Sari Leppänen ei koskaan suunnitellut päätyvänsä teknologiajohtajaksi – mutta uteliaisuutensa ja rohkeutensa ansiosta se hän on tänä päivänä. Hän on kerta toisensa jälkeen uskaltanut hypätä tuntemattomaan, jättänyt taakseen mukavuusalueen ja uskonut omiin kykyihinsä. Tarina on hyvä muistutus siitä, että teknologia-ala on niille, jotka uskaltavat kysyä, oppia ja kasvaa.
Kun Sari Leppänen istui lukion matikkaluokassa, hän ei vielä tiennyt mihin hänen ennakkoluuloton ja utelias asenne hänet veisi. Opettaja oli myös rohkaiseva ja kannusti Saria. Monet hakivat lukion jälkeen kaupalliselle alalle. Sarista ala tuntui luontevalta, mutta se ei riittänyt haastamaan häntä.
Jos susta tulee insinööri, niin se on maailman ihme!
Sarin ystävä tokaisi kuullessaan hänen ajatuksestaan hakea tietotekniikan opintoihin. Sari aloitti opinnot ensin teknillisessä opistossa vuoden 1992 alussa ja siirtyi myöhemmin saman vuoden syksyllä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle. Sari ei ollut koskaan puuhannut juurikaan tietokoneiden kanssa, toisin kuin monet opiskelutoverit. Silti hän astui rohkeasti sisään maailmaan, joka oli täynnä kaavioita, koodeja ja komponentteja, sillä tietotekniikka tarjosi juuri sopivan yhdistelmän haastetta ja iloa. Sari nautti opinnoista niin paljon, että tohtoriopinnot hän suoritti vielä teknillisessä korkeakoulussa ja väitteli vuonna 2008.
Rohkeita askeleita kohti uusia haasteita
Ensimmäinen kesätyöpaikka Nokialla oli käänteentekevä. Siellä Sari kohtasi ensimmäisen naispuolisen esihenkilönsä – kärsivällisen ja kannustavan mentorin, joka näki Sarin potentiaalin. Tiimistä tuli kuin toinen perhe, ja Sari vietti Nokialla 18 vuotta, kasvaen ja kehittyen eri yksiköissä: verkoista tutkimukseen, arkkitehtuurista liiketoiminnan kehittämiseen.
Sari siirtyi Nokialta eteenpäin operaattorimaailmaan, lähemmäs palveluiden käyttäjiä ja liiketoimintaa. Siellä siirtyminen teknologia-arkkitehtuurityöstä kokonaisvaltaisen liiketoiminnan kehityksen johtoon opetti ymmärtämään vieläkin paremmin asiakkaita, tuotteita, palvelumuotoilua ja myyntiä. Se oli jälleen hyppy tuntemattomaan, mutta Sari luotti siihen, että aina pääsee takaisin, jos ei pärjää. Hän pärjäsi.
Seuraava hyppy oli finanssimaailmaan. Siellä Sari kohtasi jälleen vahvan naisjohtajan, joka oli etsinyt oikeaa IT-johtajaa pitkään. CIO-roolin ohella tehtävänä oli osallistua suomalaisen leasing-yhtiön ja kansainvälisen pankkijätin yhteisyrityksen rakentamiseen. Matka jatkui vielä syvemmälle finanssimaailmaan, kun Sari siirtyi suomalaisen pankin IT-johtajaksi.
Jalat maassa, pää pilvissä ja lähellä ihmistä”, Sari tiivistää johtamisajatteluaan.
Finanssimaailman jälkeen siirtyminen takaisin teknologia-alalle ja operaattorimaailmaan, DNA:lle, tuntui kotiinpaluulta. Aluksi Sari toimi DNA:n CIO:na IT:n johdossa, mutta pian vastuualue laajeni kattamaan myös verkot ja koko teknologian. Matkan varrella hankittu laaja näkemys ja osaaminen sekä teknologiasta, että liiketoiminnasta tukee johtamista nopeasti kehittyvällä ja muuttuvalla alalla.
Uuden oppiminen, uteliaisuus, rohkeus kokeilla ja innovoida on ehdoton edellytys menestykselle – ei ainoastaan johtajalle itselleen, vaan koko yritykselle. Johtajana Sari haluaa varmistaa, että nämä edellytykset ovat olemassa. Hän on omien sanojensa mukaan vaativa, mutta kannustava johtaja.
Johtajuus syntyy uskalluksesta – ei täydellisestä varmuudesta
Sari uskoo, että varman päälle valitseminen ei vie pitkälle. Hän on itse tehnyt rohkeita valintoja ja ottanut vastaan tehtäviä, joista ei etukäteen tiennyt varmasti selviävänsä – ja oppinut valtavasti matkan varrella. Hän on luottanut itseensä, vaikka ympärillä olisi ollut epäilyksiä. Hän on esimerkki siitä, miten johtajuus teknologian huipulla syntyy uskaltamalla astua esiin, kysymällä, oppimalla ja luottamalla itseensä.
Sari Leppänen on DNA:n teknologiajohtaja ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2023. Hän on työskennellyt muun muassa Nokialla, tietotekniikan- ja finanssialalla, ja johtanut monialaisia tiimejä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Sarin johtajuus perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja siihen, että jokaisella on lupa kasvaa.
DNA tukee Mimmit koodaa -hanketta
DNA:n työnantajalupauksen mukaisesti – omanlainen ja inhimillinen DNA – haluamme rakentaa parempaa työelämää. DNA on tukenut Mimmit koodaa -hanketta vuodesta 2023. Palkittu Mimmit koodaa -ohjelma tarjoaa matalan kynnyksen tapahtumia, kouluttavia polkuja sekä aktiivisen yhteisön tuottaakseen uusia osaajia teknologiapoluille. Kyse ei ole vain teknologiasta, vaan siitä, että kaikilla on oikeus kuulua alalle, jossa tulevaisuutta rakennetaan. Rakentaessamme monimuotoisempaa ympäristöä, rakennamme samalla parempaa tulevaisuutta.
Tästä linkistä DNA:n työnantajalupaukseen.
Tästä linkistä Mimmit koodaa -nettisivuille.