Nellin ja Vihreän Ketun satuseikkailu: Kolme pientä porsasta

Nelli halusi rakentaa hiekkalinnan olohuoneeseen. Hän kantoi hiekkalaatikolta ämpärissä hiekkaa, mutta hiekka oli kuivaa ja sitä oli vähän, joten linnasta tuli vain pieni surullinen kasa matolle. Vihreä Kettu istui oranssissa nojatuolissa ja katseli. 
    – Ei se näytä linnalta, Kettu sanoi. – Linnat ovat vähemmän möykkymäisiä.
    – Kyllä minä tiedän, Nelli puuskahti. – Tyhmä hiekka ei vain pysy kasassa!
    – Ehkä siihen pitää lisätä jotain, Kettu ehdotti. – Vaikka hammastikkuja. Tai pieniä herneitä.
Nelli tuijotti Kettua otsa kurtussa.
    – Eihän niistä ole mitään hyötyä, Nelli sanoi. – Etkö yhtään ajattele! Tähän tarvitaan vettä.
Nelli juoksi keittiöön ja täytti lasin vedellä. Olohuoneessa hän kaatoi veden hiekkakasan päälle. Hiekka valui liejuisina noroina ympäri mattoa. 
– Onpas hieno linna, Kettu nauroi. 
    – Itse olisit tehnyt hernelinnan, Nelli totesi ja naurahti vähän itsekin. – Luetaan sitten mieluummin jotain.
Nelli otti hyllystä kirjan, jonka kannessa oli kolme porsasta. Vihreä Kettu nyökkäsi ja heilautti häntäänsä. Suuri pilvi taikapölyä leijaili heidän ympärilleen. Nojatuoli keikkui ja hypähteli tuttuun tapaan ja kuljetti heidät iloisesti sadun keskelle.

He saapuivat maaseudulle. Ilma oli aurinkoinen ja heinät kukkivat pellon reunassa. Pienen mökin pihassa oli tomera äitipossu hyvästelemässä kolmea lastaan.
– Te olette jo niin isoja possuja, että nyt lähdette maailmalle ja rakennatte omat talonne! Äitipossu sanoi. – Muistakaa myös varoa isoa pahaa sutta!
Sitten äitipossu katsahti Nelliin.
    – Mikäs lapsenpallero sinä olet? Muista sinäkin varoa sutta, vaikka sinulla tuommoinen vihreä otus tuossa onkin.
Nelli hätkähti hämmästyksestä. Hän ei ollut koskenut Ketun häntään, joka yleensä teki heidät näkyväksi.
    – Näetkö sinä meidät? Nelli kummasteli.
    – No tottakai, hupsu lapsi! Äitipossu nauroi.
Nelli katsoi Kettua, mutta Kettu vain kohautti olkiaan.
    – Ehkä taikapölyä tuli liian vähän tällä kertaa, Kettu totesi.
Possut halasivat äitiään ja lähtivät kukin omille teilleen. Nelli ja Kettu lyöttäytyivät yhden porsaan matkaan. He kulkivat tietä pitkin pellon reunaan ja possu kertoi kuinka sen lempipuuhaa oli makoilu ja heinänpureskelu. 
– Ei minua huvita lähteä pidemmälle, possu sanoi.
    – Mutta missä sinä sitten asut? Nelli kysyi.
    – Miten olisi hernelinna, Kettu ehdotti. Nelli pyöritteli sille silmiään.
Pian vastaan tuli mies, jolla oli mukanaan suuri nippu olkia. 
    – Anteeksi, possu sanoi miehelle. – Myisitkö minulle nuo oljet? Voisin rakentaa niistä itselleni tähän talon!
Mies suostui ja niin possu rakensi nopeasti oljista pellon reunaan pienen olkitalon. Nelli ja Kettu auttoivat sitä, mutta talo näytti heppoiselta ja kiikkerältä. Possu kutsui Nellin ja Ketun sisään uuteen kotiinsa. Aurinko paistoi olkien välistä ja lämmitti mukavasti.
    – Enpähän tarvitse takkaa! Possu totesi.
    – Mutta mitäs sitten kun tulee kylmä, tai sataa, Nelli ihmetteli ja tökkäsi sormen olkien välistä ulos.
Possu ei ehtinyt vastata, kun ulkoa kuului mairitteleva ääni.
    – Tulepas ulos possupalleroinen, susi huudahti. – Minä haistan sinut siellä mökissäsi.
