Pelaako lapsesi paljon? Ehkä se ei olekaan huono asia.

Lasten pelaaminen on ollut paljon esillä viime vuosina. Monissa artikkeleissa pelaaminen esitetään kielteisessä valossa ja ikään kuin nykymaailman pahana, joka vie lapsilta kaiken liikkumisajan, luovuuden ja tylsyyden sietokyvyn. On toki totta, että lapset pelaavat, ja valitettavasti osa lapsista ei liiku tarpeeksi, mutta kyllähän lapset ovat aikaisemminkin pelanneet. Itsekin muistan takoneeni ihan hulluna aivotonta Donkey Kong -peliä sellaisesta kirkkaan oranssisesta pelikonsolista kultaisella 80-luvulla.

Itselläni on 12-vuotias poika, joka monien ikätovereidensa tavoin on innokas tietokonepelien pelaaja. Hänen innokkuutensa on jopa sillä tasolla, että hän rakensi vuosi sitten oman tietokoneen tutkittuaan ensin viikkokausia netistä sopivia komponentteja synttärilahjaksi lupaamaamme tietokoneeseen. Hänen tietämyksensä tietokoneista onkin aivan eri tasolla kuin itselläni, joka olen vain tottunut odottamaan, että laite käynnistyy virtanappia painettuani.

Pelaaminen näkyy myös hänen kielitaidossaan. Hän on opiskellut englantia koulussa kaksi vuotta, mutta jo vuoden ajan hän on puhunut täysin sujuvasti englantia ympäri maailmaa olevien pelaajien kanssa. Enkä ole ainoa, joka on huomannut lapsensa kielitaidon kehittyneen pelaamisen mukana, sillä DNA:n teettämän tutkimuksen* mukaan jopa 87 % vanhemmista näkee pelaamisen lapsen kielitaitoa kehittävänä.

Olen yrittänyt pysyä selvillä eri peleistä, jotta ymmärtäisin millaista nuorten pelaaminen on. Pelimaailmaan tutustumisen tärkeyttä korostavat myös monet asiantuntijat. Pelejä on toki monenlaisia, mutta yhteisöllisiä näistä monet tuntuvat kyllä olevan.

Monesti pelaamisesta annettava mielikuvahan on se, että pelaajat ovat eristäytyneitä, eikä heillä ole kavereita. Todellisuudessa pelatessa muodostuu tiiviitä yhteisöjä, kun pelaajat keskustelevat pelaamisen lomassa tuntikausia toistensa kanssa. Yhteisöllisyys näkyi myös DNA:n tutkimuksessa, jonka mukaan yli puolet lapsista ja nuorista pelaa myös samassa tilassa kavereiden kanssa ja jopa 40 % verkon yli online-tuttujen kanssa. Lisäksi on hyvä muistaa, että pelien sosiaalisuus ei rajoitu vain itse pelitilanteeseen, vaan se näkyy esimerkiksi yhteisinä puheenaiheina.

Mihin kannattaa kiinnittää huomiota nuoren pelaamisessa?

Ensimmäinen, ja mielestäni huolestuttavin asia on osan vanhemmista piittaamattomuus pelien ikärajoista. DNA:n tutkimuksen mukaan myös yli puolet vanhemmista on huolissaan pelien sisällöstä, eli en ole huoleni kanssa yksin. Kyselyyn vastanneista vanhemmista myös kaksi kolmesta kertoi seuraavansa tarkasti pelien ikärajoituksia – tässä on siis kuitenkin vielä parannettavaa. Itsekin olen joutunut useasti tilanteisiin, jossa lapseni ovat saaneet kylässä ollessaan pelata paljon vanhemmille tarkoitettuja pelejä.

Toinen on pelaamisen riittävä tauottaminen. Osa peleistä, kuten esimerkiksi Fortnite voivat olla vahvasti koukuttavia. Peliajoista pitää sopia ja tietokoneisiin sekä muihin pelivälineisiin voi tarvittaessa laittaa jopa aikalukot. Taukojen aikana lapsia kannattaa kannustaa menemään ulos, ilman sen ihmeempää ohjelmaa. Kyllä nykylapsetkin keksivät tekemistä ulkona ilman vanhempien tai urheiluseurojen avustusta. 

Kolmas, ja meille aikuisille kaikista vaikein, on oman esimerkin näyttäminen. Kuinka monta kertaa itse avaat puhelimen päivän aikana, erityisesti silloin kun sinulla ei ole muutakaan tekemistä? Itse sorrun tähän ainakin aivan liian usein. Lapsethan oppivat niin hyvät kuin huonotkin tapansa vanhemmiltaan. Siten esimerkiksi sen paheksuminen, kuinka lapset räpläävät puhelimiaan kaikkialla on aika lailla tekopyhää, kun katselee aikuisia bussipysäkeillä, autojen rateissa tai kauppojen kassoilla.

Ehkä pelaamiseenkin pätee sama sääntö kuin niin moneen muuhunkin asiaan, eli kohtuus kaikessa. Tämän aikakauden hyvä puoli on se, että tietokonetaidot ovat nykynuorilla aivan eri tasolla kuin millään edeltävällä sukupolvella. Kaikista ei kuitenkaan voi tulla e-sporttaajia tai tubettajia, joten muutakin sisältöä elämässä tulee olla. Toisaalta taisi se tekeminen olla aika yksipuolista itselläkin nuorena. Digitaalisten välineiden sijaan me vain norkoilimme yhdessä kylällä tai vuokrasimme surkeatasoisia elokuvia R-kioskilta. Joten eiköhän suurin osa nuorista kasva jatkossakin aivan normaaleiksi aikuisiksi, aivan kuten aina ennenkin. Ja sitten aikanaan hekin tulevat paheksumaan tulevia sukupolvia.


*) Tutkimuksesta:
DNA:n koululaistutkimuksen 2018 tavoitteena on selvittää koululaisten puhelimen hankintaa, käyttötarkoituksia ja puhelimen käyttöön liittyviä ilmiöitä. Uutena tutkimuksessa kysyttiin vuonna 2018 tietokoneen käytöstä ja pelaamisesta. Lue lisää: dna.fi/koululaistutkimus2018  

Avainsanat:

pelit lapset nuoret koululaiset ekaluokkalaiset

Kommentit

Ole ensimmäinen, joka kommentoi tätä juttua!