Näillä vinkeillä lomalta takaisin työmoodiin.

Näillä vinkeillä lomalta takaisin työmoodiin

Onko loma lompsittu ja aika palata arkeen? Loman loppuminen ja arjen alkaminen voivat ahdistaa. Sopeutumiselle kannattaa antaa aikaa, eikä ole syytä hätääntyä, jos normaalin rytmin kiinnisaamisessa kestää jopa kaksikin viikkoa.

Töihin palaavan kannattaa antaa mielelleen ja ruumiilleen aikaa tottua uuteen rytmiin, jossa päivät ovat aktiivisempia ja herätyskello huutaa aamuisin. Kesäloman loppuun liittyy myös luopumista, kun päiviä ei voi enää viettää haluamallaan tavalla.

Tässä viisi vinkkiä, miten lomaltapaluuta voi helpottaa:

1. Älä jätä lomia pitämättä

Tutkitusti ne, jotka viettävät enemmän lomaa, onnistuvat työssään paremmin. Loman viettäminen lisää onnea niin työpaikalla kuin kotona. Kehomme ja aivomme tarvitsevat palautumista, minkä takia loman pitäminen on äärimmäisen tärkeää.

2. Pidä tarpeeksi pitkä loma

Sopivan loman pituudesta ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta. Tärkeämpää on tarkastella sitä, missä kunnossa ja kuinka stressaantuneena lomalle jää, ja miten loman aikana palautuu. Jokaisella on erilaiset tarpeet ja tavat rentoutumiseen. Ratkaisevaa on huolehtia siitä, että aivot saavat tarpeeksi unta.

3. Aloita työt keskellä viikkoa tai pidä puskurivapaata

Loman jälkeistä alakuloisuutta voi yrittää välttää palaamalla takaisin töihin keskellä viikkoa. Näin ensimmäisestä työviikosta tulee kevyempi ja arkeen paluu tapahtuu vähitellen. Myös puskuripäivät lomamatkan ja työn välillä auttavat työmoodiin siirtymisessä. Reissusta palatessa varaa siis pari päivää vapaata ennen töihin palaamista.

4. Anna itselle lupa tehdä töitä, jos siltä tuntuu

Työasiat voivat mietityttää lomalla. Mikä jäi kesken ja mitä seuraavat projektit ovat? Sähköpostia on niin helppo vähän lukaista puhelimella ja useat tekevätkin lomallaan vähän töitä. Toiset haluavat kesälomalla irrottautua täysin työasioista ja toiset eivät, eikä kumpikaan ole oikein tai väärin. Tärkeintä on, että työasioiden tekeminen lomalla ei tunnu stressaavalta.

5. Nauti kesäkeleistä loman jälkeenkin

Loman loppuminen ei tarkoita, että kesästä pitäisi vielä luopua. Loppukesästä arjesta on helppo tehdä hauskempaa: iltaisin ja viikonloppuisin on hyvin aikaa käydä uimassa, veneilemässä, huvipuistossa tai piknikillä ystävien ja perheen kanssa. Arki kantaa paremmin mitä enemmän tekee kivoja asioita.

Etätyöt voivat osaltaan helpottaa arkeen palaamista. Lataa maksuton opas ja tutustu joustavaan, digitaalisen ajan työkulttuuriin!

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Vinkit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi ihmistä kättelee puisen pöydän yli. Taustalla näkyy musta muistikirja ja pinkki kynä.
7/2026 DNA Yrityksille

Uusi tapa hallinnoida suuria lähiverkkoja: DNA Managed Network Premium tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun monimutkaisten verkkoympäristöjen haasteisiin

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
7/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
Lasit päässä oleva mies työskentelee kannettavalla tietokoneella modernissa sisätyötilassa suurten ikkunoiden ja vihreiden kasvien lähellä.
6/2026 DNA Yrityksille

Näin yrityksesi saa pilven hyödyt ilman hallinnan ja ylläpidon taakkaa – suuryritystason pilvipalvelu myös pk-yrityksille

Artikkeli
Mies, jolla on silmälasit ja sininen paita, seisoo sisätiloissa kädet ristissä ja katsoo itsevarmasti kameraan.
6/2026 DNA Yrityksille

Euroopan kiristyvä kyberuhkakenttä kaventaa yritysten pelivaraa

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.