Esimies, tiedätkö vaikutusvaltasi ulottuvuudet?

Jokainen meistä muistaa ensimmäisen koulupäivän. Vastaanottavan opettajan, luokkatoverit ja yleisen ilmapiirin, minkä jännitykseltään juuri huomasi.  Ensimmäisellä kouluvuoden tunnejälki kantaa aina aikuisuuteen saakka. Eka kerta on aina eka kerta, ja se ei ole korvattavissa tai muutettavissa, vaikka aika toki kultaa muistoja. Ensimmäinen opettaja myös sanoittaa koulutaivalta ja tapa, millä hän oppilaitansa huomioi, eli ruokkii nähdyksi ja kuulluksi tulemisen perustarvetta, on merkityksellinen. Huomion osoittamisella on vaikutuksia oppilaan lähipiiriin, sillä hyvin alkanut koulutaival heijastuu kotiin ja harrastuksiin.

Samanlaisen efektin saa aikaan myös esimies. Esimiehellä on suuri rooli ja vaikutusvalta, joka ei kalpene opettajakokemuksen rinnalla, sillä ensimmäisen esimiehen muistaa kuten ensimmäisen opettajankin.    

Esimiehen vaikutusvalta ei ulotu pelkästään ensimmäiseen työpaikkaan tai ensimmäiseen työpäivään, vaan on läsnä jokaisessa arkisessa työpäivässä.  Miten sinä suoriudut? Maltatko kuunnella ja avautuuko johtamispalvelusi heti aamusta, kun saavut työpaikalle, vasta iltapäivällä vai ei ollenkaan? Mitä palvelusi sisältävät? Oletko helposti saatavilla ja luot onnistumisen mahdollisuuksia?  Vai käytätkö aikasi olettamiseen luottaen vain itseesi sekä korkeintaan muutamaan tiimiläiseen, joiden kanssa operoit mielelläsi saaden samalla aikaiseksi epämotivoituneita henkilöitä ja jännitteitä työyhteisöön.

Oletko ajatellut mihin vaikutusvaltasi ylettyy ja miten kauaskantoiset vaikutukset tavallasi toimia on? Parhaimpina päivinä saatat olla useamman kymmenen henkilön puheenaihe ja tekosi ylettyvät pitkälle. Tekosi näkyvät hyvinä tai pahoina johdettaviesi arjessa. Voit olla varma, että he jakavat antamasi johtamispalveluiden tason lähipiirissä, harrastuksissa ja lopulta puolituttujen keskuudessa ja siinä kohtaa korvasi saattavat punoittaa. Vaikutusvaltasi on suuri ja kauaskantoinen, joten mieti miten valtaasi käytät.

Kokemus on osoittanut, että aito läsnäolo ja kiinnostus auttavat johtamispalveluiden tuottamisessa. Säännölliset palaverit sekä rehellinen ja aito palautteenantokulttuuri auttavat sinua ja johdettaviasi onnistumaan. Viisain ja aikaa kestävin neuvo, minkä olen saanut on, että yön ja joskus kahden yön yli nukkuminen vaikean hetken äärellä, auttaa tekemään parempia päätöksiä. Toinen esimiesvalmennuksessa kuulemani lausahdus "luota niin paljon, että pelottaa", on myös hyvä tapa vahvistaa hyviä vaikutusvallan ulottuvuuksia.

Omaa johtamistarjontaa on syytä kehittää ja pysähtyä miettimään vaikutusvallan merkitystä, sillä näillä asioilla on kauaskantoiset merkitykset ja rakennat niillä tiimiläistesi työpäiväkokemuksen.  

Avainsanat:

DNAlaiset hyvinvointi uusi työ työilmapiiri työpaikat Töitä ja oppimista

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

Nainen rentoutuu sohvalla kaukosäätimen kanssa, harmaan peiton peitossa, hymyilee kameralle.
12/2025 Artikkelien toimitus

Viihde on Marja Hintikalle herkkua, johon panostetaan – ”En ole kiinnostunut itsestäni”

Kolme suurta hyppyrimäkeä lumisella mäellä, katsomot ja valonheittimet kirkkaan sinisen taivaan alla.
11/2025 Artikkelien toimitus

Kumppanuus joka kantaa: DNA ja Kiinteistöliitto Päijät-Häme ovat tukeneet taloyhtiöiden arkea yhdessä yli 15 vuotta

11/2025 Artikkelien toimitus

Kun Katariina, 62, sairastui vakavasti, hän päätti kertoa asiasta suoraan töissä – ”Avoimuus on aina parempi kuin salailu”

Vaaleapaitainen kalju mies seisoo kaihtimien varustaman ikkunan luona, hänen heijastuksensa näkyy lasissa.
11/2025 Marko Rissanen

Hoivavastuu ei saa jäädä näkymättömäksi työn arjessa

10/2025 Artikkelien toimitus

Some syöttää riittämättömyyttä – Eeva Kolu kertoo, miten siitä pääsee irti