Blogit

Näin saat puhelimen kestämään paremmin pakkasta – 5 niksiä

Puhelimen akun kesto on turvallisuuden kannalta tärkeää, mutta myös harmillisen tutussa tilanteessa puhelin sammuu juuri silloin, kun on ottamassa kuvaa kauniin lumisesta maisemasta. Miksi näin käy? Päätimme selvittää asian ja keräsimme samalla kasaan vinkkejä, joilla puhelimen saa kestämään vähän paremmin kylmillä keleillä.

Miksi akku tyhjenee kylmällä? 

– Puhelimen akussa sähköä tuottavat kemialliset reaktiot hidastuvat ja osa energiasta menee sähköksi muuntumisen sijaan akun itsensä lämmittämiseen. Tämän vuoksi akku saattaa kulua pakkasella nopeammin kuin lämpöasteissa. Pakkanen ei kuitenkaan varsinaisesti vaurioita akkua, kertoo DNA:n Head of Devices Jesse Kieksi

Akun nopeamman kulumisen voikin nähdä puhelimen eräänlaisena puolustusmekanismina ulkopuolelta hyökkäävää kylmyyttä vastaan.

Akun lisäksi pakkassäät saattavat vaikuttaa älyluurin kosketusnäytön toimintaan.

Kieksi huomauttaa varsinkin näytön kosketusherkkyyden mahdollisesti heikentyvän ja toimintojen viiveen kasvavan lämpötilan alentuessa. Pakkasen takia näytölle voi myös kertyä kosteutta, joka saattaa osaltaan vaikuttaa sen toimivuuteen. Älypuhelimen näytön kannalta kannattaa myös muistaa, etteivät ne toimi useimmilla hanskoilla, joten esimerkiksi kosketusnäyttökynä on hyvä apuväline sormien säästämiseen silloin kun puhelinta pitää käyttää ulkona pakkassäillä.

No kuinka saada luurin akku kestämään paremmin?

1. Varmin vinkki saada puhelimen akku kestämään pakkasella on yksinkertaisesti ladata akku täyteen ennen ulos lähtemistä.

2. Puhelimet ja varavirtalähteet kannattaa aina pitää mahdollisimman lämpimässä ja kuivassa paikassa. Esimerkiksi puhelin kannattaa laittaa kylmyyttä piiloon talvitakin povitaskuun. Siellä sekä takki että kehon lämpö suojaavat laitetta kylmältä eikä pakkanen pääse niin helposti puremaan. Myös muu kehon kanssa kosketuksissa oleva tasku on oiva paikka puhelimen säilyttämiselle. 

3. Lämpötilavaihtelusta aiheutuvan näyttöön kertyvän kosteuden takia vedenpitävä suoja puhelimelle on oiva apuväline. Kosteus voi olla erityisen vahingollista, jos puhelin ei ole veden- tai roiskeenkestävä, joten vedenpitävä suojapussi on kätevä esimerkiksi pidemmällä hiihto- tai laskettelureissulla.

4. Useimpia puhelimia ei valitettavasti ole tehty kestämään varsinkaan ankarampia, kymmenien asteiden pakkasia. Suosituksena paukkupakkasille sanottakoon siis, että puhelimen taskusta kaivamista kannattaa ylipäänsä vältellä. Jos akkua haluaa säästää, kannattaa viestit ja ja muut ilmoitukset tarkistaa vasta sisätiloihin päästessä.

5. Varavirtalähde on uskollinen kumppani myös talvella, ja sillä saakin nopeasti ja näppärästi virtaa puhelimeen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös varavirtalähde on akku, joten senkin käyttötehokkuus voi heikentyä lämpötilan laskiessa liian kylmäksi. Voit tutustua varavirtalähteisiin linkin kautta.

Pssst! On myös syytä muistaa, ettei puhelinta kannata ladata kun se on vielä jääkylmä. Kylmän akun lataaminen saattaa nimittäin vaurioittaa sitä pahimmillaan pysyvästi.

Avainsanat:

puhelimet puheenaiheet laitteet lisätarvikkeet Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

12/2024 Artikkelien toimitus

Pelko ja häpeä estävät lasta hakemasta apua nettihäirintään

11/2024 Artikkelien toimitus

Laita hyvä kiertämään – Vaihtokapula tukee joulun aikaan Apuu-chatia

11/2024 Julia Arko

”Uskallan olla oma itseni” – Jenni on viihtynyt jo 20 vuotta DNA:lla

11/2024 Jussi Tolvanen

DNA:n toimitusjohtaja: Toimistopakko kielii luottamuspulasta tai laiskasta johtamisesta