Yrittäjä, uskalla luopua – fiksu raha tuo parempaa kasvua

Reidar Wasenius: Yrittäjä, uskalla luopua – fiksu raha tuo parempaa kasvua

Kun yritys kasvaa muutaman hengen yhteisöstä kymmenen hengen työpaikaksi, on omistajilla usein edessä luopumisen tuska.

Kasvun rahoittamiseksi moni yrittäjä järjestää rahoituskierroksen, jolloin oma yritys ei enää olekaan täysin oma. Työntekijämäärän kasvaessa myös yrittäjän ajasta aiempaa isompi siivu menee hallinnolliseen työhön.

”Etenkin perustajille ja muille alusta asti mukana olleille on usein raskasta, että joutuu luopumaan mieluisista tehtävistä”, sanoo Suomen bisnesenkeleiden verkoston FiBANin toimitusjohtaja Reidar Wasenius.

Alussa yritykseen sijoitetut rahat ovat olleet joko omia tai esimerkiksi perheen rahoja. Kasvuvaiheessa mukaan tulee yleensä ulkopuolista rahaa, ja rahaa kulutetaan enemmän, koska kasvu vaatii käteistä.

”Pitää uskaltaa painaa kaasua ja laittaa lisää bensaa moottoriin. Se voi tuntua hankalalta, kun yhtäkkiä mukana on ulkopuolisia sijoittajia”, Wasenius sanoo.

Wasenius neuvoo kasvuyrityksiä ottamaan vastaan viisasta rahaa. Sijoittaja voi tuoda pöytään myös ainutlaatuista osaamista.

”Bisnesenkelit ovat tyypillisesti itse työskennelleet kädet savessa. Bisnesenkeli on sparrauskaveri, jolla on substanssiosaamista ja kontakteja, joilla yritys voi saada uusia mahdollisuuksia”, Wasenius sanoo.

Tutkimusten mukaan sijoittaja saa sitä suuremman tuoton sijoitukselleen, mitä enemmän hän laittaa rahaa ja aikaa yritykseen.

Yrityskulttuuri pitää tehdä itse

Ajan kuluessa kaikkiin yrityksiin muodostuu vakiintuneita tapoja, jotka yhdessä muodostavat yrityskulttuurin. Yrityskulttuuriin kuuluu muun muassa se, miten asiakkaista puhutaan, mihin aikaan työpaikan Whatsapp-ryhmään on tapana laittaa viestejä ja luetaanko sähköpostia myös viikonloppuisin.

”Yrityskulttuuri pitää tiedostaa ja sitä pitää muokata tietoisesti. Taitava johtaja tiedostaa yrityskulttuurin merkityksen ja tekee valintoja, jotta yrityskulttuuri muodostuu hyväksi. Kulttuuri on menestyksen luomisessa perustyökalu, ja myös sijoittajat kiinnittävät siihen huomiota”, sanoo Wasenius.

Rekrytoinneissa pienet yritykset kilpailevat isojen yritysten kanssa. Yleensä isoilla yrityksillä on tarjota enemmän vakautta, palkkaa ja etuja. Pienillä yrityksillä hyvä yrityskulttuuri ja visio tulevaisuudesta voivat lopulta houkutella lahjakkuuden jäämään uuteen yritykseen.

”Työntekijän sopivuus työyhteisöön ja koheesio ovat äärimmäisen tärkeitä. Rekrytoinneissa kannattaa antaa potentiaalisten työkavereiden haastatella ehdokkaita tai tehdä ehdokkaiden kanssa jotain esimerkiksi työpajamaisesti. Kasvavaan yritykseen tulevalla pitää olla kyvyt kohdallaan ja asenne tekemiseen, sillä siellä pitää osata tarttua nopeasti monenlaisiin töihin”, Wasenius sanoo.

Läheskään kaikista asioista ei halua puhua omalle tiimille. Joskus yrittäjä tarvitsee ideoiden pallotteluun luottokaverin, jolle voi puhua huoletta.

”Menestyvä yrittäjä uskaltaa jakaa tietoa ja pitää yhteyttä. Kannattaa rakentaa esimerkiksi muutaman luotettavan yrittäjäkaverin verkosto, jolle voi puhua hankalistakin asioista”, Wasenius sanoo.

Yksi yrityksen kasvun edellytyksistä ovat tietoliikenneyhteydet ja työvälineet. Voit lukea lisää kasvuvinkkejä eri vaiheissa oleville yrityksille DNA:n kasvuoppaasta.

Lataa opas

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly innostaa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäjiä: ”Jos tätä ei Suomessa saada tehtyä, niin missä sitten?”

Artikkeli
2/2026 DNA Yrityksille

Verkkoyhteydet ja tietoturva saman katon alta – DNA:n Meraki as a Service helpottaa yrityksesi arkea

Artikkeli
Liikemieheksi pukeutunut nainen puhuu puhelimeen ja tarkistaa kellonsa modernilla ulkoilmakäytävällä.
2/2026 DNA Yrityksille

Tiedätkö, miksi yritykseesi soitetaan? Älykäs keskusteleva botti parantaa asiakaspalvelun laatua

Artikkeli
Esiliinaan pukeutunut mies hymyilee kahvimyllyjen vieressä viihtyisässä kahvilassa, jossa on tiiliseinät ja suuret ikkunat.
2/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Helsingin kahvipaahtimon voittoresepti on tinkimätön laatu, asiakastyytyväisyys ja usko omaan tekemiseen

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.