Tämä artikkeli on tiivistelmä DNA:n Mitä pitää tietää lisätystä todellisuudesta-podcastista.
Lisätty todellisuus, eli augmented reality tai AR, on teknologia, jossa oman maailmamme päälle lisätään virtuaalisen sisällön kerros. Siinä missä virtuaalitodellisuus vie meidät täysin uusiin maailmoihin, tuo lisätty todellisuus jotain lisää omaamme. Laitteeksi riittää hyvin jokaisen taskusta jo löytyvä älypuhelin.
-Lisättyä todellisuutta hyödynnetään Suomessa paljon. Esimerkiksi Kone käyttää teknologiaa hissien myynnin apuna ja Fortum puolestaan turvallisuuskoulutuksen tukena. Tämän lisäksi sitä voi hyödyntää esimerkiksi peleissä, teollisuuden huoltotehtävissä, opastamisessa ja markkinoinnissa, kertoo Arilynin toimitusjohtaja Emmi Jouslehto.
Jouslehdon luotsaama Arilyn tekee alustaa lisätyn todellisuuden sovelluksien rakentamiseen. Alustan käyttö ei edellytä erityistä koodaustaitoa, ja sen avulla on toteutettu esimerkiksi Stockmannin jouluseikkailu sekä Arlan maitotölkeissä seikkaileva aamukissa.
-Suomeen on kasvanut Euroopan laajin ja kehittynein ekosysteemi, ja meillä on yli sata toimijaa virtuaalisen- ja lisätyn todellisuuden parissa. Nämä teknologiat ovat pian arjen ja työn uusia muotoja. Sovelluskehittämiseen ei aina tarvita koodaria, sillä jo nyt on olemassa paljon graafista käyttöliittymää hyödyntäviä työkaluja sisällön luomiseen ja julkaisemiseen, Jouslehto jatkaa.
Koska lisätty todellisuus mahdollistaa vapaan liikkumisen, sitä voi hyödyntää virtuaalista todellisuutta monipuolisemmin esimerkiksi kaupunkiympäristöissä. Karttasovellus voisi tulevaisuudessa näyttää suuntaviivoja suoraan teiden yläpuolella ja helpottaa siten navigointia. Oleellinen osa lisätyn todellisuuden hyödyntämisessä onkin hyvä ja nopea nettiyhteys.
-Meillähän on Suomessa hirveän hyvät mobiiliyhteydet, mutta 5G tulee silti tuomaan valtavasti uusia mahdollisuuksia lisätyn todellisuuden hyödyntämiseen. Tehokkaampi ja nopeampi verkko mahdollistaa isommat elämykset, joita tyypillisesti suoratoistetaan reaaliajassa pilvipalvelusta, Jouslehto kertoo.
Lisätty todellisuus on jo arkeamme
Siinä missä virtuaalitodellisuuden osalta odotamme vielä sen yleistymistä, lisätty todellisuus on vahvasti tätä päivää. Jatkossa kyseessä ei ole lisäominaisuus puhelimessamme, vaan ydinteknologiaa tulevaisuuden laitteissa.
Teknologiajätit investoivat lisättyyn todellisuuteen tällä hetkellä vahvasti ja perinteisenkin teollisuuden toimijat ovat kiinnostuneita kehittämään omaa toimintaansa uusien sovellusten avulla. Etenkin markkinoinnissa uusi media tekee läpimurtoa.
Pitkäjänteisyys kannattaa, eikä hyötyjä ole odotettavissa nopeasti. Yleisön on löydettävä lisätyn todellisuuden sisältöjen pariin ja opittava, että tietty brändi vie heidät näiden elämyksien pariin kerta toisensa jälkeen.
-Meillä parhaimmissa kampanjoissa yksi käyttäjä palaa sisällön pariin 17 kertaa ja viihtyy sen parissa keskimäärin kolme minuuttia. Nämä ovat markkinoinnille kovia lukuja ja alkuun pääsee helposti pienemmälläkin budjetilla, Jouslehto sanoo.
Emmi Jouslehdon kolme asiaa, jotka jokaisen tulisi tietää lisätystä todellisuudesta juuri nyt:
- Olemme ison murroksen kynnyksellä. Internet tuli nopeasti muutamassa vuodessa arkityökaluksi ja sen toinen vaihe oli mobiilioptimointi. Lisätty todellisuus on tämän evoluution kolmas askel.
- Kyseessä ei ole vain teknologia, vaan lisättyä todellisuutta kannattaa ajatella enemmän mediana.
- Muista kertoa yleisöille ja kuluttajillesi, kun lähdet tekemään – heidän on löydettävä sisältöjesi pariin.
Kuuntele koko podcast: Mitä pitää tietää lisätystä todellisuudesta
Mitä pitää tietää on 7-osainen podcast-sarja, jossa juontaja Sallamaari Muhonen ottaa kuulijoiden puolesta selkoa siitä, mitä pitää tietää lohkoketjuista, 5G:stä, eksoskeletoneista, tietoturvauhkista ja muista teknologiatrendeistä. Sarja on osa DNA:n Uuden työn ääniä -podcastia, jonka löydät Suplasta, Soundcloudista, Apple podcasteista, Spotifystä, YouTubesta tai suosikkisovelluksestasi!