Blogit

Korona toi kouluihin pakkodigiloikan ja paljasti epätasa-arvoisen tilanteen – miten tästä eteenpäin?

Koronakevät ja -kesä toivat esiin suomalaisen yhteiskunnan parhaita puolia, kuten yhteen hiileen puhaltamisen ja hyvät digitaaliset valmiudet. Toisaalta poikkeuksellinen tilanne on paljastanut epätasa-arvoa, mikä on näkynyt muun muassa koulumaailmassa.

DNA:n vuosittain teettämä koululaistutkimus selvittää koululaisten puhelimen hankintaan, käyttötarkoituksiin ja puhelimen käyttöön liittyviä ilmiöitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikilla yläkouluikäisillä (13–16-vuotiailla) on oma älypuhelin, ja alakouluikäisistäkin (5–12-vuotiaista) useammalla kuin joka toisella (58 %). Joka viidennellä alakouluikäisellä ei ole puhelinta käytössään lainkaan: ei omaa eikä jonkun muun perheenjäsenen kanssa yhteisessä käytössä olevaa.

Koulut siirtyivät keväällä etäopetukseen hämmästyttävän nopeasti, mutta epätasalaatuisesti. Jos kotoa löytyi laitteet, omaa rauhaa ja apua antava aikuinen, pääsi jo melko pitkälle. Jos opettajalla oli riittävät tietotekniset taidot, niin sitä parempi. Itseohjautuvat oppilaat pystyivät keskittymään ja suunnittelemaan koulupäivänsä. Monella tilanne ei ollut läheskään näin hyvä.

DNA:n teettämän tutkimuksen mukaan noin 40 prosentilla vastaajista on lähipiirissään joku, jonka pelkää jäävän digitaalisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Keskeisiä syitä ovat muun muassa digitaitojen puute ja vähävaraisuus. Digitaalinen eriarvoisuus haittaa onnistumisen edellytyksiä elämässä ja luo ulkopuolisuuden tunnetta. Noin 110 000 lapsiperhettä elää köyhyydessä Suomessa. Tästä Ylen artikkelista voit lukea lisää aiheen taustoja.

Miten tästä eteenpäin?

Koronakevään antama oppitunti digitalisaation merkityksestä nostaa toivottavasti kunnissa ja kouluissa panostuksia tietoteknisiin taitoihin, ajan tasalla oleviin laitteisiin ja hyvälaatuisiin uusimman sukupolven verkkoyhteyksiin.

"Uusi normaali" tuskin jää opetuksessakaan kertaharjoitukseksi. Voi olla, että digitaalinen etäopetus tulee kiinteäksi osaksi koulujen ja muiden opinahjojen perustoimintaa, kuten kollegani Christoffer von Schantz ennusti ja kiteytti hyvin sen, miksi "uusi normaali" ärsyttää.

Meidän muiden, yritysten ja yksityishenkilöiden, toivoisin pitävän huolta lähimmäisestään. DNA edistää digitaalista yhdenvertaisuutta kumppaneidensa SOS-Lapsikylän, HelsinkiMission ja Hope ry:n kanssa. Raha- ja laitelahjoituksin pyrimme yhdessä auttamaan lapsia ja nuoria, vanhuksia ja vähävaraisia perheitä pärjäämään digitaalisessa maailmassa.

Lisäksi pyrimme jatkuvasti tekemään tuotteistamme ja palvelustamme helppokäyttöisiä ja helposti ymmärrettäviä. Haluamme auttaa asiakkaitamme pärjäämään nykyaikaisen teknologian kanssa ja siksi tarjoamme esimerkiksi DNA Netin asiakkaille Helppoustakuun.

Toivotan kaikille opinahjoihin palaaville tai koulutiensä aloittaville innostavaa ja tasa-arvoista opintietä!

Voit auttaa lapsia ja nuoria, vanhuksia ja vähävaraisia perheitä tekemällä lahjoituksen:

Avainsanat:

Töitä ja oppimista Lapsiperheen arkea

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen

1/2024 Artikkelien toimitus

Näin saat puhelimen kestämään paremmin pakkasta – 5 niksiä