Nelli säikähti ja tarrasi Kettua hännästä. He muuttuivat näkymättömiksi. Nelli katsoi Kettua ihmeissään.
    – Minulla on ollut vähän flunssaa, Kettu sanoi. – Ehkä taikani on epävireessä.
Possu kauhistui, kun sen vieraat hävisivät ja huusi sudelle suureen ääneen.
    – Mene pois, en tule ulos, enkä koskaan päästä sinua sisälle!
    – Hah! Susi naurahti. – Jos et tule ulos, minä puhkun ja puhallan olkitalosi nurin!
    – Sopii yrittää, possu nauroi.
    – Ei! Nelli huudahti, mutta koska hän oli näkymätön, possu ei kuullut.
Susi puhkui ja puhisi ja uhkui ja pöhisi. Se otti valtavan suuren hönkäyksen ja puhalsi olkitaloon niin, että se hajosi palasiksi ja lennätti kaikki oljet ympäri peltoa! Possu kiljahti peloissaan, mutta Nelli nappasi sitä sorkasta kiinni, ja he pääsivät kaikki pakenemaan näkymättöminä. Kaukana suden ulottumattomissa, Nelli päästi sorkasta irti.
    – Voi voi, mitäs me nyt teemme? Possu vaikeroi ja mietti. – Lähdetään veljeni luo, siellä olemme turvassa! 
Ja niin he kulkivat kaikki metsän reunaan toisen porsaan luo.

Tämä possu oli sekin laiskanpuoleinen, muttei yhtä laiska kuin ensimmäinen. Se oli kerännyt suuria risuja ja oli juuri rakentamassa risutaloa. Nelli ja Kettu auttoivat sitä ensimmäisen possun selittäessä kauheaa tapahtumaa.     
– Ja sitten se puhalsi taloni nurin! Possu kertoi. – Koko talon! Se meni ihan lyttyyn!
– Minun taloani ei sudet puhaltele kumoon, toinen possu totesi. – Minä haluan pötkötellä rauhassa risumajassani ilman huolen häivää! 
Se asetti viimeisen risun oviaukon viereen.
– Mutta en jaksa enempää rakentaa, kyllähän tämäkin kelpaa!
Nelli ja Kettu menivät possujen kanssa uuteen risutaloon. Se oli hiukan tilavampi ja vankempi kuin olkitalo, mutta siitäkin päivä paistoi sisään ja takaseinä keikkui uhkaavasti. 
    – Nyt voitaisiin syödä jäätelöä, possu totesi. – Ja laittaa marjoja päälle!
Toinen possu hurrasi hienolle idealle. Samassa ulkoa kuului tuttu, uhkaava ääni.
    – Noniin possupallerot, susi sanoi kuuluvasti. – Tulkaapas ulos sieltä risuista.
    – Emme koskaan! Huusivat possut yhteen ääneen. 
Nelli tarrasi varmuuden vuoksi Kettua hännästä ja muuttui näkymättömäksi.
    – Tämä ei kyllä pääty hyvin, Nelli totesi hiljaa.
    – Jos ette tule ulos, niin minä puhkun ja puhallan risutalonne nurin! Susi naurahti.
    – Siitä vaan, senkin hölmö hukka! Possut huusivat ja Nelli pudisti päätään.
Susi puhkui ja puhisi ja uhkui ja pöhisi. Se otti taas valtavan hönkäyksen ja puhalsi vieläkin kovempaa kuin aiemmin, jolloin koko risutalo hajosi ja lennätti risut ympäri metsää. Nelli otti nopeasti possuja sorkista kiinni ja he kaikki pakenivat näkymättöminä syvemmälle metsään. Susi jäi harmistuneena risukasan viereen pohtimaan.

Nelli ja Kettu kävelivät possujen kanssa kohti kolmannen porsaan kotia. Se oli kaikista possuista ahkerin ja viisain. Se oli kävellyt kaikista kauimmas ja ostanut tiilikauppiaalta ison kasan tiiliä. Huolellisesti possu muurasi itselleen vankan tiilitalon, ja oli nyt puutarhassaan kastelemassa porkkanoita.
    – Kyllä te olette varsinaisia reikäpäitä, possu totesi kuullessaan hurjat tarinat sudesta. – Tulkaa minun talooni, sitä ei kukaan puhalla nurin. 
    – No niin mekin luulimme, ensimmäinen possu sanoi. – Mutta niin vain menivät talot lyttyyn!
