Miten olet päätynyt asumaan siellä missä asut ja mistä syistä? Valitsitko paikan tietoisesti vai oliko lopputulos sattumien summa?
Itse muutin töiden perässä vaimoni kanssa Turusta Helsinkiin 2000-luvun alussa. Olimme juuri valmistuneet ja päätimme lähteä keräämään työkokemusta hetkeksi Helsingistä, ajatuksena palata sitten kotikonnuille. Viimeistään nyt, kun lapsemme ovat juurtuneet Helsinkiin, voidaan todeta, että tänne jäätiin.
Luulen, että tarinani on aika tavanomainen. Väestö keskittyy kasvukeskuksiin ja niiden kehyskuntiin, motiiveina mm. työ ja toimeentulo. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun työpaikkojen, työikäisen väestön ja nettomuuton välillä on vahva keskinäinen riippuvuus.
Kiinnostava kysymys on miten työn muutos vaikuttaa muuttoliikkeeseen. Onko jatkossa yhtä tärkeää asua työpaikan läheisyydessä? Nopeammat ja luotettavammat tietoliikenneyhteydet ja entistä kehittyneemmät yhteisöviestinnän työkalut kun mahdollistaisivat paikkariippumattoman työn yhä useammalle meistä.
Voisimmeko unohtaa työn asuinpaikan perusteena? Muuttaa takaisin synnyinseudulle tai valita asuinpaikan harrastusten, sukulaisten tai vaikka kulttuuritarjonnan perusteella?
Olemme DNA:lla jo pidemmän aikaa eläneet hyvin vapaassa etätyökulttuurissa. Kiinnitämme huomiota työn tuloksiin, emme niinkään toimistolla vietettyihin tunteihin. Olen esimerkiksi omalla osastollani nähnyt jo useamman muuton pois pääkaupunkiseudulta, joustavien työkäytäntöjemme tuella.
Käytännössä kaikkialla saatavissa olevat nopeat tietoliikenneyhteydet mahdollistavat myös sen, ettei kaikkia uusia yrityksiä tarvitse perustaa kasvukeskuksiin. Oman pääkonttorinsa voi laittaa Lapin korpimetsään, jos kokee niiden seutujen meiningin omakseen. Helsingin vuokria ei ole pakko maksaa, eikä ruuhkissa istua.
Itse en kuitenkaan usko, että väestön keskittyminen kaupunkeihin ja kehyskuntiin merkittävästi vähenisi lähitulevaisuudessa. Kaupungit säilyttävät vetovoimansa monista muistakin syistä kuin työn takia. Itse asiassa olen vakuuttunut, että kaupunkien kehitys tulee saamaan uusia ja jännittäviä käänteitä.
Esimerkiksi liikenteessä tullaan näkemään innovatiivisia kehitysaskeleita sekä julkisen että yksityisen liikenteen puolella. Ne tulevat osaltaan edesauttamaan yhä suurempien talousalueiden ja kaupunkimetropolien muodostumista ilman, että tukehdumme kasvaviin ihmismassoihin.
Mitä jos siirtyisimme Suomessa teknologian avulla kaupungistumisessa aivan uuteen etunojaan? Kun esimerkiksi Kööpenhaminan ja Malmön kaksoiskaupunki toimii mahtavasti, miksi emme ajattelisi vielä isommin?
Itse pitäisin suorastaan luontevana, että Turku, Helsinki ja Tampere yhdistettäisiin. Uuden kaupungin nimeksi tulisi – tietenkin – Suur-Turku.
Tulevaisuuden maailmassa uuden kaupungin sisäiset etäisyydet eivät ole enää ongelma: liikkuminen voitaisiin järjestää huippunopeilla Hyperloop-superjunilla. Hyperloopilla matka entisten Turun, Tampereen ja Helsingin keskustojen välillä sujuisi noin vartissa – selvästi nopeammin kuin Helsingissä nyt pääsee esikaupungista keskustaan. Lyhyemmät matkat sujuisivat muilla kehittyvillä joukkoliikenteen muodoilla tai vaikkapa Singaporen tapaan robottitakseilla.
Ennakkoluulottomalla kaupunkikokonaisuudella saisimme aivan uutta kansainvälistä huomiota, minkä seurauksena alueen vetovoima kasvaisi entisestään. Kuten tuore digibarometri vahvisti, meillä on myös digitaalisen kehityksen puolesta maailman parhaat edellytykset pärjätä. Hyperloopia odotellessa voidaan aloittaa nopeuttamalla nykyisiä junayhteyksiä
Vaikka utopia jäisi utopiaksi, muuttoliikkeet tuskin pysähtyvät. Jää nähtäväksi millaisiin suuntiin kehitys etenee ja onko paikkariippumattomalla työllä makrotason vaikutusta. Jo nyt olen kuitenkin aidosti iloinen siitä, että yhä useammalla meistä on mahdollisuus valita oma asuinpaikkansa myös muilla perusteilla kuin pelkästään työpaikan sijainnin mukaan.
Tämä blogikirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 25.8.2016.
