Podcastin juontajan pestiin tarttunut Lasse Salonen kertoo, että vieraiden aito innostuneisuus ja omistautuneisuus tarttui häneenkin.

Nauhoitus alkaa! Mitä opin juontaessani podcastia

Olin juoksemassa viime kesäkuun sateessa bussipysäkille, kun puhelin soi. Puhelun aikana markkinointijohtajamme tarjosi minulle pestiä uuden podcast-sarjamme toisena juontajana. Kolmen sekunnin vakava harkinta mobiililipun oston yhteydessä ja vastaus oli selkeä: ilman muuta olen mukana! 

Sarjamme syvin tarkoitus on selkeyttää valittujen teknologiailmiöiden merkitystä ja terminologiaa. Tavoitteena on myös häivyttää salamyhkäisyyden verhoa tulossa olevien ja osaksi jo arjessamme näkyvien uuden aikakauden teknologioiden edestä.  

Kuulijamme kenties pohtivat: Pitääkö minun yrityspäättäjänä tietää reunalaskennan mahdollisuuksista? Olenko jo myöhässä, kun en ole varautunut kohtaamaan asiakkaitani metaversumissa?

Olemme IT-alalla tottuneet siihen, että mikään ei riitä. Tiekartat ja arkkitehtuurisuunnitelmat on päivitettävä vuosi toisensa jälkeen, aina on tulossa uutta opeteltavaa, käyttöön otettavaa ja koulutettavaa. Kuten toimitusjohtajamme Jussi toteaa blogissaan ”Yritysjohtajille teknologiatrendeissä on kyse perustavanlaatuisista asioista, jopa koko yrityksen olemassaolosta.”

Kuinka sitten reagoida yhä kiihtyvään kehityksen vauhtiin, kun tuntuu siltä, että teknologiaympäristö laajenee maailmankaikkeutta nopeammin?  

Rehellinen tunnustus: kun aloitin podcastimme juontajana, en juuri tuntenut jaksojen aiheita etukäteen. Termit, kuten aiemmin mainitut reunalaskenta ja metaversumi, olivat jotenkuten otsikoista tuttuja, LinkedIn-feedissä vilahtaneita trendaavia hypetyksiä. Aiemmin olin ne ohittanut lähinnä hymähdellen ja ajatellen, että eipä taida kotimaan yrityksille nämä asiat olla konkretiaa vielä moneen sukupolveen. Ja kuinka valaisevaa olikaan olla väärässä! 

Talvikauden aikana tehtyjen nauhoitusten ehdottomasti parasta antia olivat ihmiset. Saimme podcastiimme vieraaksi kahdeksan eri alojen ammattilaista. He osasivat erittäin selkeästi ja konkreettisin esimerkein avata tulevaisuuden mahdollisuuksia ja myös hälventää sen harhan, että uusi on aina hirveän vaikeaa ja kallista.

Vieraiden aito innostuneisuus ja omistautuneisuus tarttui, ja toden totta, oppimisen riemu oli helppo todentaa omalla kohdallani. 

Ainoa tapa hankkia osaamista ei tietenkään ole podcast-sarjan juontaminen tai edes sen loistavan podcastin kuunteleminen. Jos jotain tässä hommassa opin juontotekniikan lisäksi, niin sen, että aina kannattaa hakeutua oikean asiantuntijan pakeille. Maassamme tehdään monessa uuden teknologian yrityksessä ja tutkimuslaitoksessa huimaa kansainvälisen vertailun kestävää työtä. Omasta aloitteellisuudesta on kiinni aktiivinen ajatustenvaihto näiden kumppanien kanssa.

 

Kuuntelepa Yllättävän yksinkertaista –podcastia ja laita vaikka viestiä, mitä pidit tai mistä aiheista haluaisit kuulla lisää! 

Avainsanat:

Digitalisaatio Muuttuva työ Työkulttuuri Teknologia Teknologiatrendit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi ihmistä kättelee puisen pöydän yli. Taustalla näkyy musta muistikirja ja pinkki kynä.
7/2026 DNA Yrityksille

Uusi tapa hallinnoida suuria lähiverkkoja: DNA Managed Network Premium tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun monimutkaisten verkkoympäristöjen haasteisiin

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
7/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
Lasit päässä oleva mies työskentelee kannettavalla tietokoneella modernissa sisätyötilassa suurten ikkunoiden ja vihreiden kasvien lähellä.
6/2026 DNA Yrityksille

Näin yrityksesi saa pilven hyödyt ilman hallinnan ja ylläpidon taakkaa – suuryritystason pilvipalvelu myös pk-yrityksille

Artikkeli
Mies, jolla on silmälasit ja sininen paita, seisoo sisätiloissa kädet ristissä ja katsoo itsevarmasti kameraan.
6/2026 DNA Yrityksille

Euroopan kiristyvä kyberuhkakenttä kaventaa yritysten pelivaraa

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.