Blogit

Juha viettää vuoden pimeimmän ajan etätöissä Espanjassa – valtaosa suomalaisista haluaisi työskennellä muualla kuin työpaikalla

Nopeutuvat verkkoyhteydet helpottavat etätöiden tekemistä, mikä näkyy lisääntyvänä vapaa-aikana.

Haluaisitko tehdä enemmän töitä kotoa tai vaikka kesämökiltä? Entä miltä kuulostaisi, jos voisit juuri tällä hetkellä tehdä työtäsi jossakin aivan toisessa ympäristössä, esimerkiksi aurinkoisella parvekkeella Espanjan leudossa ilmastossa?

Sama ajatus hiipi it-alalla työskentelevän Juhan mieleen tänä syksynä, kun illat alkoivat pimentyä ja ilmat viilentyä. Hän alkoi selvittää mahdollisuuksia lähteä talven pimeimpään aikaan etätöihin ulkomaille. Joulukuun alussa hän muutti reiluksi kuukaudeksi Espanjaan.

- Teen paljon etätöitä ja olen tottunut tekemään niitä milloin missäkin, kotona tai työmatkoilla eri puolilla maailmaa. Olen jo usean vuoden miettinyt, että haluaisin olla joskus pidemmän pätkä jossain muualla, ja nyt siihen oli töiden puolesta hyvä sauma. Toki myös vuodeaika vaikutti, aurinko kiinnosti, Juha kertoo.

Iltalehden ja DNA:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia suomalaisista ovat melko tai erittäin kiinnostuneita mahdollisuudesta tehdä töitä mistä tahansa ja milloin tahansa.

80 prosenttia vastanneista halusivat tehdä etätöitä ensisijaisesti kotoa käsin, mutta myös vapaa-ajan asunto tai mökki on suosittu vaihtoehto. Neljännes vastaajista haluaisi tehdä kuten Juha ja työskennellä ulkomailla matkustaen.

Työmatkat pois vapaa-ajasta

Etätyö lisää ihmisten vapaa-aikaa, kun esimerkiksi työmatkoihin kuluvan ajan voi käyttää muuhun kuin autossa tai julkisissa kulkuneuvoissa istumiseen. Perheellisille se voi tarkoittaa enemmän aikaa lasten kanssa, kun päiväkodille ehtii aikaisemmin.

Juhalla ei ole perhettä, minkä takia esimerkiksi ulkomaille töihin lähteminen on helppoa. Hänelle etätyöt vapauttavat enemmän aikaa harrastuksia ja ystäviä varten.

- Pääkaupunkiseudulla pelkkiin työmatkoihin voi mennä kaksi tuntia päivässä. Se on suoraan pois omasta vapaa-ajasta. Pystyn myös keskittymään kotona paremmin kuin toimistolla, joten työnteko on tehokkaampaa, Juha kuvailee.

Kyselyssä etätyön koettiin myös parantavan ihmissuhteita ja omaa hyvinvointia, kun arkeen tulee enemmän joustoa ja töitä voi tarvittaessa tehdä missä vain.

- Teen lähes 100-prosenttisesti etätöitä. Säästän paljon aikaa eikä tarvitse matkustaa ruuhkissa julkisilla. Olen usein vanhan äitini luona, joka asuu 500 kilometrin päässä ja teen sieltä töitä, eräs vastaaja kertoo.

Joillekin vastaajista etätyö luo mahdollisuuden käyttää vuorokauden tunnit optimaalisesti, jolloin normaalisti vapaa-ajalle jääviä asioita voi tehdä jo päivällä. Vireystila paranee, kun esimerkiksi talvella voi käydä ulkoilemassa valoisaan aikaan.

10 kertaa nopeampi yhteys

Etätyö on monelle suomalaiselle arkea jo nyt, mutta tulevaisuudessa se helpottuu entisestään parantuvien yhteyksien myötä.

- Yhteys kyllä onnistuu, mutta se saattaa pätkiä erityisesti, jos haluaa käyttää videota. Myös niin voi käydä, että vanhempien etäyhteys alkaa tökkiä, kun perheen nuoriso alkaa katsoa Youtubea, DNA:n tuotekehitysjohtaja Ville Partanen kertoo.

Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan jo lähitulevaisuudessa, kun 5G mahdollistaa kymmenen kertaa nykyistä nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon myötä laatu nousee ja etäyhteydet monipuolistuvat koko Suomessa. Huippunopeudet ja verkon pieni viive mahdollistavat palveluita, joita nykyisillä tekniikoilla ei voi tehdä.

