Yrittäjän Digiakatemia

Hyvistä digitaidoista on yrittäjälle hyötyä nyt enemmän kuin koskaan

Digitalisaatio koskettaa lähes jokaisen yrittäjän liiketoimintaa edes jollain tavalla – ja pandemia-ajan myötä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta, asiakkailla on mahdollisuus ostaa tai varata palveluita verkon kautta, ja joskus yrityksen ydintuotekin on täysin digitaalinen. Oli kyseessä sitten verkkokoulutus tai hiustenleikkuu, varmaa on, että digitaitoja tarvitaan alati kasvavaa vauhtia. 

“Vuonna 2019 teettämämme Digitaalinen yhdenvertaisuus Suomessa -tutkimuksen mukaan lähes viidesosa suomalaisista pelkää jäävänsä tulevaisuudessa yhteiskunnan ulkopuolelle puutteellisten digitaitojen takia. Poikkeusaika on lisännyt uusien digitaalisten työkalujen ja verkkoympäristöjen käyttöä kouluissa, työtehtävissä ja vapaallakin, eikä ongelmilta olla täysin säästytty. Hyvät digitaidot auttavat uusienkin teknologioiden omaksumisessa”, kertoo DNA:n markkinointipäällikkö Titta Nummi

Puutteelliset digitaidot hankaloittavat kansalaisten elämää, mutta asettavat myös yrittäjät keskenään eriarvoiseen asemaan. Monet hoitavat esimerkiksi verotukseen ja kirjanpitoon liittyviä yrityksen perusasioita verkon kautta, jolloin palveluita ja sovelluksia tulisi osata käyttää.  
“Halusimme taklata tätä haastetta luomalla helposti lähestyttävän kokonaisuuden, joka tarjoaa pienyrittäjälle kattavan peruspaketin liiketoimintaa vauhdittavista digitaidoista. Monien perustoimintojen sähköistäminen säästää aikaa tärkeämpään tekemiseen ja uusien markkinointikanavien hyödyntäminen tuo lisää asiakaskuntaa”, Nummi jatkaa. 

Tietoturva kiinnostaa yrittäjiä

Yrittäjän digiakatemiaan on osallistunut jo tuhansia yrittäjiä, ja kirkkaasti suosituimpia ovat olleet kurssit, jotka käsitellevät tietoturvaa ja sosiaalista mediaa. Haastavatkin aiheet talttuvat, kun perusasiat ja käsitteet ovat kurssin jälkeen hallussa. 

Tietoturvaan liittyy paljon teknistä sanastoa ja käsitteitä, jotka ovat monelle vieraita ja luotaantyöntävän oloisia. On hankala ymmärtää monimutkaiselta tuntuvaa kokonaisuutta, kun ei oikein tiedä, mistä sitä lähtisi purkamaan. Tietoturvan ja esimerkiksi GDPR:n tulisi kuitenkin olla hallussa, sillä pienet yritykset ovat hyökkääjille kiinnostavia kohteita. 

“Tietoturvaosaaminen on hyvä esimerkki siitä, miten puutteelliset digitaidot saattavat asettaa pienenkin yrityksen alttiiksi hyökkäyksille. Lisäksi GDPR ohjaa asiakasdatan keräämistä ja tallentamista, eikä näissä saisi tulla virheitä. Osaamista voi kuitenkin olla hankala kerryttää, jos aihe tuntuu itselle todella vieraalta. Yrittäjän digiakatemiassa lähdemme liikkeelle ihan perusasioista”, Nummi kertoo. 

Omaa liiketoimintaa on helppo kehittää tehokkaammaksi ja tuottavammaksi, kun somemainonnan tai hyödyllisten pilvityökalujen mahdollisuudet ovat tuttuja. Tänä päivänä myös pienyrittäjien asiakkaat odottavat, että niin yrityksen verkkosivut kuin myös sosiaalisen median näkyvyys ovat kunnossa. Usealta pienyrittäjältä kuitenkin puuttuu tarvittava osaaminen. Yrittäjän digiakatemian tarkoituksena on mahdollistaa menestynyt ja sujuva liiketoiminta ihan jokaiselle yrittäjälle.


Tutustu ja suorita maksuton Yrittäjän digiakatemia verkossa!

Lue lisää ja rekisteröidy

 

Artikkeli päivitetty 16.4.2021. Alunperin artikkeli on julkaistu 7.7.2020.

Avainsanat:

Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Artikkeli
Suuri avolouhos, jossa on mutkittelevia teitä ja kivisiä terasseja osittain pilvisen taivaan alla.
5/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly teollisuudessa vaatii vahvan verkkoperustan – vakaasti toimiva verkko on keskeinen osa modernia tehdasympäristöä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.