Blogit

Mitä teet koulujen alkaessa, kun lapsesi mielestä ”kaikilla muillakin on” uusi puhelin, tietokone tai pelikonsoli?

”Yksi varma merkki syksyn saapumisesta on koulujen alku ja myös se, että monessa perheessä käydään keskustelua uusista puhelimista, läppäreistä, tableteista ja muistakin laitteista, joita koululaiset haluavat päivittää uuteen tai hankkia ensimmäisen puhelimen. DNA:n teettämän tutkimuksen nimenomaan ensimmäiselle luokalle mentäessä ensimmäinen puhelin useimmiten hankitaan”, kirjoittaa DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko blogissaan.

En malta olla muistelematta omia kouluaikojani. Oli se vaan hienoa mennä shoppailemaan uusi reppu, penaali ja muutamia muita tarvikkeita. Eittämättä näin toimitaan myös nykyään, mutta erilaiset tietotekniset laitteet tietenkin tuovat oman mausteensa syksyyn monellakin tapaa. Tosin kautta aikain on haluttu jotain elektroniikka hankittavan koulun takia. 

Tuolloin ennen aikaan oli tietenkin myös erilaisia suosikkeja. Penaali piti olla suosikkiyhtyeen väreissä tai reppu jotain tiettyä merkkiä. Tänäkin syksynä monessa perheessä kuullaan se kuuluisa fraasi, ”kaikilla muillakin on...” Vaikka ei toki varmaan ole, heh.

Muistan itsekin perustelleeni Commodore 64:n hankintaa sillä, että siitä on apua koulussa.

Kyllä lasten vaatimuksissa kuitenkin vissi peräkin on. Muistan itsekin perustelleeni Commodore 64:n hankintaa sillä, että siitä on apua koulutehtävissä. Aikalaiset muistavat, että Alatalon Mikko sanoi näin olevan. Mainoksessa Mikko sai lapsiltaan kuulla, että ei se pelaaminen ole itsetarkoitus, vaan aidosti he miettivät, että voisivat menestyä koulussa paremmin. Oli miten oli, voimme siis todeta, että tietoteknisten laitteiden saamiseksi on jo vuosikymmenten ajan laitettu kaikki peliin!

Lapsuuden tietokoneesta on ollut iso hyöty aikuisena

Olen itse äärettömän kiitollinen, että aikanaan olen saanut tietokoneen, kun sellaista olen ”tarvinnut”. Voin aivan varmasti sanoa, että niistä opeista on ollut aivan mieletön apu elämän varrella, kun on käyty koulua ja myöhemmin menty töihin. Tietotekniikka ei ole opettanut vain nappuloiden painanista oikeassa järjestyksessä, vaan myös hyvin monenlaisia muita taitoja. Sähköopin perusteet tuli opittua, kun kytkimme koneita yhteen omatekoisilla verkkokaapeleilla pelejä varten. Samalla tuli pieni ymmärrys puhelinpiuhoihin, kun piti vetää omaan huoneeseen johdot päästäksemme internettiin. Koneiden kokoaminen opetti tietenkin paljon jo itsessään.

Vaikka monesti voi tuntua, että lapset vain pelaavat kännyköillä, pitää muistaa, että kyllä siinä pelaamisen ja Netflixin ohella opitaan paljon. Ihan jo pelkästään laitteiden käyttölogiikan oppiminen on tosi tärkeä taito arjessa. Ekaluokkalainenkin osaa hyödyntää puhelintaan monin tavoin. Pelkästään viestintätaitojen ja itsenäisyyden lisääntyminen ovat hienoja juttuja! Lapsi kokee eräänlaista turvaa, kun mukana on puhelin, jolla voi tarpeen mukaan olla yhteydessä kotiin.

Puhelimet, tabletit ja tietokoneet ovat elämän perustaitoja. Myös niiden käyttämättä oleminen on erittäin tärkeää opetella.

Puhelimet, tabletit ja tietokoneet ovat elämän perustaitoja. Tähän perustaitoon liittyy muutakin kuin nimenomaan sen käyttäminen. Myös käyttämättä oleminen on erittäin tärkeää opetella. Puhelin on parhaimmillaan, kun sen käytön ja käyttämättä olemisen välillä on mukava tasapaino. Kyseessä on siitä hieno laite, että puhelin kertoo oikean vastauksen mihin vain. Sen käyttö vaatii taitoa oivaltaa ja soveltaa. Ne ovat hienoja taitoja ne!

Puhelin tarvitsee yhteydet – sekä turvaa ja valvontaa

Puhelin vaatii myös hyviä yhteyksiä, ja tätä ajatellen olemme kyllä Suomessa hienossa asemassa. Joka paikassa kuuluu kännykkä, joka paikassa pääset nettiin.

Netin vaaroja ei voi kuitenkaan vähätellä. Vaikka on hyvä, että on osaamista, tuo se mukanaan myös vaarat. Onneksi on olemassa vaikkapa DNA Turvapaketti, joka suojaa lapsen kännykän siten, että väärille sivuille ei eksytä. Sivujen lisäksi myös fyysisen eksymisen vaara on eliminoitu, sillä puhelin voidaan paikantaa koska vain. Lisäksi voidaan asettaa ruutuaika, sillä elämä myös puhelimen ulkopuolella on erittäin tärkeää, eikä lapsi aina ymmärrä, miten nopeasti aika puhelimen kimpussa kuluu.

Puhelin, tabletti ja tietokoneet aidosti opettavat lapsille ja nuorille tulevaisuudessa välttämättömiä taitoja. Itse yritän opettaa omille lapsilleni näiden laitteiden käyttöä niin hyvin kuin osaan, koska olen aivan varma, että niitä taitoja tulevaisuudessa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

***

Tutustu DNA:n koululaisille tarkoitettuun liittymä- ja puhelintarjontaan!
Tutustu DNA:n puhelinliittymiin
Tutustu DNA Prepaid-liittymiin

Avainsanat:

Viihdettä ja penkkiurheilua Lapsiperheen arkea Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2024 Artikkelien toimitus

Käytettyjen puhelinten kysyntä on kasvussa, mutta vain murto-osa puhelimista kierrätetään

9/2024 Artikkelien toimitus

Älylaitteiden ja sovellusten voima perustuu yllätyksellisyyteen, mielihyvän tunteeseen ja kohdatuksi tulemisen tarpeeseen

9/2024 Artikkelien toimitus

DNA:n laitetilan uusi jäähdytysratkaisu tuottaa lämpöenergiaa jopa 500 kerrostaloasunnon tarpeisiin

9/2024 Artikkelien toimitus

Eeva Kolu vinkkaa, miten omaa älylaiteaikaa voi helposti karsia