Digitaalisuuden hyödyt ovat korostuneet nykyisessä poikkeustilanteessa

5G jatkaa poikkeusajan vauhdittamaa digiaaltoa

Poikkeusajan vaikutukset taloudelle ja toiminnalle ovat ykkösuutisaiheena päivittäin. Samaan aikaan moni yritys ja kuluttaja on hämmästellyt, kuinka sujuvasti arkemme pääosin toimii ennennäkemättömistä rajoituksista huolimatta. 

Toimistotyöt sujuvat etänä, ostokset tilataan verkosta, treenit tehdään kotona online-opastuksella ja lääkärikäyntikin onnistuu mobiilisovelluksella. Suomalaiset koululaiset ja opettajat siirtyivät etätyöskentelyyn sujuvasti ja koulutyö jatkui verkossa. Isona hämmästyksen aiheena on ollut, kuinka nopeasti näin suuri muutos ihmisten arjen toiminnassa on saatu aikaan.
 
”Korona on kyllä parasta mitä rakennusalan digitalisaatiossa on tapahtunut. Etätyö on normaalia ja muutamassa yössä kaikista on tullut sähköisen asuntokaupan osaajia."
 
Tuo kaverini Facebook-päivitys kuvastaa hyvin, kuinka korona on toiminut muutosajurina digitalisaatiolle. 

Yritysten, jotka ovat pitkällä digitalisaatiossa, on luonnollisesti ollut helpointa sopeutua muutokseen. Samalla lukuisat muut yritykset ovat rohkaistuneet ottamaan valtavia digiloikkia päivissä tai viikoissa. Vaikka kasvukipujakin on ollut, digitaalisuuden hyödyt ovat korostuneet nykyisessä poikkeustilanteessa.
 
Yhteiskuntamme sopeutuminen tällaiseen poikkeustilanteeseen olisi näyttänyt varsin erilaiselta 10-15 vuotta sitten, kun älypuhelimet ja etätyösovellukset eivät vielä olleet luontainen osa arkeamme. 4G-verkko on ollut merkittävä digitalisaation edistäjä, se on tuonut nopeat ja luotettavat yhteydet maan laajuisiksi ja jokaisen taskuun. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan 5G-verkko tulee muuttamaan maailmaa vielä enemmän – ja tavoilla, joita emme pysty vielä edes ennakoimaan.
 
5G tuo vielä aikaisempaa nopeammat ja lyhyemmän viiveen yhteydet. Se poistaa lukuisia pullonkauloja digitalisaatiolta. 5G on aivan keskeinen mahdollistaja mm. robotiikan, tekoälyn, esineiden internetin sekä virtuaali- ja lisätyn todellisuuden sovelluksille. 

Reaaliaikainen, lukuisten kameroiden ja sensorien tuottama video- ja mittausdata mahdollistaa täysin uudenlaisia kuluttaja- ja yrityssovelluksia. Tekoälyn ja konenäön ohjaamat teolliset prosessit ja laitteet, reaaliaikaiseen mittausdataan perustuva etäterveydenhuolto sekä lisätyn todellisuuden avustamat ostokokemukset ja kenttähuolto ovat näistä hyviä esimerkkejä.
 
Eri toimialoille relevanttien 5G-mahdollisuuksien tunnistamiseksi olemme koonneet kattavan oppaan 5G-aikakauteen siirtymisestä. Helpoin tapa aloittaa matka 5G:n maailmaan on testata lukuisilla paikkakunnilla jo saatavilla olevaa 5G:tä etätyöyhteyksissä

Palatessamme vaiheittain uuteen, kannattaa jokaisen pitää kiinni uusista digitaalisista toimintatavoista ja taidoista sekä hyödyntää kaikki saadut opit myönteisen kehityksen jatkamiselle!

Avainsanat:

5G

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

DNA:n Managed SASE vie globaalisti toimivan yrityksen tietoturvan nopeasti seuraavalle tasolle

Artikkeli
Tummahiuksinen nainen mustassa bleiserissä ja vaaleanpunaisessa huivissa vaaleanpunaisen rei'itetyn seinän edessä.
3/2026 DNA Yrityksille

Kohti autonomisia verkkoja – tekoälyn rooli verkkoinfran optimoinnissa kasvaa nopeasti

Artikkeli
Mustatakkinen nainen käyttää älypuhelinta Tervetuloa 5G -kyltin ja vaaleanpunaisen näytön vieressä.
3/2026 DNA Yrityksille

5 syytä vaihtaa 5G-liittymään

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Kun yleisin salasana oli ”salasana” – vanhan liiton kyberrikollisuuden hullu maailma

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Ennakointi voi pelastaa liiketoimintasi jatkuvuuden – Miten yrityksesi on varautunut poikkeustilanteisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.