Keskustelin hiljattain erään tuttuni kanssa sosiaalisen median myrkyllisestä puolesta. Hänen teini-ikäinen tyttärensä viettää paljon aikaa puhelimellaan tunnettujen henkilöiden sisältöjen parissa. Tämän seurauksena hänen itsetuntonsa on heikentynyt ja hän tuntee olonsa arvottomaksi, verratessaan itseään näihin henkilöihin ja heidän elämiinsä.
Esimerkki kosketti minua jotenkin todella syvältä. Elämme hirveää aikaa, jos nuoremme voivat pahoin tällaisen syyn takia. Nuoret altistuvat kiillotetuille julkaisuille monta kertaa päivässä, sillä he viettävät kaikista sukupolvista eniten aikaa sosiaalisessa mediassa. Aikuiseksi kasvaminen on jo itsessään riittävän haastavaa, ilman, että sosiaalinen media saa aikaan tällaista aivan turhaa alemmuudentunnetta.
Me aikuiset osaamme jo paremmin suhteellistaa asioita, ja ymmärrämme helpommin, ettei sosiaalisen median maailma ole todellisuus vaan ainoastaan yksittäisiä, monesti jopa kaunisteltuja hetkiä. Silti uskon, että kuorrutettu sosiaalinen media luo paineita myös monelle meistä aikuisista, jos alamme verrata nakkikeittoarkea sotkuisine eteisineen ja tekemättömine pihatöineen sosiaalisen median kevyeen yläpilveen.
Kerrotaan siis lähellä oleville nuorillemme, että olette ihania ja riitätte juuri tuollaisina kuin olette.
Se, että joku henkilö on tunnettu, varakas tai hyvännäköinen, tai kerralla jopa näitä kaikkia, ei tee hänestä yhtään toista henkilöä arvokkaampaa. Julkisuus itsessään ei anna meille arvoa ihmisinä, vaan se, millaisia olemme ja miten kohtelemme toisia ihmisiä. Ulkoa kaunis ihminen voi olla sisältä todella ruma, jos hänen arvomaailmassaan ei ole tilaa empatialle ja muiden arvostamiselle.
Kerrotaan siis lähellä oleville nuorillemme, että olette ihania ja riitätte juuri tuollaisina kuin olette. Ja kun olemme somessa, niin peukutetaan tavallisille asioille ja arjelle, antaen arvoa juuri sille, mistä elämä oikeasti muodostuu. Meistä kaikista sellaisina kuin olemme, ylä- ja alamäkinemme.
