Vuosia sitten uuvuin työn ja lapsiperhe-elämän puristuksessa. Aloin saada erilaisia voimakkaita fyysisiä oireita kunnes minun oli lopulta jäätävä pitkälle sairaslomalle. Minä joka aina tunsin, että jaksan mitä vain. Minun oli pakko pysähtyä ja avata elämäni paletti kokonaisvaltaisesti, jotta ymmärsin miten minun pitää muuttua.
Ensimmäinen oppi oli se, että uupumuksella oli tarkoituksensa. Tiedostin rajallisuuteni ja sen että minusta on eniten iloa ympäristölleni jos opin paremmin jakamaan töitäni ja sanomaan myös ei.
Toinen oppi oli luottamus. Myös muut osaavat tehdä työni, kun heille vaan antaa mahdollisuuden siihen.
Kolmas ja tärkein oppi oli se, etten ole korvaamaton työyhteisölle, perheelleni kyllä.
Kenenkään ei kannata uhrata elämäänsä työnteolle vaikka työ antaisi kuinka paljon.
Näitä oppeja olen halunnut jakaa avoimesti myös koko työyhteisöömme DNA:lla. Siksi myös lähdimme mukaan Perheystävällinen työpaikka – hankkeeseen. Olemme pyrkineet rakentamaan organisaatiostamme ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan kunnioittavan. Annamme joustoa, mikäli työntekijät sitä toivovat. Vastineeksi saamme entistäkin sitoutuneemman ja motivoituneemman henkilöstön.
Empatia ei kuulukaan vain yksityiselämään. Jokaista työntekijää tulee arvostaa yksilönä ja tunnistaa että välillä kaikki meistä väsyvät. Minä sain paljon tukea niin esimieheltäni, tiimiltäni kuin työyhteisöltäni sillä matkalla kun palasin takaisin töihin.
Kun peilaan nyt itseäni ja mennyttä aikaa niin huomaan, että olen oppinut antamaan myös itselleni aikaa. Se ei ole keneltäkään muulta pois. Päinvastoin, kun olen energisempi pystyn antamaan enemmän niin perheelleni kuin työlle.
----------
Blogi on julkaistu myös Väestöliiton sivuilla.
