Peruutin autoni pylvääseen melkein tyhjässä parkkihallissa. Harmitti tietysti. Jälkeenpäin ajattelin, että vastaavanlaisia huomiokyvyn hetkellisestä herpaantumisesta johtuvia turhia vahinkoja syntyy usein silloin, kun mielessä on liian monta asiaa yhtä aikaa.
Työelämässä puhutaan paljon ketteryydestä, fokusoinnista ja priorisoinnista. Että pitää olla selkeä suunta ja tehdä niitä asioita, jotka parhaiten edistävät asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Fokusointi ja priorisointi yhdistettynä ketteryyden vaatimukseen on arjen kiireessä vaativa yhtälö.
Ei riitä, että syventyy jokaiseen esiin tulevaan asiaan ja arvioi sitä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Pitää myös jatkuvasti muistaa iso kuva ja tunnistaa eri asioiden keskinäiset riippuvuussuhteet. Asiayhteyksien ja ison kuvan hahmottaminen taas edellyttää kykyä esittää oikeita kysymyksiä.
Mitä isompi kehitysprojekti on kyseessä, sitä tyypillisemmin tarvitaan useita erilaisia valmisteluvaiheita, jotta päätöksentekoprosessi etenee. Työelämän peltikolareita tapahtuu tyypillisimmin juuri näissä tilanteissa.
Hetkellinen huomiokyvyn heikkeneminen voi johtaa siihen, että ei tunnistakaan riippuvuussuhteita uuden ja jo kehitteillä olevan idean välillä.
Seurauksena samankaltaista asiaa edistetäänkin hetken päästä tahattomasti usealla eri taholla. Välillä käy kuten minulle autohallissa, että isokin pylväs, joka on vielä maalattu näkyvillä keltaisilla ja punaisilla raidoilla, jää pimeään kulmaan. Jokin tieto jää muiden jalkoihin, ja tulee tehtyä väärä valinta.
Miksi tällä on väliä? Eikö ole tärkeintä, että asiat menevät eteenpäin?
On totta, että asioita on joskus tarkoituksenmukaistakin edistää useammalla eri näkökulmalla. Jossain vaiheessa erilliset tekemiset joka tapauksessa tunnistetaan, kun niitä arvioidaan erilaisissa päätöksentekopisteissä, ja lopulta ne tulevat integroiduksi.
Päällekkäiset kehitysprojektit ovat vaarallisia erityisesti siksi, että meillä kaikilla on taipumus rakastua omiin ideoihimme.
Jos huomaamme, että toiset tekevät jotain samankaltaista kuin me, niin käsi sydämelle, nostammeko asian esiin ja pyrimme yhdistämään voimia? Vai keskitymmekö sen sijaan edistämään omaa hankettamme entistä tarmokkaammin?
Väitän, että syyllistymme valitettavan usein jälkimmäiseen toimintatapaan. Tukeudumme saamaamme go-päätökseen ja ihan vilpittömästi uskomme omaan asiaamme.
Kun päällekkäiset hankkeet lopulta väistämättä liitetään yhteen, siitä seuraa paitsi rahan ja resurssien hukkaantumista, myös turhautumista ja mielipahaa. Lopputulos voi myös olla huonompi kuin jos alun perin olisi edistetty vain yhtä vaihtoehtoa. Tehdyn työn yhdistäminen edellyttää aikaa vieviä kompromisseja, jotka eivät aina ole yhtä hyviä ratkaisuja kuin jokin alkuperäisistä valinnoista.
Ennen auton käynnistämistä on hyvä hengähtää ja varmistaa, että keskittyminen on juuri siinä hetkessä. Sama pätee päätöksentekoon. Nopeat päätökset ovat hyvä tavoite, mutta joskus on hyvä myös ymmärtää ottaa aikalisä ja varmistaa, että riippuvuussuhteet, prioriteetit ja tilannekuva ovat hallussa. Parempi katsoa kuin katua.
Lue lisää siitä, mihin suuntaan työelämä kehittyy >
Lataa tutkimus työelämän muutoksesta
Kysyimme, kuinka digitalisaatio muuttaa työelämää. Suomalaiset vastasivat.
Lataa tutkimus