Korona toi mukanaan etätyön ja vähemmän ilmastopäästöjä

Ennen koronakriisiä etätyö oli jo arkipäivää monella työpaikalla. Korona-pandemian myötä etätöihin siirryttiin ryminällä ja näyttää siltä, että joukkopaluu toimistoille ei tapahdu vielä hetkeen.

Jos koronatilanteesta hakemalla hakee myönteisiä puolia, niin ilmasto lienee tässä voittaja, ainakin hetkellisesti. Tarkkoja vaikutuksia on vielä vaikea ennustaa, mutta joidenkin arvioiden mukaan hiilidioksidipäästöt voivat laskea globaalisti jopa 2 000 miljoonaa eli kaksi miljardia tonnia kuluvana vuonna.

Vaikka etätyö ei tällä hetkellä ole monelle oma valinta, voi lohtua hakea etätyön myönteisistä ilmastovaikutuksista.

Päästöjen laskuun vaikuttaa esimerkiksi öljyn kysynnän väheneminen. Tässä kokonaisuudessa etätöiden tekemiselläkin on roolinsa ja myönteiset vaikutukset ovat myös paikallisia.

Vähemmän työmatkaliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä

Etätyötä tehdään enimmäkseen kotoa käsin, jolloin ei ole tarvetta matkustaa työpäivän aikana mihinkään. Kotona on työntekijän hyvä olla, myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta. DNA:n tekemän tutkimuksen mukaan yhtiön erittäin joustava etätyökäytäntö, jota kutsumme mutkattomaksi työksi, vähentää normaalioloissakin DNA:n työmatkaliikkumisen päästöjä noin 49 prosenttia.

DNA:n kohdalla normaali etätyön mukanaan tuoma päästösäästö on noin 900 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa, mikä vastaa karkeasti noin viiden miljoonan kilometrin ajoa keskimääräisellä bensiinikäyttöisellä henkilöautolla. Korona-aikana työmatkaliikkuminen on melko lähellä nollaa, joten etätyön ilmastohyötyjenkin voidaan arvioida olevan reilusti suuremmat.

Parempaa energiatehokkuutta toimistoilla

Toimistotyöläiset hävisivät koronan myötä toimistoilta ja nyt kysymys kuuluu, että mikä on työnteon tapa koronan jälkeen. DNA:lla arvellaan, että perinteisten työpisteiden määrä toimistolla tulee pienenemään ja tiloista entistäkin suurempi osa tulee olemaan kokous-, ideointi- tai muita yhteiskäyttötiloja. Neuvotteluhuoneiden tekniikan merkitys kasvaa, jotta kollegat saadaan virtuaalisesti mukaan.

Pidemmän päälle toimistojen neliömäärät tulevat pienenemään. Pienemmässä toimistossa energiaa kuluu yleensä vähemmän, mikä tarkoittaa vähemmän energiankulutuksesta syntyviä epäsuoria päästöjä. Viimeistään nyt näyttää siltä, että omien työhuoneiden aika on ohi.

Etätyö säästää tieverkostoa

Aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat varsinkin isoimmissa kaupungeissa todellinen ongelma. Massiivinen liikenne aiheuttaa ilmansaasteita ja katupölyä sekä lisää teiden kulumista ja tietöiden tarvetta. Tiehankkeiden ympäristövaikutuksia ovat muun muassa melu, pöly, päästöt maaperään ja ilmaan, luonnonvarojen kulutus sekä vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen.

Korona romahdutti liikennemäärät, mutta rajoitusten vähentyessä ihmisiä on taas enemmän liikenteessä. Työmatkaliikkuminen jatkunee vähäisenä niin pitkään, kuin etätyösuositukset ovat voimassa. Sillä välin on mahdollisuus hengittää hieman parempaa ilmaa.

Onko koronapilvelläkin hopeareunus?

Korona-pandemia on ollut inhimillisesti ja taloudellisesti vakava oppitunti yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Jokainen kriisi tuo kuitenkin mukanaan myös mahdollisuuksia muuttaa toimintatapoja parempaan suuntaan. Vaikka etätyö ei tällä hetkellä ole monelle oma valinta, voi lohtua hakea etätyön myönteisistä ilmastovaikutuksista. Koronakriisi antaa mahdollisuuden päivittää työpaikan matkustus- ja kokoustamiskäytäntöjä ilmastoystävällisempään suuntaan.

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Töitä ja oppimista

Kommentit (1)

Akka
30.05.2020 17:04
Suuri osa kuitenkin on työtä jota ei voi tehdä tietokoneella ja etänä?? Tilasto vääristää!