Viimeinen ensiluuri

Vanhan loppu on uuden alku, tietää päiväkotivaiheen taakseen jättänyt Laura Friman.

Viime syksynä perheessämme alkoi uusi aikakausi, kun neljästä lapsestamme viimeisestäkin tuli koululainen. Hyvästi, lelupäivät, kihomadot ja kurahaalarit! Samalla teimme henkilökohtaisen digiloikan, kun lapsi sai koulun alkajaislahjaksi luvatun ihmeen: ensimmäisen puhelimensa. Kuopus odotti hetkeä kuin tulisilla hiilillä. Puhelimelle voisi ladata pelejä ja napata omat pokemonit, sillä voisi soittaa isille ja viestittää äidille. Mikä tärkeintä, sille voisi ladata oman taustakuvan.

Viimeisenkin lapsen siirtyminen kännykän käyttäjäksi on yllättävän iso juttu myös vanhemmille. Tuntuu lämmittävältä, että hänelle voi soitella kuulumisia, sillä vuorovanhemmuudessa yhteydenpito kännykättömään lapseen ovat väistämättä vähäisempää, kun häntä pitää tavoitella muiden kautta. Ja millaiselta logistiselta helpotukselta tuntuu, että myös hänelle voi jatkossa viestittää, että viideltä kotiin syömään tai iltapalaksi kotiin. Muutos tuo vapautta ja itsenäisyyttä niin lapselle kuin vanhemmille. Melko, no, vapauttavaa!

Muutos tuo vapautta ja itsenäisyyttä niin lapselle kuin vanhemmille.

Vaikka miellämme itsemme moderneiksi vanhemmiksi ja melkein diginatiiveiksi, lapsen ensimmäisen puhelimen oston äärellä olimme jälleen vähän hukassa. Murros on ollut nopeaa: kun me saimme omat ensimmäiset kännykkämme lukiossa, niiden upeimmat ominaisuudet olivat 160-merkkinen tekstiviesti ja takkuileva matopeli. Myös tietoturvatietoisuutemme on kasvanut kohinalla, ja oppia on kartutettu myös kantapään kautta: lapsen suojeleminen epätoivotulta verkkosisällöltä ei ole hysterisointia, vaan lähes väistämätön tosiasia. 

Myös tietoturvatietoisuutemme on kasvanut kohinalla, ja oppia on kartutettu myös kantapään kautta: lapsen suojeleminen epätoivotulta verkkosisällöltä ei ole hysterisointia, vaan lähes väistämätön tosiasia.

Tuttavaperheiden WhatsApp-ryhmissä vertaillaan ja testataan kilpaa ruutuajan rajoitussovelluksia. Niiden suhteen olemme valinneet erilaisen linjan: ruutuaikasäännöistä sovitaan keskustellen, ja vanhempien sanan ja yhteisen sopimuksen on riitettävä. Luottamus vastuuttaa. En tahdo kerskua vanhemmuustaidoillani, mutta menköön silti: tämä strategia on toiminut ja riittänyt. Lapsemme nurisevat tietenkin kilpaa, kun päivän tunnin mittainen ruutuaika on täynnä, mutta eivät yritä huijata tai vohkia lisäaikaa.

Välillä me aikuiset olemme vietävinä osapuolina. Kolme isompaa lasta ovat opettaneet, että puhelinostoksilla pelkkä puhelin ei riitä. Melkein parasta on valita puhelimelleen oman näköiset kuoret – bonushankinta, johon suostumme lopulta ilomielin, koska lapset ovat lahjakkaita viskomaan puhelimiaan pitkin kiviportaita ja kylppärin laattoja.

Ruutuaika-asioissa vanhempien sanan ja yhteisen sopimuksen on riitettävä.

Venymme myös kuulokkeisiin, vaikka selitämmekin pienille koululaisille, että pikkiriikkiset ja eittämättä muodikkaat in ear -kuulokkeet ovat ajankohtaiset vasta alakoulun maaliviivalla. Budjettini ei veny kerran kuussa hukattuihin luksusnappeihin. Järeämmät kuulokkeet ovat ok. Ne mahdollistavat sen, että yhteiset automatkat mökille muistuttavat nykyään autuasta zeniläistä retriittiä, kun kukin takapenkkiläisistä kuuntelee omia suosikkejaan, eikä minun tarvitse luukuttaa Star Wars -tunnareita, Smurffeja tai Munamiestä. Ah!  

Hukkaamisesta puheen ollen, yhdessä kysymyksessä perheemme protokolla ei jousta: jos puhelimensa hukkaa, uutta ei tule hevillä tilalle. Kun perheen teini rikkoo kalliin kapistuksensa, seuraavat synttärit ja joulu menevät yhdellä lahjatoiveella vanhemmille ja sukulaisille: rahaa uuteen puhelimeen. Siihen saakka hän joutuu käyttämään vanhaa hylkypuhelinta, joka on pötköttänyt eteisen krääsälaatikossa pari vuotta.

Meistä lasten on supertärkeä oppia tämä: vaikka älypuhelin onkin arkea, se on myös arvokas.

Laura Friman on 42-vuotias radiojuontaja, kirjailija, toimittaja ja uusioperheen äiti, joka on antautunut digilaitteiden ihanuuksille. 

DNA Apurin vinkki: Huolettomuus on kaupan

Ensimmäinen puhelin tuo mukanaan uuden jännittävän maailman. Yli puolet 5–12-vuotiaiden vanhemmista pitää puhelimen katoamista, rikkoutumista tai varastamista riskinä, joka astuu kuvaan, kun lapsi saa ensimmäisen oman puhelimensa.*

Puhelin kannattaa suojata kolhuilta suojakuorin ja näytönsuojalasein.

Lapsen liittymään voi asettaa käyttörajoituksia, jotka estävät esimerkiksi soitot ja tekstiviestit maksullisiin palvelu- ja viihdenumeroihin.

DNA Digiturva tekee verkosta lapselle hieman turvallisemman paikan.

 

*Lähde: DNA:n koululaistutkimus 2023. Tutkimuksen toteutti DNA:n kanssa yhteistyössä Nepa Insight Oy. Tutkimukseen osallistui 2023 kaikkiaan 1009 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa/huoltajaa. Tiedonkeruu tapahtui helmikuussa 2023 Nepan online-paneelissa.

Avainsanat:

puhelimet laitteet lapset koululaiset ekaluokkalaiset Lapsiperheen arkea

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

9/2023 Artikkelien toimitus

Kolme syytä ottaa maksullinen virustorjuntaohjelma  

Miksi maksaa virustorjuntaohjelmasta, kun niitä on maksuttomiakin?
9/2023 Ilkka Tuominen

Asiantuntija varoittaa: Huijaaminen on teollistunut

8/2023 Artikkelien toimitus

Identiteettivaras iskee yllättäen – ovatko tietosi turvassa? 

Identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet huimaa vauhtia, eikä vahinko katso kelloa tai ihmistä.
8/2023 Artikkelien toimitus

Mikä somessa koukuttaa? Lumovoima perustuu ihmisen sosiaalisiin tarpeisiin, joita palvelut tyydyttävät

Oletko pysähtynyt pohtimaan omaa somekäyttöäsi?