Jokainen yksittäinen esine on aina osa suurta kokonaisuutta.

Siivoa tilaa voimaantumiselle − konmarita koti, työ ja osaaminen

Muutin uuteen asuntoon jonkin aikaa sitten. Kävin tavarani läpi Marie Kondon -oppeja mukaillen, ja otin mukaani uuteen kotiin vain tarpeellista ja iloa tuottavaa. Oli yllättävän helppo tunnistaa tärkeät tavarat ja myös ne, joista olin valmis luopumaan.

Haastavinta oli käydä läpi ehkä-pinoon päätynyttä tavaraa. Mitä jos hävitän jotain, jota sittenkin tarvitsen myöhemmin? Nyt nautin uudesta, valoisasta kodistani, jossa on tilaa ja oma paikka kaikille minulle rakkaille tavaroille. Ja tilaa kaapeissa. Yhtään ehkä-tavaroista, joista lopulta kaikista päätin luopua, en ole tarvinnut.

Tapasin Tuuli ja Kivi Sotamaan Kohtaamisia-juttusarjan tekemisen yhteydessä. Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen heidän esineisiin liittyvä ajattelutapansa.

Jokainen yksittäinen esine on aina osa suurta kokonaisuutta, jonka tehtävänä on luoda tunnepitoinen elämys.

Uudistumiselle on tärkeä tehdä tilaa. Tavaroiden “konmarittaminen” pelkän uudelleenjärjestelyn sijasta mahdollistaa pysyvän muutoksen. On helpompaa pitää yllä uutta, kun on vapauttaa itsensä turhan tavaran järjestelemisestä. Minua kiehtoo valtavasti ajatus, että jokainen esine on osa kokonaisuutta. Se auttaa valintojen tekemisessä uutta hankittaessa tai vanhasta luopuessa. On mielenkiintoista ajatella ihan arkielämässä Sotamaiden moton mukaisesti, että kaikki on taidetta. Yhtäkkiä pienillä asioilla onkin iso merkitys.

Pääsin myös keskustelemaan muutoksesta ja uudistumisesta näyttelijä Niina Nurmisen kanssa. Teatterilähtöisiin menetelmiin erikoistuneena työyhteisövalmentajana Niina toi oivaltavasti esiin, että yrityksissä muutos on jatkuvaa ja siinä on kysymys olemassa olevien toimintatapojen muuttamisesta. Uudistuminen, joka digitalisaation myötä on välttämätöntä, on asioiden ajattelemista kokonaan uudella tavalla, uutta osaamista, joka ei ole evoluutiota vanhasta, vaan kokonaan uutta.

DNA:n strategiajohtaja Christoffer von Schantz kuvaa osuvasti blogauksessaan DNA:n matkaa pörssiyhtiöksi. Kävimme läpi toimintatapoja, säilytimme paljon olemassaolevaa hyvää ja toimivaa ja opimme uutta. Tarinamme ytimessä ovat tyytyväiset asiakkaat ja kaikessa on kyse asiakaskokemuksesta.

Uuden vuoden ensimmäisissä päivissä on uuden alun taikaa. Mitä jos aloittaisimme vuoden tekemällä tilaa uudistumiselle mielessämme?

Konmaritin myös oman työlistani asiakaskokemuksen ympärille. Kaikki asiakaskokemukseen liittyvä säilyy listalla ja priorisoituu sen mukaan, mikä vaikuttaa asiakaskokemukseen eniten. Kaikki muuhun liittyvä poistuu.

Samassa vauhdissa tein konmari-harjoituksen myös omalle osaamiselleni. Mitä osaamistani voin hyödyntää jatkossa ja mikä on sellaista, josta pitää oppia pois, unohtaa ja korvata kokonaan uudella. On selvää, että uusille taidoille pitää tehdä tilaa siivoamalla vanhaa. Uudistuminen on uskomattoman voimaannuttavaa. Toivon jokaiselle upeaa ja vahvistavaa uudistumisen vuotta!

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 4.1.2017.

Avainsanat:

Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksen sisäänkäynti ulkoapäin
3/2026 DNA Yrityksille

Pysähtyykö sairaala, jos verkkoyhteys katkeaa? Toimintavarmat yhteydet ovat terveydenhuollon ehdoton edellytys

Blogi
Henkilö nauhoittaa lavaesitystä puhelimellaan täpötäydessä, sinisellä valaistussa tilaisuudessa.
3/2026 Assi Oikari

Kuinka kotiuttaa tekoälyn hyödyt ja varmistaa digitaalinen suvereniteetti? MWC 2026 toi viisaat päät yhteen

Artikkeli
Keltaiseen paitaan pukeutunut henkilö käyttää tablettia valkoisen työpöydän ääressä valoisassa, modernissa ympäristössä.
3/2026 DNA Yrityksille

Pilvityöympäristö palvelee yritystäsi: tekoälyajan työkalut tukevat kasvua ja vahvistavat tietoturvaa

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

7 vinkkiä yritysliittymän käyttöön ulkomailla

Artikkeli
Amel Gaily juontamassa Johtoajatuksia-podcastia studiossa mikrofoni edessään.
3/2026 DNA Yrityksille

Kun muutos ei pelota vaan avaa ovia – Johtoajatuksia-podcast kertoo, mitä jokaisen johtajan on ymmärrettävä teknologian kehityksestä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.