    – Emme edes saaneet jäätelöä! Toinen possu totesi. – Enkä edes ehtinyt ottaa päiväunia!
    – Eivät ne talot päiväunilla synny, viisas possu sanoi. – Minä olen huolella rakentanut tämän talon, antaa suden tulla!
He kaikki menivät ahkeran possun kotiin, joka oli viihtyisä ja vankkaa tekoa. Takassa oli tuli ja keittiön pöydällä veivattava jäätelökone. Samassa ulkoa kuului suden ääni.
    – Turhaan te karkuun juoksette, susi sanoi. – Tulkaapas nyt ulos sieltä senkin pienet kiusankappaleet!
    – Emme tule, emme koskaan! Possut huusivat. – Ja sisään et pääse!
    – Hyvä on, susi huokasi. – Jos ette tule ulos, minä puhkun ja puhallan tiilitalonne nurin!
Kaikki katsoivat viisasta possua.
    – Tätä taloa et puhalla nurin! Viisas possu huusi sudelle.
Susi tuhahti. Sitten se puhkui ja puhisi ja uhkui ja pöhisi. Se otti suuren hönkäyksen ja puhalsi niin kovaa kuin suinkin pystyi. Mutta tiilitalo pysyi pystyssä. Nelli, Kettu ja possut hurrasivat sisällä. Susi puhisi ja puhalsi, mutta talo ei hievahtanutkaan. Sitten susi mietti hetken ja huudahti viekkaasti.
    – Minäpä tulen savupiipusta sisään, senkin typerät possut. Ette voi estää minua!
Possut kiljaisivat pelosta. Ne alkoivat kiireellä lisäämään polttopuuta. Mutta susi nappasi ahkeran possun kastelukannun ja kaatoi savupiipusta vettä takkaan niin, että tuli sammui. Possut kauhistuivat. Nelliäkin alkoi pelottaa. 
    – Meidän täytyy tehdä jotakin, Nelli sanoi Ketulle. – Toimiiko sinun taikasi nyt kunnolla?
Kettu pörhisteli turkkiaan, mutta mitään ei tapahtunut. Nelli otti sitä tassusta kiinni.
    – Jos hengität syvään ja rauhoitut, ehkä taika toimii sitten.
Kettu hyppäsi ovelle ja läimäytti sen auki. Kaikki talon sisällä jähmettyivät. Susi seisoi pihalla ja naureskeli. Mutta Kettu alkoi hengittämään syvään ja syvempään, ja vieläkin syvempään, kunnes sen henkäys oli valtaisa. Se veti ilmaa sisäänsä suu suurena kuin oviaukko. Susi alkoi kompuroida ilmavirrassa ja tarrasi puuhun kiinni. Ketun suuhun lenteli käpyjä ja kiviä, olkia ja risuja, haisuhaperoita ja päivänkakkaroita. Se täyttyi ilmalla kuin ilmapallo. Viimein se puhalsi kaikin voimin ilmat pihalle. Susi lensi kaaressa toiselle puolelle metsää, eikä se enää sen koommin välittänyt typeristä possunpalleroista. Possut hurrasivat.
– Nyt syödään jäätelöä ja laitetaan marjoja päälle! Viisain possu totesi ja kaikki hurrasivat vieläkin kovempaa. Ketun taikapöly toimi taas, ja Nelli ja Kettu lähtivät vatsat täynnä takaisin kotiin.
***
Nelli otti lautaselleen kurkkua. Vihreä Kettu mutusteli porkkananpalaa ikkunalaudalla. 
    – No opitko niiltä possuilta jotakin? Isä kysyi Nelliltä ruokapöydässä.
    – Joo, Nelli vastasi. – Ei kannata tehdä olkitaloa. Eikä risutaloa.
    – Vaan.., isä johdatteli. – Eikö muka muuta tarttunut päähän?
Nelli katsoi isää ja mietti.
    – Ai että kannattaa olla ahkera ja miettiä jotain ennen kuin tekee, hän vastasi.
Isä nyökytti ihmeissään.
    – No mitenkäs tuo mutainen kasa tuolla olohuoneessa, isä jatkoi ja osoitti rikkalapiota. – Olisikohan sitä voinut vähän miettiä etukäteen?
Nelli muisti onnettoman hiekkalinnansa. 
    – Ai niin, Nelli totesi päättäväisesti. – Älä huoli siitä, minä rakennan sen huomenna loppuun!