Kaupasta ei voi ostaa erinomaista työilmapiiriä tai tarjoilla sitä valmiina kahvipöytiin.
Tiedäthän, miten monet koiranomistajat ja koirat muistuttavat toisiaan. Saman huomion olen tehnyt pitkään yhdessä olleiden pariskuntien keskuudessa. Tätä tukevat sunnuntaikävelyllä bongatut yhteneväiset ulkoiluasut, ja olenkin välillä miettinyt, kumpi asun on valinnut ja kumpi myöntynyt? Vai onko vaatemakukin liimautunut yhdenmukaiseksi vuosien saatossa? Seura tekee kaltaisekseen.
Minusta sama ilmiö toistuu myös työelämässä. Työpaikan kulttuuri rakentuu osin samaistumisen kautta ja fiilikset leviävät kulovalkean tavoin. Samaistumisen voima asettaa meille työntekijöille paljon vastuuta. Työnantaja ei voi ostaa kaupasta erinomaista työilmapiiriä tai tarjoilla sitä valmiina kahvipöytiin. Kukin meistä rakentaa oman työpaikkansa tunnelmaa ja kulttuuria suuntaan tai toiseen ihan jokaisena päivänä.
Kiinnitämme DNA:lla tänä vuonna erityistä huomiota työkaverin kuuntelemisen taitoon. Olen itsekin sortunut keskustelemaan asenteella, jossa vain odotan vuoroani sanoakseni oman näkökulmani asiaan. Osaanko aidosti kuunnella työkaveriani ja muodostaa oman sanomani kuulemani mukaan? Jos kukaan ei keskustelun aikana kuuntele toista, on koko keskustelu aivan turhaa. Oman mielipiteenhän tietää jo entuudestaan.
Omaan sanalliseen iskuunsa keskittyminen on inhimillistä ja siihen on helppo sortua. Menetämme kuitenkin valtavasti osaavien, ehkä vähän hiljaisempien ihmisten, teräviä näkökulmia homman mennessä huutoäänestykseksi.
Usein keskustelun hiljaisimmalla henkilöllä on perustelluimmat näkökulmat asiakokonaisuuteen. Hän on kuunnellut.
Kun pyrit muuttamaan työpaikan kulttuuria ja toimintatapoja, on olennaista kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseen. Siihen pystymme jokainen itse vaikuttamaan ja sillä on laajat heijastusvaikutukset koko työyhteisöön. Lupaan itse petrata tapojani kuuntelemisen taidossa.
Työelämän lisäksi kuuntelemisen taito on arvostettu ominaisuus muillakin elämän osa-alueilla ja siihen kannattaa kiinnittää itse kunkin huomiota. Varmaan ne yhdenmukaisissa ulkoiluasuissa kävelevät vanhemmat pariskunnatkin ovat oppineet vuosien mittaan kuuntelemaan toisiaan - ainakin ne, jotka kävelevät käsi kädessä.
Tämä blogi on osa DNA:n Urpotonta viikkoa, jonka idea lähti henkilöstömme toiveesta lopettaa turhasta valittaminen ja urputtaminen. Tänä vuonna keskitymme erityisesti kuuntelun kehittämiseen. Mekin urpoilemme edelleen joskus, mutta koetamme petrata.
