Ennusteissa arvioimme tiedonsiirron määrän jopa 10-kertaistuvan seuraavien 5 vuoden aikana.

Tiedonsiirto nyt ja tulevaisuudessa

Ennusteissa arvioimme tiedonsiirron määrän jopa 10-kertaistuvan seuraavien 5 vuoden aikana. Jatkuvasti syntyy uusia dataintensiivisiä palveluita, joiden käyttäjämäärät voivat kohota useisiin miljooniin hyvinkin nopeasti. Esimerkkinä tästä ovat erilaiset täydennetyn- ja virtuaalitodellisuuden sovellukset, kuten Pokemon Go.

Jää nähtäväksi, onko ihmisillä pian lisättyä todellisuutta tarjoavat älylasit kasvoillaan koko ajan, mutta ei tämä enää niin utopistinen ajatus ole, kuin se 10 vuotta sitten olisi ollut.

Vielä toistaiseksi mobiiliverkon käytössä näkyy, että dataa siirretään eniten käyttäjältä verkkoon päin, eli käytännössä ladataan kuvia ja videoita sosiaaliseen mediaan tai varmuuskopioidaan niitä pilvipalveluihin. Kiinteässä verkossa bitit puolestaan liikkuvat hanakammin verkosta käyttäjän laitteelle. 

Uusien kuluttajapalveluiden lisäksi tiedonsiirron määrää kasvattaa yritysmarkkinassa tapahtuva kuluttajistuminen. Kaikkia palveluita ei tuoteta enää yrityksen suljetun verkon sisällä, vaan enenevissä määrin käytetään julkisia pilvipalveluita. 

Uudet palvelut kasvattavat tiedonsiirron määrää ja asettavat korkeampia laatuvaatimuksia.

Pelkkä datan liikkuminen ei ole toimivuuden mittari vaan tiedon tulee liikkua nopeasti, tasaisella laadulla ja aukottomasti. Kun yritykset siirtävät järjestelmiään pilvipalveluihin, tiedonsiirron toimimattomuus voi pahimmillaan pysäyttää koko yrityksen toiminnan katkoksen ajaksi.

Sujuvan tiedonsiirron taustalla on laadukas ja luotettava runkoverkko, jonka toimivuuteen lähes kaikki operaattoreiden liiketoiminta jollain tasolla nojaa. Tästä syystä mekin pidämme omastamme hyvää huolta: olemme fyysisesti eriyttäneet verkon kahteen erilliseen osaan, jotka molemmat on lisäksi varmennettu.

Tulemme ilman muuta myös laajentamaan runkoverkkomme kapasiteettia seuraavien vuosien aikana, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin ja uusiin käyttötapauksiin. En usko, että osaamme edes vielä ennustaa niitä kaikkia. Verkon ohjelmoitavuudella puolestaan pyrimme luomaan alustan, johon on helppo tuoda uusia palveluita.

Avainsanat:

Verkko Yhteydet Mobiili

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
EU-lippuja liehumassa vienosti tuulessa alakulmasta kuvattuna.
8/2026 DNA Yrityksille

AI Act kiristää tekoälyn pelisääntöjä – nämä asiat yrityksen pitää nyt huomioida

Artikkeli
Henkilö maksaa ulkona älykellolla, toinen henkilö pitää maksulaitetta kädessään.
8/2026 DNA Yrityksille

5.5G tuo valokuidun varmuuden mobiiliverkkoon – näin teollisuus ja tapahtumat hyötyvät

Blogi
DNA:n teollisista ja tuotannollisista palveluista vastaava Business Line Lead Tapio Ranta istuu portaikossa katsoo sivulle ja hymyilee.
8/2026 Tapio Ranta

Katseet taivaalle! 5.5G, reuna ja tekoäly droonien valvonnassa

Artikkeli
Hymyilevä silmälasipäinen nainen seisoo lääkärin vastaanotossa, jonka takana on suomenkielinen kyltti.
8/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Oriveden ja Lempäälän lääkäriasemilla rakennetaan ihmisen kokoista menestystä

Artikkeli
Probot Oy:n veljekset Antti ja Matti Tikanmäki seisovat humanoidirobotin vieressä.
8/2026 DNA Yrityksille

Humanoidirobotit kolistelevat pian työpaikkojen ovia – Mitä tekemistä niille annettaisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.