Neljä vinkkiä langattomien kuulokkeiden hankintaan

Neljä vinkkiä langattomien kuulokkeiden hankintaan

Taustamusiikkia lenkkipoluilla, podcastia kotitöiden lomassa, videopuheluita omassa rauhassa… Kuulokkeille on nyt kova kysyntä, sillä niiden avulla kulutetaan entistä enemmän sisältöjä ja mahdollistetaan häiriötön työskentely kotona tai avokonttorilla.

Langattomat kuulokkeet vapauttavat kantajansa johdoilta, jolloin puhelimen tai tietokoneen ei tarvitse olla aina välittömässä läheisyydessä. Mutta millaiset kuulokkeet kannattaa valita, jotta niistä saa parhaimman hyödyn irti? Lue DNA:n valikoimapäällikkö Jere Huittisen parhaat vinkit kuulokkeiden valintaan.

1. Hyvin istuva malli

Ykkösjuttu on, että kuulokkeet pysyvät tukevasti paikallaan. Mallivaihtoehtoja kuulokkeissa riittää: on nappia ja kuppia. Sopiva malli selviää testailemalla ja on pitkälti myös makuasia. Joitain kuulokemalleja saa säädettyä itselle sopivaksi. Esimerkiksi nappikuulokkeissa on monesti mukana erikokoisia pehmustepäitä, joilla napit saa vielä paremmin istumaan omaan korvaan. Headset-kuulokkeissa taas voi säätää pantaa.

2. Riittävä akunkesto ja kätevä ladattavuus

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että kuulokkeista loppuu akku juuri, kun olet lähdössä lenkille tai käynnistämässä tärkeää videopalaveria. Kuulokeostoksilla on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että niissä on riittävä akunkesto. Tyypillisesti langattomissa kuulokkeissa riittää virtaa 3–5 tuntia, parhaimmissa malleissa jopa kymmenen tuntia.

Kuulokkeiden lataus täyteen kestää keskimäärin 1-3 tuntia. Nappimalleissa tulee lisäksi usein mukana säilytyskotelo, joka toimii samalla latauskotelona. Kotelossa virtaa riittää noin 10-30 tunniksi, jonka jälkeen myös kotelo on ladattava täyteen.

3. Helppo äänen ja muiden toimintojen ohjattavuus

Etenkin liikenteessä on kätevää, että biisin vaihtaminen tai äänikirjan pysäyttäminen hoituu helposti ilman, että tarvitsee kaivaa puhelinta taskusta. Useimmissa kuulokkeissa komentoja voi antaa napauttamalla kuulokkeen sivua tai fyysistä nappia erilaisilla painalluksilla.

Yksi napautus saattaa pysäyttää musiikin siinä missä kaksi napautusta vaihtaa seuraavaan kappaleeseen. Eri kuulokebrändeillä on myös omia erikoisuuksiaan ja joissain malleissa taas painallusten komennot voi määrittää myös itse.

4. Kosteudenkestävyys ja turvallisuus

Jos kuulokkeita mielii käyttää ulkoilmassa tai liikunnan aikana, ne saattavat altistua treenatessa hielle ja huonolla säällä sateelle. Siksi kuulokkeiden olisi hyvä sietää kosteutta. Siitä kertoo kansainvälinen IP-standardi, jonka toinen numero viittaa nimenoman vedenkestävyyteen. Esimerkiksi IP54-, IP68-, ja IPX4-merkityt kuulokkeet sopivat mainiosti lenkkeilytarkoituksiin.

Jos taas käytät kuulokkeitasi liikenteen seassa, mieti kahteen kertaan kaipaatko vastameluominaisuutta tai saisiko sen kuulokkeista tarvittaessa pois päältä. Jos puolestaan kaipaat omaa rauhaa turvallisessa ympäristössä, on vastamelukuulokkeet paikallaan. Joissain kuulokemalleissa on lisäksi ympäristön havainnointia helpottavia toimintoja, jotka säätävät ääniasetukset muiden ympäröivien äänien mukaan.

 

Tutustu kuulokkeisiin

Siirry verkkokauppaan

 

Kaipaatko kiinnostavaa kuunneltavaa?

Ota haltuun tuoreimmat teknologiatrendit podcastistamme!

Siirry kuuntelemaan

Avainsanat:

Vinkit Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäjiä: ”Jos tätä ei Suomessa saada tehtyä, niin missä sitten?”

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Verkkoyhteydet ja tietoturva saman katon alta – DNA:n Meraki as a Service helpottaa yrityksesi arkea

Artikkeli
Liikemieheksi pukeutunut nainen puhuu puhelimeen ja tarkistaa kellonsa modernilla ulkoilmakäytävällä.
2/2026 DNA Yrityksille

Tiedätkö, miksi yritykseesi soitetaan? Älykäs keskusteleva botti parantaa asiakaspalvelun laatua

Artikkeli
Esiliinaan pukeutunut mies hymyilee kahvimyllyjen vieressä viihtyisässä kahvilassa, jossa on tiiliseinät ja suuret ikkunat.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Helsingin kahvipaahtimon voittoresepti on tinkimätön laatu, asiakastyytyväisyys ja usko omaan tekemiseen

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.