- Virtuaalisessa kokoustilassa voidaan esimerkiksi työstää yhdessä mitä tahansa tiedostoa ilman pienintäkään viivettä. Pidemmällä tulevaisuudessa AR:ää, eli lisättyä todellisuutta, voidaan käyttää esimerkiksi asunnon suunnittelussa, huoltotoimenpiteissä, terveydenhuollossa ja navigoinnissa niin, että työn alla olevaan asiaa voidaan havainnollistaa yhdistämällä digitaalista sisältöä siihen, mitä näemme ja koemme itse, Partanen kuvailee.

Partasen mukaan 5G-mobiiliyhteys riittää jatkossa ainoaksi verkkoyhteydeksi sellaisissakin kotitalouksissa, joissa tehdään paljon etätöitä ja kulutetaan runsaasti viihdettä.

5G tulee kotiin ja tuo helpotuksen tökkivään nettiin. Lue lisää sivuiltamme.

Töissä vai vapaalla?

Kaikille etätyö ei tietenkään sovi. Monilla aloilla, kuten hoitotyössä, fyysinen läsnäolo on edellytys. Lisäksi työpaikoilla voi olla erilaisia sääntöjä ja käytäntöjä etätöiden suhteen. Vastauksista käy myös ilmi, että monelle työpaikan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.

Juha ymmärtää työyhteisön tärkeyden, mutta ei itse ole kokenut sen puuttumista ongelmaksi.

- Työpäivän aikana pidän kuitenkin jatkuvasti yhteyttä työkavereihini ja asiakkaisiini, hän kertoo.

Moni ajattelee, että kotona töihin on vaikea keskittyä, kun ympärillä on askareita, joihin tekee mieli tarttua. Osa vastaajista pitää siitä, että työt jäävät työpaikalle ja vapaa-aika pysyy erillään.

- Pelkään työnteon olevan läsnä ”koko ajan”, eli että oikeasti vapaata aikaa ei olekaan, jos työt tulevat mukana niin kotiin kuin ulkomaanmatkoillekin, eräs vastaaja kirjoittaa.

Vuosia etätöitä tehnyt Juha on kehitellyt selkeän tavan pitää työ erillään vapaa-ajasta.

- Työnteko alkaa aamulla, kun avaan koneen ja päättyy työpäivän päätteeksi, kun suljen sen. Tuona aikana keskityn pelkästään töihin. Pidän normaalin lounastauon, jonka aikana en ole koneella, vaan saatan lukea lehteä tai lähteä ulos lounaalle, hän kuvailee.

- Pyrin siihen, että saan hoidettua työasiat tehokkaasti työpäivän aikana niin, että voin vapaa-ajalla keskittyä muihin asioihin.

Mikä on 5G?

  • Mobiilidatayhteyksien tekniikka, joka mahdollistaa jopa 10 kertaa nopeamman tiedonsiirron 4G:hen verrattuna.
  • Mahdollistaa verkon viipaloinnin, eli jakamisen käyttäjien ja laitteiden erilaisten tarpeiden mukaan kotiin ja yrityksille tarkoitetuissa ratkaisuissa. Viipaloinnin avulla jokainen käyttäjä saa oman häiriö- ja ruuhkavapaan kaistan.
  • Viive, eli aika, joka kuluu komennosta reagoimiseen, on lyhyempi kuin nykyisissä verkoissa. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia toimintoihin, jotka vaativat hyvin lyhyttä viivettä, kuten verkkopelaamiseen. 5G tekee nettipelaamisesta entistä elämyksellisempää ja vaivatonta myös verkon yli muiden pelaajien kanssa, paikasta riippumatta.
  • 5G-verkon luotettavuus ja toimintavarmuus takaavat, että myös turvajärjestelmät, älylukot ja muut kodin laitteet toimivat luotettavasti.
  • 5G tuo ruuhkattoman nettikaistan kotiin – omakotitaloihin, rivitaloihin ja paritaloihin sekä myös yrityksille. Sinnekin, minne nopea kiinteä verkko ei ulotu. 5G-mobiiliverkko riittää kotitalouden ainoaksi yhteydeksi, vaikka sitä käytettäisiin paljon esimerkiksi etätöihin, pelaamiseen ja striimaukseen.
  • Tiedostojen lataaminen nopeutuu ja esim. 4K-elokuvat ovat saman tien katsottavissa. 5G-verkon kymmenkertaiset nopeudet ja jopa gigan yhteydet takaavat, että netti ei pätki, vaikka nettiä käyttävien laitteiden määrä kodeissa kasvaa.

Avainsanat:

Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

4/2024 Artikkelien toimitus

Kyllä, sinua voidaan salakatsella läppärisi kamerasta – tarkista nämä 5 yleistä tietoturvaväitettä!

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen