”Olen jo tottunut huonoihin uutisiin” – DNA:lle rekrytoidun vammaisen työntekijän sanat pysäyttivät

”Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan?”, kysyy DNA:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck blogissaan.

DNA:lle palkattiin hiljattain kaksi työntekijää Vantaan kaupungin vammaisille työnhakijoille apua tarjoavan Virtaamo-palvelun kautta. Julkaisimme jo kesällä työntekijöiden haastattelun, jonka suosittelen lämpimästi lukemaan: ”Haluan, että minut kohdataan kuin muutkin” – nyt puhuvat DNA:n vammaiset työntekijät.

Molemmat miehet osoittautuvat artikkelin perusteella aivan mahtaviksi tyypeiksi, mikä valoisuus ja positiivisuus heistä kumpuaakin kaikkien vaikeuksien keskellä. Myös kiitollisuus töiden saamisesta on liikuttavaa. Haastattelun luettuani minun tekikin mieli vain kailottaa kaikille työnantajille, että äkkiä palkkaamaan avarakatseisemmin työntekijöitä. Artikkelissa Villen kertoma toive töistä on myös sellainen, joka pitäisi olla arkipäivää jokaisessa yrityksessä: ”Minulle on tärkeämpää löytää sellainen työnantaja ja -porukka, jossa kaikkia kohdellaan samalla tavalla, eikä työilmapiiri ole liian stressaava”.

Olen lapsuudestani asti saanut olla paljon tekemisissä eriasteisesti vammaisten ihmisten kanssa, olihan lapsuudenkotiani vastapäätä kehitysvammaisten palvelutalo. Mikä rikkaus tämä olikaan! Muistan aina, kuinka eräs Reino aina tervehti iloisesti kättään heiluttaen matkallaan paikalliseen toimintakeskukseen, ja tuli kertomaan paljonko kello on. Tai kuinka eräs mies kuljetti pyörätuolissa ollutta äitiään tunnollisesti aamusta iltaan. Muistan myös, kuinka äitini aina paketoi Reinolle suklaalevyn joululahjaksi –, voi sitä riemua hänen saadessaan lahjan.

Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan?

Ahdistun aika ajoin, kun luen ihmisten peloista tai varautuneisuudesta ”normaalin” käytöksen ulkopuolisia kohtaamisia kohtaan, oli kyse sitten palvelutalon rakentamisesta jollekin omakotitaloalueelle, vammaisten haasteista työllistymisessä tai pahimmillaan hyväksytyksi tulemisessa omana itsenään. Ymmärrän samanaikaisesti toki, että vammaisuuden kirjo on laaja, ja jotkut toimintatavat tai reagointitavat saattavat säikähdyttää tuntemattoman. Eikö siinäkin kuitenkin auta tutustuminen asiaan, avarakatseisuus erilaisuudelle?

Kenellä meistä on oikeus päättää mikä on normaalia ja millaisia kunkin meistä tulisi olla sopiaksemme tähän maailmaan? Itse koen, että lapsuudenkokemukseni ovat kasvattaneet minua ja ymmärrän, että vaikka meitä on kaikenlaisia, lopulta ilo ja onni syntyvät meillä kaikilla hyvin pienistä asioista.

Olli-Joonaksen sanat artikkelissa pysäyttävätkin: ”Elämä on muovannut minusta jokseenkin pessimistisen ajattelijan, sillä olen tottunut siihen, että minulle kerrotaan huonoja uutisia”.
Eihän sen näin pidä olla. Sanotaan enemmän kyllä ja annetaan kaikille mahdollisuuksia loistaa.

Vilhelmiina

PS. Olemme hiljattain julkaisseet Omanlainen-nettisivut, sillä monimuotoisuus nähdään DNA:lla rikkautena. Pidetään yhdessä huolta, että työyhteisömme on kaikkia arvostavaa.

Avainsanat:

Vastuullisuutta ja huolenpitoa Töitä ja oppimista

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2022 Artikkelien toimitus

Älyvapaapäivä haastaa tekemään älyttömän hyviä juttuja

9/2022 Artikkelien toimitus

Taloyhtiöiden lisäpalvelut helpottavat isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden työtaakkaa

8/2022 Artikkelien toimitus

5 vinkkiä - miten säästät energiaa, rahaa ja ympäristöä asumisessa

8/2022 Artikkelien toimitus

Taloyhtiö leikkasi kaukolämmön kulutustaan lähes 20 prosenttia älykkään ratkaisun avulla