Blogit

Sensori jalostaa tuotteesi palveluiksi

Digitalisaatio, disruptio, IoT ja 5G ovat muotia. Niiden nimeen vannotaan nyt, kun pohditaan tulevaisuuden menestystekijöitä. Eikä aivan syyttä: juuri tällaiset uudet teknologiat mahdollistavat esimerkiksi datan ja analytiikan tehokkaan hyödyntämisen liiketoiminnan kehittämisessä, jopa täydellisessä uudistamisessa.

Data ja analytiikka eivät ole maaleja vaan mahdollistajia. Ne avaavat väyliä ajatella isosti ja kurottautua perinteisten laatikoiden ulkopuolelle. Millaiset ydintarjontaamme täydentävät, uudistavat tai jopa korvaavat elementit toisivat asiakkaillemme merkittävintä lisäarvoa tai valloittavinta asiakaskokemusta?

Taikasana on yhä useammin palvelu. Ansaintalogiikat ja kilpailuedut mullistuvat, kun reaaliaikaisesti käytettävissä oleva tieto jalostetaan uudenlaisiksi palveluelementeiksi.

Toimitilat ovat mielenkiintoinen esimerkki liiketoiminnasta rajun muutoksen keskellä. Työn muutos haastaa esimiestyön ja johtamisen ohella työympäristöt. Tuntuu hauskalta ajatella, että työntekijätyytyväisyyteen vaikuttaa valmentajaksi muuttuvien johtajien ohella vahvimmin juuri toimistorakennus ja työpisteet.

Käynnissä on selkeä siirtymä kohti palveluna tarjottavia työympäristöjä ja niiden toimivuuden älykästä mittaamista. Muutosta on vauhdittanut työelämän muutos kohti itseohjautuvampaa, ajasta ja paikasta riippumatonta uutta työtä.

Tiedon Empathic Building on huikea esimerkki ihmiskeskeisestä teknologian hyödyntämisestä toimistorakennuksen suunnittelussa. Ihmiset voivat valita kuhunkin työtehtävään parhaiten sopivan tilan, löytää joustavasti paikan ad hoc -neuvotteluille, tehdä hetkessä vikailmoituksen havaittuaan ongelmia, ja nähdä monenlaista hyödyllistä tietoa työympäristöstään. Tyytyväisyyttä seurataan jatkuvalla mittauksella.

DNA:n mahdollistamaan Iot Next Level -innovaatiokilpailuun osallistuvan Martelan visio on olla älykkään työympäristön edelläkävijä. Parhaillaan toteutettavassa IoT-pilottiprojektissa he jalostavat työtiloihin sijoitettavien sensorien avulla tuotettavaa seurantadataa mittaristoksi, jonka avulla heidän asiakkaansa voivat hallita tehokkaammin työympäristönsä toimivuutta.

IoT Next Level -pilottiprojekteja seuratessani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että data ja sensorit voivat todellakin muuttaa minkä tahansa liiketoiminnan. Ne luovat edellytykset kokonaan uusille ansaintalogiikoille tai asiakaskokemukselle, jollaista ei vielä pari vuotta sitten osattu kuvitellakaan.

Data ei kuitenkaan jalostu lisäarvoksi itsestään. Halu ja osaaminen ajatella isosti ja kyky katsoa asioita asiakkaiden näkökulmasta ovat välttämättömiä edellytyksiä uudistumiselle.

Kollegani Esa Kinnunen nosti hiljattain Talouselämän Tebatti-palstalla esiin huolensa siitä, että suomalaisten toimijoiden IoT-hankkeet ovat vaarassa jäädä nyhertämiseksi. Riski liian kapeasta ajattelusta on todellinen, ja siksi on tärkeää olla tietoisesti utelias ja rohkea.

Ketterän kehityksen malli madaltaa kynnystä mennä mukaan muutokseen, koska uuden tekeminen ei välttämättä tarkoita heti suuria investointeja, vaikka tavoitteet olisivatkin isoja. Pitkäkestoisten ja resursseja syövien kehityshankkeiden sijaan kehitystyö voidaan aloittaa kevyillä pilottiprojekteilla.

Ensimmäisten tärkeiden päätösten joukossa on valita malli, jolla innovaatiota tehdään. Kaikki viisaus ja osaaminen kun asuu harvoin oman organisaation sisällä.

Esimerkiksi yhteistyössä Industryhackin kanssa toteutettavassa Iot Next Level -innovaatiokilpailussa lähdettiin rohkeasti avoimen innovaation periaatteita mukailevaan toteutukseen. Mukaan valittujen yritysten - Finnsementin, Martelan ja Snellman Pron - tavoitteista muotoiltiin haasteet, joiden ratkaisemisesta IoT-asiantuntijayritykset kilpailivat. Tällainen toimintamalli oli kaikille mukaan valituille yrityksille aivan uusi.

Eri toimialoilla toimivien yritysten tavoitteet ja tarpeet IoT-ratkaisuille ovat kaukana toisistaan, mutta yrityksiä yhdistää rohkeus, jolla ne avautuivat yhteistyölle ja muutokselle.

Kehitystyötä ei koskaan tehdä tyhjiössä, vaan onnistumiseen vaikuttavat monet ulkoisetkin asiat, kuten oikea-aikaisuus. Trendejä ja kehityspolkuja täytyy arvioida jatkuvasti oman liiketoiminnan näkökulmasta ja päättää, milloin on oikea hetki tarttua toimeen. Suurella todennäköisyydellä tuo hetki on nyt.


Lue myös miten Martela muuttaa tuotteitaan palveluiksi IoT-ratkaisujen avulla ja tutustu tarkemmin parhaillaan käynnissä olevaan IoT Next Level -innovaatiokilpailuun!

Avainsanat:

Työkulttuuri IoT Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Tee asiakaspalvelusta yrityksesi kruununjalokivi – Ota käyttöön tekoälyvalmis monikanavainen asiakaspalveluratkaisu

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Hiekka-akku on tämän hetken puhuttavin innovaatio – Polar Night Energyllä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.