Muuttuvat työskentelytavat lisäävät uplinkin kapasiteetin merkitystä.

Pilvi nostaa uplink-vaatimukset downlinkin lukemiin

Olen Trunsössä, joka on Pidä Saaristo Siistinä ry:n saaritukikohta. Tämä on erityisen inspiroiva paikka pohtia sitä, miksi edelleen olemme niin kiinnostuneita siitä, mitä verkko tuo sisään, sen sijaan, että miettisimme mitä se vie ulos.

Työn tekeminen on dramaattisesti muuttunut. Sijainnilla ei enää ole merkitystä, ja etätyö on yhä useamman yrityksen normikeino lisätä tehokkuutta, pitää henkilöstö tyytyväisenä ja välttää ylikuormitusta.

Pelkän downlinkin/tulevan liikenteen aika ohi

Aikaisemmin internet-liikenne oli pääsääntöisesti www-surffailua. Silloin työntekemisen kannalta myös riitti, että tiedoston sai jostain keskitetystä paikasta ladattua, oli se sitten pilven hattarassa tai jossain yrityksen omalla k-levyllä. Meili oli pääasiallinen kommunikointitapa. Keskusteluja käytiin puhelimella. Downlink-kapasiteetti riitti.

Nyt on toisin. Henkilöstö tekee työnantajan reunaehtojen mukaan nykypäivän tuotantotyötä saaressa, mökillä, Espanjassa. Nyt tarvitaan uplinkille kapasiteettia viivettä unohtamatta.

Mutta miksi uplinkiä/lähtevää pitää nostaa?

Käytännössä hyvä esimerkki milloin oikeasti tarvitaan uplink-kapasiteettia, on asiakkaan kanssa käytävä videoneuvottelu, jossa halutaan käyttää interaktiivisesti työpöytää. Asiakas ei vakuutu, jos hän saakin katsoa vielä edellistä kohtaa luvatun voittomarginaalin sijaan.

Miksi jokainen päivittää omaa Excel-fileään yhtiön eri toimipisteissä ja lähettää sen sitten kontrollerille, joka yhdistää tiedot ennusteeseen? Miksei jokainen käsittele suoraan samaa tiedostoa, joka voi olla jaettavissa One Drivessa tai Google Drivessa? Tässä työskentelytavassa solun pitää päivittyä ilman viivettä, jotta muut voivat heti hyödyntää tietoa.

Entä sovelluskehitys? Kovan tason koodausammattilaisia on vaikea saada yhteen paikkaan. Silloin on tärkeää, että sovelluskehittäjät voivat hakata koodia yhdessä, vaikkapa yksityisessä pilvessä tai Amazonissa.

Yritys ei ole olemassa, ellei se ole sosiaalisessa mediassa ja julkaise verkkoon yhtä suurempia määriä. Staattinen kuva ei riitä, tämä on liikkuvan kuvan aikakausi. Kaistaa ulos, kiitos.

Miten eteenpäin?

Yritykset kilpailuttavat kiinteää verkkoaan. Usein me operaattorit saamme kilpailutuksen viimeisessä vaiheessa vain tiedot vaadittavien yhteyksien kapasiteetista. Ja vieläpä usein nykyisen infran sijainneilla. Ymmärrän. Asiakkaana itsekin ajattelisin lähinnä kustannussäästöjä, ilman vaivaa ja riskiä.

Toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Yhä useampi organisaatio pyrkii hyödyntämään pilveä ja jaettuja alustoja mahdollisimman paljon. Se muuttaa verkon vaatimuksia.

Paras lopputulos asiakkaalle syntyy, jos yhteyksien vaatimuslistan sijaan keskustelisimme siitä, mihin tarpeeseen yhteys tulee. On tärkeä ymmärtää, mitä sovelluksia yhteyden läpi käytetään ja millaisia vaatimuksia sovellukset asettavat yhteydelle molempiin suuntiin: sille kuluttajille tutulle sisään tulevalle liikenteelle ja nykyisin yrityksille yhä tärkeämmälle uloslähtevälle liikenteelle.

Millainen verkon viive voidaan sallia uuden työn kulttuurissa? 

Kun todellinen käyttötarve on tiedossamme, pystymme valitsemaan sopivimman kokonaisuuden ja vieläpä hyödyntämään liikenteen luokittelua.

Palveluluokkia voidaan käyttää esimerkiksi seuraavasti:

  • Real-time: reaaliaikainen liikenne (esim. puhe, videoneuvottelu, Skype for Business)
  • Priorisoitu video: muu kriittinen liikenne (esim. video- ja audiostreaming)
  • Priorisoitu data: kriittinen dataliikenne (CITRIX, DHCP, Telnet, Exchange, SQL Server, SSH, tuotannonohjaus/SAP)
  • Priorisoimaton: kaikki muu liikenne (esim. HTTP, FTP, HTTPS)

Kannattaa siis varmistaa, että tärkeimmät asiat tapahtuvat niin kuin niiden pitää. Mutkattomasti.

Trunsössä 21.10.2017 N 59° 52.976' E 21° 46.324' 
Downlink 20,52 Mbps – Uplink 2,25 Mbps – PING 35 ms

 

Lue myös: Mikä on uplink ja miksi siitä pitäisi välittää?

 

 

Tehokkuutta verkosta

Tehokas datansiirto vaatii verkolta luotettavuutta ja nopeutta. Varmista, että yrityksesi yhteydet tukevat liiketoimintaasi ja vastaavat tämän päivän vaatimuksiin!

PÄIVITÄ YRITYSVERKKOSI

 

Blogi on julkaistu TiVissä 25.10.2017

Avainsanat:

Verkko Yhteydet

Lue lisää uudesta työstä

Blogi
Parrakas mies puhuu punaiseen puhelimeen istuessaan sisätiloissa heijastavan lasi-ikkunan äärellä.
2/2026 Kaapro Kanto

Seuraava G tulee – ei vain nopeampaa dataa, vaan uusia kasvun paikkoja

Artikkeli
Oranssitukkainen ja silmälasipäinen nainen käyttää kannettavaa tietokonetta sohvalla, silittää harmaata kissaa ja pitää mukia.
2/2026 DNA Yrityksille

Tilanne hallinnassa – Yrittäjä Irina Hirvonen koordinoi kovaa dataa pehmeiden arvojen kautta

Artikkeli
Mies keltaisissa turvaliiveissä työskentelee tietokoneella, jonka näytöllä on rakennuspiirustuksia.
2/2026 DNA Yrityksille

Piha- ja viherrakentaja Henry Nevalaa inspiroi yrittäjyydessä vapaus

Artikkeli
Hymyilevä nainen järjestelee jauho- tai viljapusseja kaupan hyllyillä.
2/2026 DNA Yrityksille

Kinnarin tilalla teknologia on osana kaurantuotantoa

Artikkeli
Hymyilevä hammaslääkäri seisoo modernissa hammashoitolassa, jossa on laitteita ja tietokone näkyvissä.
2/2026 DNA Yrityksille

Digitaalisuus ja tekoäly mullistavat myös hammashuollon

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.