Vinkkejä senioreille – DNA:n kanssa asioiminen ja yleisimmät puhelinongelmat

Asiointitavat DNA:n kanssa ovat poikkeusoloista johtuen muuttuneet – itsepalvelukanavien ja muiden sähköisten yhteydenottokanavien merkitys on korostunut viime aikoina. Vaikka DNA Kaupan myymälöihin ei välttämättä nyt pääsekään, meiltä saa aina kaiken tarvitsemansa avun palveluihimme liittyen. Keräsimme artikkeliimme tarjoamiimme palveluihin liittyviä vinkkejä, joista erityisesti vanhempi väki voi hyötyä näin poikkeusolojen aikana. Mukana on niin sähköisiin asiakaspalvelukanaviimme kuin yleisiinkin puhelinongelmiin liittyviä vinkkejä.

Huomioittehan, että DNA Kaupan myymälät ovat lähtökohtaisesti auki myös tällä hetkellä, mutta asiointi suositellaan tekemään muiden asiakaspalvelukanaviemme välityksellä, jos vain mahdollista.

Itsepalvelukanavien käyttö

Jos haluaa hoitaa DNA-asioitaan helposti ja ilman jonoja, voi kääntyä helppokäyttöisten itsepalvelukanaviemme puoleen. Näitä ovat Oma DNA -mobiilisovellus sekä internetselaimessa toimiva Minun palveluni.

Itsepalvelukanavissamme näkee kaikki tilaamansa tuotteet sekä palvelut ja tämän lisäksi voi:

  • Tarkastella ja maksaa laskuja
  • Päivittää yhteystietoja
  • Tarkistaa PUK-koodin
  • Tutustua asiakasetuihin
  • Lukea hyödyllisiä vinkkejä ja uutisia

Täältä voi ladata Oma DNA -sovelluksen omalle mobiililaitteelleen: Android & Apple iOS

Myös puhelinasiakaspalvelumme kanssa voi asioida. Pyydämme kuitenkin huomioimaan, että asiakaspalvelun jonotusajat saattavat tilanteesta johtuen olla tavallista pidempiä. Jos kaipaa apua laitteiden asennukseen tai toimivuuteen, kannattaa valita puhelinasiakaspalvelussa asiaa koskevaa numeroa pyydettäessä vaihtoehto 7, josta puhelu ohjataan DNA Kaupan neuvontapalveluun.

Jos itsepalvelukanavien tai asiakaspalvelun kanssa asioiminen ei jostain syystä onnistu, on tarvittaessa mahdollista valtuuttaa toinen henkilö asioimaan DNA:lla palvelun omistajan puolesta. Toimenpiteeseen löytyy ohjeet täältä.

Vinkkejä puhelimen käyttöön ja eri puhelinmallien käyttöohjeita

Meiltä DNA:lta löytyy internetsivu, johon on kerätty kätevästi yhteen paikkaan monen eri puhelinmallin käyttöohjeet ja ratkaisuja useisiin puhelimiin liittyviin ongelmiin. Sivustolta löydät muun muassa ohjeita puhelimen yhteystietojen siirtämiseen, sähköpostin käyttämiseen, bluetooth- ja WiFi-yhteyden luomiseen ja moneen muuhun asiaan!

Sivusto on helppokäyttöinen: heti etusivulta on valittavissa yleisimmät kategoriat, joiden perusteella oman mahdollisen ongelman ratkaisua voi lähteä metsästämään. Kategorian ja aiheen valitsemisen jälkeen voi valita oman laitteen valmistajan ja tämän jälkeen puhelinmallin. Oikean mallin löydyttyä voi uppoutua sivuston tarjoamaan kattavaan ohjeeseen.

Puhelinten käyttöohjeita voi myös selata suoraan puhelinmallin perusteella, jolloin sivustomme antaa sinulle mallikohtaisia käyttöohjeita kategorioittain. Jos oman puhelinmalliaan ei tiedä, löytää sen näppärästi puhelimen asetuksista. Apple-puhelimella tulee valita Asetukset – Yleiset – Tietoja ja Android-puhelimella Asetukset – Tietoja puhelimesta.

Apua kodin nettiongelmiin

Kodin laajakaistan eli WiFi-yhteyden reistaillessa kannattaa ensimmäiseksi kokeilla modeemin uudelleenkäynnistystä. Laite tulee kytkeä pois päältä ja pitää suljettuna noin 10 sekunnin ajan, jonka jälkeen sen voi käynnistää uudelleen.

