Jokainen lapsi ansaitsee turvallisen kasvuympäristön – myös digissä. Siksi Suojellaan Lapsia ry ja DNA ovat kehittäneet yhdessä 5–9-vuotiaille lapsille suunnatun tehtävävihkosen, joka tukee lapsen digiturvataitojen omaksumista tarinan ja toiminnallisten tehtävien avulla.
Tehtävävihkonen auttaa lasta pohtimaan, miten erilaisissa digiarjen tilanteissa voi toimia turvallisesti. Materiaali rohkaisee lasta kertomaan aikuiselle, jos verkossa kohtaa jotain ikävää, hämmentävää tai pelottavaa. Vihkoa voi lukea ja tehdä joko yksin tai yhdessä aikuisen kanssa.
Tarinan ja tehtävien seikkailuissa mukana ovat Fun Academyn innostavat Kip-miehistön hahmot, jotka johdattavat lapsen oppimaan tärkeitä taitoja hauskalla tavalla.
Osana laajempaa yhteiskunnallista vastuuta DNA on lähettänyt tehtävävihkosen yli 200 000 suomalaiseen kotiin valittujen Sanoman lehtien, kuten Aku Ankan, välissä, jotta mahdollisimman moni perhe saisi tukea turvalliseen digiarkeen. Lapsille on tärkeää opettaa digitaitoja jo ennen kuin laitteet tulevat osaksi arkea, sillä yhteiskunnassamme niiltä ei voi välttyä, vaikkei omaa laitetta itsenäisessä käytössä vielä olisikaan.
Tehtävävihkonen on myös ladattavissa maksuttomasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Suojellaan Lapsia ry:n sivuilta.
4 faktaa DNA:n ja Suojellaan Lapsia ry:n yhteistyöstä
- Suojellaan Lapsia ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka keskittyy ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa, häirintää ja houkuttelua kokonaisvaltaisesti, tutkimuspohjaisin menetelmin. Yhdistyksen moniammatilliseen tiimiin kuuluu asiantuntijoita esimerkiksi psykologian, oikeustieteen, ja terveys- ja sosiaalitieteen aloilta.
- DNA tukee Suojellaan lapsia ry:n digiturvataitoja ja kehon rajojen harjoittelua edistäviä etätyöpajoja 5–9-vuotiaille. Osallistuminen lapsiryhmän kanssa on maksutonta. Työpajoihin on osallistunut jo yli 27 000 lasta yli 170 paikkakunnalta ympäri Suomen.
- Etätyöpajat pohjautuvat Suojellaan Lapsia ry:n kehittämään Stop, Slow & Go -liikennevalomalliin. Malli tarjoaa lapselle yksinkertaisen kolmivaiheisen toimintasuunnitelman erilaisiin digiympäristön tilanteisiin: Tilanne tai asia saattaa tuntua aluksi mukavalta (vihreä), mutta voi myöhemmin muuttua mietityttäväksi (keltainen) tai pelottavaksi, oudoksi tai hämmentäväksi (punainen). Toimintamalli ohjaa lasta ottamaan “punaisesta” tilanteesta kuvakaappauksen ja näyttämään sen turvalliselle aikuiselle.
- DNA:n ja Suojellaan Lapsia ry:n yhdessä kehittämä Puhelinparkki auttaa suojelemaan lasta digiympäristöissä ja tukee koko perheen digilaitteiden käytön säännöstelemistä. Tilaa puhelinparkki täältä.