Aiempien vuosien tapaan DNA toimittaa SuomiAreenaan kattavat tietoliikenneyhteydet sekä oman televisiokanavan.

Tul ny sääki Poriin

Otsikon mukaisella Porin murteella kirjoitetulla kehotuksella kutsuttiin kuulijoita Suomen suurimpaan yhteiskunnalliseen keskustelutapahtumaan. Teksti loisti suurella näyttötaululla New Yorkin Times Squarella, Broadwayn ja 43.kadun kulmassa. 
Samalla kehotuksella kutsun nyt itsekin kaikki mukaan 12. kertaa Porissa järjestettävään SuomiAreenaan.

Viiden päivän aikana SuomiAreenalla järjestetään yli 170 tilaisuutta, joihin osallistuu yli 900 yhteiskunnallista vaikuttajaa poliitikoista viihdetähtiin. SuomiAreenan suosio perustuu siihen, että julkisuudesta tuttuja vaikuttajia pääsee kuuntelemaan lähietäisyydeltä ja puheenvuorojen jälkeen puhujia voi käydä nykäisemässä hihasta, jos haluaa vaihtaa vielä pari sanaa. 

Viikon mittaiseen SuomiAreenaan mahtuu puhujia sellainen määrä, että aktiivisinkin kuuntelija pystyy seuraaman vain murto-osaa keskusteluita. Keräsin SuomiAreenaan tulijoiden iloksi muutamia tärppejä, joita kannattaa harkita.

Maanantai klo 13.30 – 14.45 Suomi mainittu, ketä kiinnostaa
Värikkääseen keskusteluun osallistuvat muun muassa Pia Henrietta Kekäläinen ja Saimi Hoyer. Olen varma, että tämä keskustelu herättää mielenkiintoisia ajatuksia Suomen ja koko maailman tulevaisuudesta.

Tiistai klo 15.15 – 16.30 Trump, Putin, Brexit – Suomi tarvitsee vahvan presidentin
Suomen Kuvalehden politiikan toimittaja Heikki Vento herättelee keskusteluun Li Anderssonin, Eero Heinäluoman ja Ilkka Kanervan, aiheenaan: millaisen presidentin Suomi tarvitsee?

Keskiviikko klo 11.45 – 13.00 Digitalouden isojako – voiko kaikkien kakku kasvaa
Tuomas Enbusken juontama keskustelu siitä, miten digitalous vaikuttaa eri toimialojen kasvuun ja kuihtumiseen. Mukana muuan muassa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja Finanssiala ry:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.

Torstai klo 14.00 – 16.30 SuomiAreena-futista: Pallo pyörii ja legenda kasvaa Herralahdessa
Jalkapallofanit pääsevät nauttimaan miniturnauksesta Herralahden kentälle. Turnaukseen osallistuu neljä joukkuetta ja sen ohessa haastatellaan jalkapallovaikuttajia vuosien varrelta. 

DNA toimii jälleen SuomiAreenan yhteistyökumppanina ja järjestääkin viikon aikana mahtavaa ohjelmaa!

Keskiviikko klo 19.30 – 20.00 DNA:n kesäkonsertti DNA:n oma yleisötilaisuus järjestetään Porin raatihuoneenpuistossa torstaina 12. heinäkuuta. Jo perinteeksi muodostuneen viihdeshow’n lavalla nähdään tänä vuonna Saara Aalto, Mikko Kuustonen ja Irina. Tilaisuuden juontavat koomikko Jaakko Saariluoma ja DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck. Konsertti esitetään uusintana MTV-kanavalla lauantaina 15.7. klo 20.

Torstai klo 17.00 – 18.00 Saako olla innoissaan? – Talk Show digiajan työelämästä
Loistavat juontajat Kristiina Komulainen ja Ivan Puopolo haastavat Miki Kuusen, Leena Mörttisen, Pekka Mötön ja Paula Miettisen pohtimaan työelämän murrosta. Tilaisuudessa keskustellaan uusista taidoista, luovuudesta, robottityövoimasta ja siitä, millaisessa työssä ihminen on paras vaihtoehto tulevaisuuden työelämässä.

Aiempien vuosien tapaan DNA toimittaa SuomiAreenaan kattavat tietoliikenneyhteydet sekä oman televisiokanavan, SuomiAreenaTV:n. DNA tuo Porin keskustaan myös suuret näytöt, joista SuomiAreenan tapahtumia on mahdollista seurata. Lue lisää: dna.fi/suomiareena

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Vinkit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Värikäs DNA-myymälä, jossa on kirkkaan vaaleanpunaiset opasteet, puhelinnäytöt ja digitaalinen näyttö, jossa näkyy mobiilisovelluksen mainos.
6/2026 DNA Yrityksille

”Haluamme poistaa yrittäjiltä päänsärkyä” – Yritystarjooma saatavilla nyt kaikissa DNA Kaupoissa

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.