Jos nettiongelmat jatkuvat muutaman minuutin päästä uudelleenkäynnistyksestä, kannattaa tutustua täältä löytyviin vinkkeihin, joiden avulla voi ratkaista yleisimmät WiFi-ongelmat. Oheiselta videolta näkee myös DNA:n asiantuntijan Olli Ropposen näppäriä vinkkejä kodin nettiyhteyden mahdollisimman hyvään toimivuuteen.

Nettiongelmista voit myös olla yhteydessä asiakaspalveluumme, joka neuvoo mielellään, jos aiemmista vinkeistä ei löytynyt apua.

Huijauspuheluiden ja -viestien välttäminen

Erilaiset puhelimitse ja esimerkiksi sähköpostitse tapahtuvat huijausyritykset ovat juuri nyt harmillisen yleisiä. Saapuvaa puhelua on syytä epäillä huijaukseksi, jos englantia puhuva, tuntemattomasta numerosta soittava henkilö yllättäen pyytää asentamaan tietokoneellesi uutta ohjelmaa tai kyselee pankki- tai luottokorttitietoja. Kannattaa myös pitää terve järki mukana – jos puhelussa tarjotaan jotain, joka kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se myös usein on sitä.

Myös useita erilaisia huijausviestejä on liikkeellä. Näiden kohdalla pätevät samankaltaiset ohjenuorat kuin huijauspuheluissa, eli hälytyskellojen tulisi soida, jos viestit tarjoavat liian hyvältä tuntuvaa tarjousta tai pyytävät klikkaamaan epämääräistä linkkiä. Lisäksi epäilysten tulisi herätä, jos viestissä luodaan kiireen tuntua tai kaikki tiedot eivät täsmää eli esimerkiksi osoitteet tai puhelinnumerot johtavat ulkomaille.

Täältä voi lukea kattavan infopakettimme huijauspuheluista.

Täältä voi lukea lisää sekä huijausviesteistä että -puheluista.

Nordea, Lammin Säästöpankki ja DNA yhteistyössä tabletin käytön helpottamiseksi

Jos haluaa hoitaa pankkiasioitaan helposti tabletin avulla, kannattaa tutustua yhdessä Nordean ja Lammin Säästöpankin kanssa toteuttamaamme tablettipalveluun. Tätä kautta hankitussa tabletissa on pankkipalvelut valmiiksi asennettuna ja laitteen käyttöönotossa tarjotaan neuvontaa sekä opastusta kaikissa esimerkiksi DNA:n asiakaspalvelussa. Tablettipaketti on normaalihintaa edullisempi ja sisältää palveluiden käyttöön soveltuvan tabletin sekä liittymän, jolla asiointipalveluiden käyttö sujuu missä tahansa. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti niille asiakkaille, joilla ei ole vielä älylaitetta käytössään.

DNA:n asiakaspalvelu auttaa!

Asiakaspalvelumme auttaa mielellään, jos ongelmia DNA:n palvelujen, yhteyksien tai laitteiden kanssa tulee vastaan. Täältä näet vielä kerrattuna, kuinka saat asiakaspalvelumme kiinni! Kannattaa myös katsaista Ajankohtaista tietoa koronatilanteesta -sivumme, jonne on kerätty oleellista tietoa poikkeusolojen vaikutuksesta DNA:han ja asiakkaisiimme.

 

Suuret tsempit kaikille poikkeusoloihin!

Avainsanat:

seniorit asiakkaat puheenaiheet vinkit Vastuullisuutta ja huolenpitoa

Kommentit (1)

Vanhus
29.04.2020 09:03
Hyvä että annetaan ohjeita❤itse en tarvitse❤olen DNA : n käyttäjä ja tyytyväinen Wi:fi :n käyttöön❤siihen on liitetty läppäri, 2 tablettia ja 2 puhelinta❤kaikki toimii h...
Hyvä että annetaan ohjeita❤itse en tarvitse❤olen DNA : n käyttäjä ja tyytyväinen Wi:fi :n käyttöön❤siihen on liitetty läppäri, 2 tablettia ja 2 puhelinta❤kaikki toimii hyvin❤prepaid on helppoa ladata, on edullinen ja toimii hyvin❤olen tyytyväinen vanhus❤kiitos😍
Näytä kokonaan