Digimenestyksen takana ovat ihmiset

Teknologiaosaamisen lisäksi tarvitaan uudenlaista johtajuutta, joka perustuu kannustamiseen ja valtuuttaa tiimit toimimaan itsenäisesti.

Vuosittainen Digimenestyjä­tutkimus mittaa kuutta eri ulottuvuutta: digitaalinen markkinointi, digitaalinen tuotekokemus, verkkokauppa, sähköinen asiakkuus, mobiilikokemus ja sosiaalinen media. Tänä vuonna DNA arvioitiin Pohjoismaiden menestyneimmäksi yritykseksi  tällä saralla. Emme kuitenkaan olleet paras missään kategoriassa, vaan päädyimme ykkössijalle, koska olimme tasaisen vahvoja kaikissa tekemisen lajeissa. 

Voisin luetella kaikkia niitä teknologiakyvykkyyksiä, joita olemme rakentaneet viime vuosina. Toteaisin, että kyllä atk-hommilla on saatu paljon aikaan. Mutta en tee niin. 

Haluan nostaa esiin toisen, mielestäni tärkeämmän näkökulman. Luin Eveliina Salosen kirjan ”Intuitio ja tunteet johtamisen ytimessä”  ja oivalsin merkittävän tekijän digimenestyksen taustalla. Väitän, että meidänkin onnistumisen takana on kyky rakentaa psykologista pääomaa. 

Mitä psykologinen pääoma sitten oikein on? Sosiaalipsykologian tohtori Fred Luthans on tutkinut aihetta  vuosituhannen alusta ja sen vaikutukset yrityksen tuottavuuteen ovat merkittävät. Psykologisella pääomalla tarkoitetaan optimismin, resilienssin, itseluottamuksen ja minäpystyvyyden määrää yrityksessä. Kaikella tällä on selkeä vaikutus työhyvinvointiin, tiimien sitoutumiseen ja suoriutumisen. Vastaavasti alhainen psykologinen pääoma vaikuttaa kyynisyyteen, stressiin, ahdistuneisuuteen ja aikeisiin vaihtaa työpaikkaa. 

Digimenestys vaatii uuden ajan johtajuutta läpi organisaation. Yrityksissä, joissa on oivallettu nykyaikainen johtaminen, valtuutetaan tiimejä ratkaisemaan ongelmia, tekemään päätöksiä sekä annetaan tilaa ja resursseja asioiden eteenpäin viemiseen. Hyvä johtaja tunnistaa tiiminsä jäsenten kyvyt ja tarpeet sekä mitoittaa ja suuntaa oman toimintansa sen mukaisesti. Hän kuuntelee, myötäelää, rohkaisee, tukee ja kannustaa. 

Mutkaton vuorovaikutus ja toisten ihmisten kohtaaminen ilman muodollista valtaa on tämän päivän vaatimus menestymiselle. Sosiaalisesti älykäs tiimi, jossa kaikki arvostavat toisiaan ja ymmärtävät toistensa roolin, ratkaisee monimutkaisia haasteita ja luo yritykselle kilpailuetua. Vastaavasti ylimielisyys vähentää työntekijöiden sitoutumista. Ihmisten väheksyminen koituu yrityksen vahingoksi, sillä se vähentää ketteryyttä ja heikentää riskienhallinnan laatua. 

Uuden ajan johtajat tiedostavat tilanteen ja ovat jo aloittaneet organisaationsa psykologisen pääoman rakentamisen. Teknologiaosaaminen on tietysti tärkeää, mutta motivoituneet ja osaavat ihmiset ratkaisevat pelin. 

Avainsanat:

uusi työ Töitä ja oppimista

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

5/2023 Julia Arko

Yhdessä yhdenvertaisemman työelämän puolesta

Yrityksillä on vaikutusta ja vastuuta yhteiskunnallisesti – ja tärkeän asian puolesta myös kilpailijat voivat tehdä yhteistyötä vaikuttaakseen mahdollisimman paljon positiiviseen muutokseen.
5/2023 Samu Malmelin

Asiantuntijoiden vinkit vanhempien yleisimpiin huolenaiheisiin koskien lasten puhelimen käyttöä

Asiantuntijat antavat vinkkejä, miten rajoittaa ruutuaikaa ja varmistaa puhelimen turvallinen käyttö.
5/2023 Samu Malmelin

Digilaitteeton aika on hyväksi lapsen kehitykselle ja kasvulle – huomiota tulee kiinnittää lapsen oikeanlaiseen digilaitteiden käyttöön

Vanhempien tehtävä on varmistaa lapselle turvallinen kasvuympäristö – myös digimaailmassa.
5/2023 Samu Malmelin

Näin saat netin toimimaan myös mökillä

Mökkeillessäkin on kiva nauttia toimintavarmasta nettiyhteydestä