Blogit

Kuvauskoulu osa 3: Hämäräkuvaus

Näin pimeimpään vuodenaikaan valokuvaaminen vaikeutuu huomattavasti luonnonvalon ollessa kortilla. Varsinkin älypuhelimella kuvaaminen muuttuu kinkkiseksi, useimpia malleja kun ei ole suunniteltu suoriutumaan valottomissa olosuhteissa. Muutamalla niksillä pääsee kuitenkin jo pitkälle hämärässäkin kuvatessa. Vinkkiemme takana on jälleen kerran taannoisessa kameravertailussammekin esiintynyt huippuvalokuvaaja Sam Jamsen. Pidäthän vinkkejä tarkastellessa mielessä myös kahden edellisen kuvauskoulumme vinkit, jotka käsittelivät sommittelua ja maisemakuvausta.

Valaistuksen puutteen takia valokuvat tärähtävät helposti, sillä kamera vaatii pidemmän valotusajan. Tämän takia puhelin on hyvä hyvä tukea jalustalla tai vaikka kirjaa vasten kuvia napatessa. Lähes jokaisen puhelinmallin kamerasta löytyvä ajastin helpottaa tässä. Käsivaralla kuvatessa kuvat tärähtävät huomattavasti helpommin.

Varsinkin henkilöitä kuvatessa on hyvä löytää ainakin joku valonlähde, jolla esimerkiksi kuvattavan henkilön kasvot saa valaistettua. Apuna voi käyttää paremman puutteessa vaikka toisen älyluurin salamavaloa tai vaikkapa taskulamppua. Joissain puhelinmalleissa on myös mahdollista säätää kuvien valoherkkyyttä eli ISO-arvoa. ISO-arvon kanssa on kuitenki oltava varovainen, sillä liian korkeaksi asetettuna se aiheuttaa kuvaan ikävää kohinaa, jota on vaikea poistaa jälkikäsittelyssä. Alla olevan puhelimella napatun kuvan ottamisessa on käytetty jalustaa ja pitempää kolmen sekunnin valotusaikaa.

Pimeällä kuvatessa puhelimeen on parempi myös kytkeä päälle kameran lamppu perinteisen salaman sijaan. Kyseessä on siis samainen lamppu joka kytketään päälle hämärällä videota kuvatessa. Puhelimen omalla salamalla otetut kuvat näyttävät harvoin valokuvauksellisesti ajatellen kovinkaan hyviltä.

Hämärässä kuvaaminen tuottaa harmaita hiuksia myös ammattikuvaajille, joten ei kannata lannistua jos pimeällä napatut fotot eivät aivan heti näytä mahtavilta. Pitämällä edellä mainitut vinkit mielessä pääset kuitenkin varmasti nopeammin lähemmäksi ammattimaisempaa otosta.

Tarkasta alta kuvauskoulumme edelliset osat!

Osa 1: Sommittelu

Osa  2: Maisemakuvaus

Avainsanat:

kuvaaminen vinkit Kohokohtien kuvaamista

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Referenssi
5/2025 Artikkelien toimitus

Innostavaa ja tulevaisuuteen tähyävää yhteistyötä ajan hermolla – tästä on Vason ja DNA:n kumppanuus tehty

5/2025 Artikkelien toimitus

Heli Frosterus yhdistää muusikon, telealan asiantuntijan ja puutarhurin intohimot – näin hän elää omanlaista arkea!

4/2025 Julia Arko

Hyvinvoivat työntekijät – joustavaa ja mutkatonta työskentelyä

4/2025 Samu Malmelin

Näin saat netin toimimaan myös mökillä

4/2025 Artikkelien toimitus

Kuka auttaa nettipetoksen sattuessa?