Blogit

Nämä lasten joululahjatoiveet riipaisevat sydäntä

Olin nuorena joulupukin aputonttuna eräänä jouluna. Lasten innostus ja ilo joulupukin tulosta on ihanaa seurattavaa, joten kierros jätti suurelta osin hyvän mielen. Mieleeni on kuitenkin jäänyt se, kuinka joissain paikoissa lahjoja oli niin valtavasti, etteivät lapset enää jaksaneet innostua niistä. Toisaalta joissain kodeissa näkyi se, kuinka alkoholi oli maistunut vanhemmille turhankin hyvin ennen joulupukin vierailua.

Samaan aikaan kun moni saa nauttia joulun lämmöstä, on riipaisevaa ajatella, että monella näin ei ole. On äärimmäistä köyhyyttä, liiallista alkoholinkäyttöä, perheriitoja, turvattomuutta ja yksinäisyyttä.

Itselleni tämä joulun erityisesti esiin tuoma epäreiluus tuli vastaan hiljattain, kun minulle kerrottiin toiveista, jotka vähävaraiset lapset olivat esittäneet eräässä keräyksessä. Joillakin lapsilla oli toivelistalla "ehjät kalsarit" ja "vaatteita joille ei koulussa naureta".

Sydäntäni riipaisivat nämä yksinkertaiset toiveet. Toisille joulupukki on tuomassa sadoilla euroilla legoja ja toiset toivovat ainoastaan ehjiä, tavallisia vaatteita.

Aika monella meistä joulu on ennen kaikkea sisällämme asuva lämmin tunne jostain hyvästä ja lämpimästä, aina lapsuudestamme saakka. Itselleni joulu on merkinnyt aina eniten virittäytymistä yhdessäoloon. Esimerkiksi lapsuudenkodissani äitini rakensi meille aina huikean joulun, koska hän oli ihminen, joka osoitti rakkauttaan ruoalla ja huolenpidolla.

Miten voisimme saada joulusta hyvän kaikille?

Tällä hetkellä on käynnissä lukuisia joulukeräyksiä yhteiskunnassamme heikommassa asemassa oleville aina perinteisestä Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksestä erilaisiin ruoka-apulahjoituksiin ja kukkatervehdyksiin yksinäisille. Yksi hieno esimerkki on Joulupuu-keräys lastensuojelun piirissä oleville ja vähävaraisille lapsille. Tämä on ollut erittäin suosittu myös DNA:laisten keskuudessa, esimerkiksi viime vuonna lahjoitimme keräykseen lähes 500 lahjaa.

Meille kaikille annetaankin monta erilaista mahdollisuutta auttaa ja jakaa hyvää joulumieltä mahdollisimman monelle - niin lapsille kuin aikuisille. Toki suuri osa asioista ei pelkillä avustuksilla ratkea, mutta jokainen pienikin teko on enemmän kuin välinpitämättömyys.

Tunteen joulusta saa parhaiten antamalla - erityisesti aikaa, huomiota ja rakkautta ympäristölleen. Nämä ovat myös kaikista arvokkaimpia lahjoja.

Lämmintä joulua kaikille.

Avainsanat:

vastuullisuus hyväntekeväisyys Vastuullisuutta ja huolenpitoa

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Referenssi
5/2025 Artikkelien toimitus

Innostavaa ja tulevaisuuteen tähyävää yhteistyötä ajan hermolla – tästä on Vason ja DNA:n kumppanuus tehty

5/2025 Artikkelien toimitus

Heli Frosterus yhdistää muusikon, telealan asiantuntijan ja puutarhurin intohimot – näin hän elää omanlaista arkea!

4/2025 Julia Arko

Hyvinvoivat työntekijät – joustavaa ja mutkatonta työskentelyä

4/2025 Samu Malmelin

Näin saat netin toimimaan myös mökillä

4/2025 Artikkelien toimitus

Kuka auttaa nettipetoksen sattuessa?