä leikittiin. Otto näytti surkealta.
    – Saanko minä tulla mukaan taikahotelliin, Otto kysyi tuskin kuuluvasti.
Nelli punastui. Olihan hänestäkin tuntunut kurjalta kun isommat eivät ottaneet mukaan omiin juttuihinsa ja nyt hän teki saman Otolle.
– Saat, Nelli sanoi vihdoin vähän nolona. 
Samassa kolme kirahvitarjoilijaa toi valtavia lettukasoja pöytään. Otto halusi kirahveille suuret kimaltavat pipot päähän ja Nelliä nauratti.
– Syön ainakin tuhatsataa lettua! Kettu hihkui ja nielaisi valtavan pinon yhdellä haukkauksella.

He tutkivat taikahotellin huoneita ja kiertelivät taikapelin kummallisia katuja. Otto huristeli joka kolmannen talon lyttyyn ja Kettu joutui hetkellisesti vankilaan ja oli juuri haukkaamassa talosta palaa, kun ovelta kuului koputusta.

Isä kurkisti ovesta sisään. 
    – Sade lakkasi, ajateltiin saunaa lämmittää. Nyt olisi hyvä aika mennä uimaan, isä sanoi ja katosi saunaan. 
    – Mennäänkö yhdessä? Nelli kysyi.
Otto ja Kettu nyökyttelivät. 
    – Mennään, Emil sanoi yhtäkkiä ja oikaisi itsensä sohvalta ylös. – Aika älyttömät leikit teillä muuten, hän jatkoi ja virnisti Nellille.
    – Mä haluan vaahtokarkkisalaattia, kuului Lotan ääni puhelimen takaa. 
Nelliä nauratti. 

Otto ei osannut vielä kunnolla uida ja seurasi tädin kanssa rannassa, kun Emil teki hyppyjä laiturilta. Lotta opetti Nellille kuinka käsilläseisonta onnistui vedessä. 
– Kato isä kohta osaan seistä käsillä! Nelli intoili isälle ja isä näytti Nellille peukkua. Aurinko lämmitti pintavettä ja ilmassa tuoksui kesäkukat ja savu. Myöhemmin Otto rutisti Nelliä onnellisena ja Vihreä Kettu ui ympyrää heidän ympärillään. Kaikilla oli hauskaa yhdessä.

Illalla isä petasi Nelliä nukkumaan ja kyseli päivän tapahtumista.
– Ensin en yhtään halunnut olla Oton kanssa, kun ei se osannut leikkiä oikein, Nelli sanoi. – Mutta oli meillä sitten ihan kivaa myöhemmin.
– Yhdessä on hyvä oppia olemaan, isä sanoi. 
    – Niin on, Nelli myönsi. – Oli sitten hattu tai koira tai auto. Tai vaikka kirahvi.
Isä katsoi Nelliä kysyvästi, mutta Nelli alkoi jo vaipua uneen. 
Isä hymyili ja toivotti hyvää yötä. Vihreä Kettu kuorsasi Nellin tyynyllä, ja yhdessä he lähtivät seikkailemaan unen ihmeelliseen maailmaan.