Kotitoimistoni on linnani

Kotitoimistoni on linnani

Lautalattia narisee jalkojen alla, kun Anna-Maija Ahtiainen suuntaa työhuoneeseensa. 428 vuotta vanhan tilan päärakennuksen kellarikerrokseen vievät viileät kiviportaat, jotka johtavat pieneen, mutta viihtyisään kotitoimistoon.

Koulujen ja päiväkotien varustajana toimivan Lekolarin projektimyyntipäällikkönä työskentelevän Anna-Maijan jaloissa kehräävät talon kissat Luna ja vasta 10-viikkoinen Liinu. Koira Liisa vahtii yläkerran uunissa olevaa omenapiirakkaa.

”Tämä on minun ikioma valtakuntani. Ennen tämä oli harrastustilani, jossa tein tiilitauluja. Viime vuonna työyhteisömme kasvaessa ja Helsingin toimiston jäädessä pieneksi teimme minulle tänne oman kotitoimiston. Nykyään tämä on täysin työkäytössä.”

Vihdin Ojakkalassa asuva Anna-Maija säästää kaksi tuntia työaikaa, kun työpiste sijaitsee kodin alakerrassa, eikä Helsingissä. Parasta kotitoimistossa onkin Anna-Maijan mielestä ajan säästäminen, vapaus oman päivän suunnitteluun sekä työskentelyrauha.

Toimistolla työhön tulee herkästi katkoksia, kun kollegat kyselevät meneillään olevista projekteista ja heidän kanssaan tulee jutusteltua muutenkin.

Kollegoiden näkeminen pari kertaa viikossa on tärkeää, jotta tunne työyhteisöön kuulumisesta säilyy. Projektityö onneksi vaatii ajoittain saman pöydän ääreen istahtamista isommalla porukalla.

Työpäivä tulee tauottaa kotonakin

Työ- ja elinkeinoministeriön barometrin mukaan etätöitä tekee kerran kuussa jo viidennes työväestöstä. Lekolarillakin tehdään etätöitä ja muutamat tekevät töitä kotoaan ihan vakipäivinä. Tämä helpottaa niin omaa suunnittelua kuin kollegoidenkin työntekoa, kun he tietävät jo etukäteen, milloin työkaveri on fyysisesti tavattavissa ja milloin ei.

Anna-Maija arvostaa sitä, että työntekijöihin luotetaan ja annetaan mahdollisuus etätöihin.

”On ihanaa, että voin kotona sulkea tämän huoneen oven ja jättää työt sinne. Vaikka on kyllä myönnettävä, että töihin helposti uppoutuu liiaksikin, ja joskus työpäivät venyvät.”

Anna-Maija sopii lähellä asuvien kavereiden kanssa pyörälenkkejä tai jumppatunteja, jotta töiden tekeminen myös loppuu. Työpäivän aikaiset tauot meinaavat välillä jäädä pitämättä, mutta onneksi pihan toisella laidalla sahayrittäjänä toimiva puoliso vie Anna-Maijan toisinaan Nummelaan lounastreffeille.

Virkistävät tauot ovat tärkeitä, oli työpiste sitten kotona tai toimistolla kollegoiden keskellä.

Yhteydet toimimaan myös kellarissa

Katkeamaton nettiyhteys on Anna-Maijan työn tekemisen ehto. Aiemmin netin teho ei riittänyt talon kellariin asti, joten kotitoimistoa rakentaessa ensimmäinen askel olikin hoitaa sinne toimiva verkkoyhteys.

Ongelma ratkaistiin datasähköadaptereilla, jotka siirtävät dataa sähköjohtoa pitkin, eikä verkkokaapeleita tarvitse vetää hankaliin paikkoihin. Tien päällä Anna-Maija jakaa netin tietokoneeseen puhelimestaan tai käyttää asiakkaan verkkoa.

Skype-palaverit ja puhelut kollegoiden kanssa tuovat kaivattua piristystä työpäiviin. Kotona töiden tekeminen on yksinäistä, ja Anna-Maija huomaakin kaipaavansa sosiaalisia suhteita.

”Kentällä olevilla myyjillä on oma Whatsapp-ryhmä, ”Piirimyyjät”, jossa jaamme työasioiden lisäksi myös vapaa-ajan tapahtumia. Soittelut ja kuulumisten kysymiset ovat välittämistä puolin ja toisin.”

Päivän päätteeksi Anna-Maija laittaa toimiston oven kiinni, jättää työasiat taakseen ja lähtee katsomaan, mitä pieni Liinu-pentu on tällä kertaa keksinyt.

Etkö tiedä, mistä aloittaisit kotitoimiston sisustamisen? Lue täältä ammattilaisen kolme käyttökelpoista kotitoimistovinkkiä.

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Liikkuva työ

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

DNA:n Managed SASE vie globaalisti toimivan yrityksen tietoturvan nopeasti seuraavalle tasolle

Artikkeli
Tummahiuksinen nainen mustassa bleiserissä ja vaaleanpunaisessa huivissa vaaleanpunaisen rei'itetyn seinän edessä.
3/2026 DNA Yrityksille

Kohti autonomisia verkkoja – tekoälyn rooli verkkoinfran optimoinnissa kasvaa nopeasti

Artikkeli
Mustatakkinen nainen käyttää älypuhelinta Tervetuloa 5G -kyltin ja vaaleanpunaisen näytön vieressä.
3/2026 DNA Yrityksille

5 syytä vaihtaa 5G-liittymään

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Kun yleisin salasana oli ”salasana” – vanhan liiton kyberrikollisuuden hullu maailma

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Ennakointi voi pelastaa liiketoimintasi jatkuvuuden – Miten yrityksesi on varautunut poikkeustilanteisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.