Kokenut johtaja muistuttaa, ettei tekoälyn käyttöönoton kanssa voi jäädä aikailemaan. Muuten juna menee ja suomalaisyritykset jäävät asemalle. Millainen kulttuuri vauhdittaa tekoälyn järkevää hyödyntämistä? Entä miten tekoäly muuttaa johtamista?
Tekoäly on ujuttautunut osaksi asiantuntijatyötä ällistyttävällä vauhdilla. Monet käyttävät tekoälyä myös yksityiselämässään hauskana ja hyödyllisenä osana arkea. Toisia tekoäly arveluttaa, toisia jopa pelottaa oman aseman tai ammattitaidon puolesta. Tekoäly vaikuttaa väistämättä myös johtamiseen tuoden johtajan työpöydälle paitsi uusia työkaluja myös kiperiä haasteita. Johtajan on kyettävä hälventämään henkilöstön huolia.
DNA:n pienistä ja keskisuurista yritysasiakkaista vastaava johtaja Johan Flykt uskoo, että suurin muutos on vasta tulossa.
“Pitää toki tietää, mitä mahdollisuuksia tekoäly tarjoaa nyt, mutta ennen kaikkea on ymmärrettävä, mihin tekoäly pystyy tulevaisuudessa”, Flykt sanoo.
Jatkossa johdetaan rinnakkain ihmisiä ja tekoälyagentteja
Flyktin mukaan yksi mielenkiintoisimmista tekoälyn kehityssuunnista ovat tekoälyagentit, jotka koulutetaan hoitamaan itsenäisesti jotakin tiettyä työtehtävää. Hän korostaa, että ilman prosessijohdettua työtapaa on vaikea nähdä, missä kohdin tekoälystä on aitoa hyötyä ja mitä kannattaa jatkossakin tehdä ihmisvoimin.
“Itse vastaan myynnistä suurten volyymien bisneksessä. Myyntiprosessista löytyy ilman muuta palasia, joita voi jatkossa hoitaa tekoälyagentti. Tämä edellyttää systemaattista prosessin palasiin pilkkomista, jotta agentteja voidaan ottaa asteittain käyttöön järkevissä kohdissa”, Flykt sanoo.
Tekoälyagenttejakin on osattava johtaa.
“Homma ei toimi niin, että nyt luotu agentti käy ja kukkuu ikuisesti. Senkin pitää oppia, kehittyä ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Tähän tarvitaan hyvää johtamista”
Lopulta syntyy tekoälyagenttien verkosto, joka toimii ja suorittaa työvaiheita ihmistyöntekijöiden rinnalla. Johtajan alaisuudessa toimii siis jatkossa yhä monimuotoisempi joukko työntekijöitä – ihmisiä ja tekoälyagentteja.
Tekoälyn tuottamat analyysit osana päätöksentekoa jo nyt
DNA:lla tekoäly analysoi eri myyntikanavien asiakaspalautteet ja tuottaa niistä johtopäätöksiä osana säännöllistä kuukausiraportointia.
“Tekoälyn avulla pystymme esimerkiksi keräämään ja analysoimaan asiakaspalautetta ennennäkemättömällä volyymilla ja pysymään näin paremmin asiakkaiden pulssilla. Sama pätee sisäisesti – työntekijöiden tuntoja on mahdollista aistia tekoälyavusteisesti lähes reaaliajassa”, Flykt huomauttaa.
Flykt ei kuitenkaan päästäisi tekoälyn tekemiä johtopäätöksiä sellaisenaan eteenpäin, sillä vastuu on säilytettävä ihmisellä. Hän ei myöskään päästä tekoälyä antamaan henkilökohtaista palautetta. Ihmisten väliseen vuorovaikutukseen etenkin herkissä asioissa tarvitaan jatkossakin ihmistä.
Avaimina avoin kulttuuri, kiireen tuntu ja perinteiset muutosjohtamisen opit
Avoimuus on Flyktin mukaan tekoälymyönteisen kulttuurin ydin. Kaikkien on ymmärrettävä, mihin tekoälyn hyödyntämisellä pyritään. Myös laadukkaaseen dataan on oltava avoin pääsy – datalähteitä ei voi enää sitoa erillisen analytiikkatiimin hyppysiin. Kaikkien on lisäksi voitava jakaa avoimesti tekoälyyn liittyviä kehitysehdotuksiaan, ajatuksiaan ja huoliaan.
Flyktin mukaan loppujen lopuksi käsillä on hyvin tyypillinen muutosjohtamistilanne, johon pätevät perinteiset muutosjohtamisen opit.
“Olennaista on, että johtajan pitää pystyä luomaan kiireen tuntua. Tekoäly luo yrityksiin valtavan epäjatkuvuuskohdan. Jos ihmisille ei luoda tunnetta, että on pikkaisen kiire, emme pääse riittävän vauhdikkaasti eteenpäin”, Flykt korostaa.
Flykt muistuttaa, että henkilöstölle on annettava myös työkaluja uusien taitojen opetteluun – johto on siis vastuussa oppimisen fasilitoimisesta. Hän uskoo, että useimmat työntekijät löytävät motivaation, kun he näkevät todellisia asiakkaiden ongelmia ratkaisevia esimerkkejä tekoälyn hyödyntämisestä.
“Innostus syntyy esimerkin voimalla. Johtajienkin on syytä laittaa oma asenteensa siihen asentoon, että tekoäly on valtavan mielenkiintoinen mahdollisuus.”
Mitä tapahtuu, kun tekoäly kohtaa asiakasymmärryksen? Katso tallenne webinaarista, jossa kerromme, miten asiakkaita voidaan palvella nopeammin, henkilökohtaisemmin ja tehokkaammin!