”Olen jo tottunut huonoihin uutisiin” – DNA:lle rekrytoidun vammaisen työntekijän sanat pysäyttivät

”Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan?”, kysyy DNA:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck blogissaan.

DNA:lle palkattiin hiljattain kaksi työntekijää Vantaan kaupungin vammaisille työnhakijoille apua tarjoavan Virtaamo-palvelun kautta. Julkaisimme jo kesällä työntekijöiden haastattelun, jonka suosittelen lämpimästi lukemaan: ”Haluan, että minut kohdataan kuin muutkin” – nyt puhuvat DNA:n vammaiset työntekijät.

Molemmat miehet osoittautuvat artikkelin perusteella aivan mahtaviksi tyypeiksi, mikä valoisuus ja positiivisuus heistä kumpuaakin kaikkien vaikeuksien keskellä. Myös kiitollisuus töiden saamisesta on liikuttavaa. Haastattelun luettuani minun tekikin mieli vain kailottaa kaikille työnantajille, että äkkiä palkkaamaan avarakatseisemmin työntekijöitä. Artikkelissa Villen kertoma toive töistä on myös sellainen, joka pitäisi olla arkipäivää jokaisessa yrityksessä: ”Minulle on tärkeämpää löytää sellainen työnantaja ja -porukka, jossa kaikkia kohdellaan samalla tavalla, eikä työilmapiiri ole liian stressaava”.

Olen lapsuudestani asti saanut olla paljon tekemisissä eriasteisesti vammaisten ihmisten kanssa, olihan lapsuudenkotiani vastapäätä kehitysvammaisten palvelutalo. Mikä rikkaus tämä olikaan! Muistan aina, kuinka eräs Reino aina tervehti iloisesti kättään heiluttaen matkallaan paikalliseen toimintakeskukseen, ja tuli kertomaan paljonko kello on. Tai kuinka eräs mies kuljetti pyörätuolissa ollutta äitiään tunnollisesti aamusta iltaan. Muistan myös, kuinka äitini aina paketoi Reinolle suklaalevyn joululahjaksi –, voi sitä riemua hänen saadessaan lahjan.

Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan?

Ahdistun aika ajoin, kun luen ihmisten peloista tai varautuneisuudesta ”normaalin” käytöksen ulkopuolisia kohtaamisia kohtaan, oli kyse sitten palvelutalon rakentamisesta jollekin omakotitaloalueelle, vammaisten haasteista työllistymisessä tai pahimmillaan hyväksytyksi tulemisessa omana itsenään. Ymmärrän samanaikaisesti toki, että vammaisuuden kirjo on laaja, ja jotkut toimintatavat tai reagointitavat saattavat säikähdyttää tuntemattoman. Eikö siinäkin kuitenkin auta tutustuminen asiaan, avarakatseisuus erilaisuudelle?

Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan? Itse koen, että lapsuudenkokemukseni ovat kasvattaneet minua ja ymmärrän, että vaikka meitä on kaikenlaisia, lopulta ilo ja onni syntyvät meillä kaikilla hyvin pienistä asioista.

Olli-Joonaksen sanat artikkelissa pysäyttävätkin: ”Elämä on muovannut minusta jokseenkin pessimistisen ajattelijan, sillä olen tottunut siihen, että minulle kerrotaan huonoja uutisia”.
Eihän sen näin pidä olla. Sanotaan enemmän kyllä ja annetaan kaikille mahdollisuuksia loistaa.

Vilhelmiina

PS. Olemme hiljattain julkaisseet Omanlainen-nettisivut, sillä monimuotoisuus nähdään DNA:lla rikkautena. Pidetään yhdessä huolta, että työyhteisömme on kaikkia arvostavaa.

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Töitä ja oppimista

Kommentit (2)

Örmö
27.08.2021 13:24
Hieno kirjoitus. Lapsuuteni kerrostalossa asui kehitysvammainen Jari. Minusta oli hienoa, että Jari otettiin mukaan leikkeihin siinä missä muutkin. Lapset ovat avarakats...
Hieno kirjoitus. Lapsuuteni kerrostalossa asui kehitysvammainen Jari. Minusta oli hienoa, että Jari otettiin mukaan leikkeihin siinä missä muutkin. Lapset ovat avarakatseisia. Toivottavasti me aikuitsetkin. Kun nyt jo aikuinen poikani oli perhepäivähoidossa, niin samassa hoitopaikassa oli kehitysvammainen tyttö. "En kyllä yhtään tykkää M.stä", sanoi poikani. Hätäännyin, että tytön erilainen ulkonäkö oli tykkäämisen esteenä. "Se pussailee koko ajan", sanoi poikani. Ei siis mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Tuskin oli kiinnitänyt edes huomiota tytön ulkonäköön kaiken pussailun keskellä.
Näytä kokonaan
Vilhelmiina Wahlbeck
30.08.2021 09:57
Tämä on aivan totta, lapset osaavat hienosti elää hetkessä ilman turhaa ylianal...
Tämä on aivan totta, lapset osaavat hienosti elää hetkessä ilman turhaa ylianalysointia. Ja valitettavasti taasen lasten mahdolliset ennakkoasenteet tapaavat tulla kotoa, aikuisten ääneen sanomista tai sanattomista viesteistä ja eleistä.
Näytä kokonaan

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2021 Samu Malmelin

Helpot niksit – näin teet kotinetistäsi tietoturvallisemman

9/2021 Samu Malmelin

Ekoteko, josta saa rahallista korvausta ­­­– tuo vaihtolaite DNA Kauppaan

Monen lipaston laatikosta saattaa löytyä ylimääräinen puhelin.
9/2021 Helena Vartiainen

Digivinkkejä aloittelijoille ja harrastuneille

Whatsappista tietosuojaan ja videopiknikeihin!
9/2021 Samu Malmelin

Kodissani on DNA taloyhtiönetti – näin se toimii

Taloyhtiölaajakaista on erikseen räätälöity ratkaisu, jossa jokainen asukas voi valita itselleen sopivimman netin.