Blogit

Hannelen ja Karrin puhelimissa on ovikello ja grillin paistomittari – tällainen on suomalaisperheen älykäs koti

Ajankäyttö helpottuu, kun laitteita voi käyttää apuna kotitöissä.

Kun Hannele Rönkön ja Karri Kiviluoman omakotitalon pihanurmi kaipaa lyhentämistä, ottavat he puhelimensa esiin. Robottiruohonleikkuri Poju laitetaan päälle sovelluksen kautta.

Älykäs hälytysjärjestelmä oli talossa valmiina, kun Rönkkö ja Kiviluoma ostivat sen vuonna 2015. Nyt älyllä toimivat lämmitys ja ilmanvaihto, ovikello, televisio, grillin paistomittari ja ruohonleikkuri. Myös monet talon kaiuttimet ja vahvistimet ovat bluetoothilla yhteydessä puhelimiin. Uusin hankinta on Typy, robotti-imuri, jonka kotipesä on olohuoneen tv-tason alla.

- Sen ostaminen mietitytti, koska talo on kaksikerroksinen ja muutenkin hankalasti imuroitava. Mutta yllättävän hyvin se on toiminut, Rönkkö kuvailee.

Pariskunnan puhelimista löytyy neljä eri sovellusta, joiden kautta laitteita hallinnoidaan. Insinöörinä työskentelevä Kiviluoma myöntää, että teknologian kehitys kiinnostaa luontaisesti.

- Kaikista näistä laitteista puhutaan paljon kaveripiirissä ja sitä kautta tulee uusia mahdollisuuksia ilmi. Niistä saunailloista yleensä nousee myös uudet ideat siitä, mitä voisi hankkia seuraavaksi.

Nopea netti vaatimuksena

Kodin nettiyhteytenä Rönköllä ja Kiviluomalla on DNA:n 4G, josta yhteys tuodaan kodin molempiin kerroksiin erillisillä reitittimillä. Nopeaa ja kattavaa nettiä tarvitaan, sillä hälytysjärjestelmää lukuun ottamatta älylaitteet ovat yhteydessä nettiin, minkä lisäksi perheessä tehdään etätöitä ja kulutetaan paljon viihdettä.

- Meillä on kaksi teiniä tällä vuoroviikoin, ja siitä tulee nopeasti palautetta, jos netti ei toimi. Lisäksi olen huomannut, että toimiva ja kattava sisäverkko on erittäin oleellinen etenkin pölynimurin kannalta, Kiviluoma kertoo.

Tähän mennessä 4G netti on riittänyt perheen tarpeisiin. Tulevaisuudessa 5G mahdollistaa kotitalouksille jopa 10 kertaa nykyistä nopeamman verkkoyhteyden. Jo nyt osassa Suomea on saatavilla DNA Koti 5G, joka on täysin uudenlainen ratkaisu omakotitalon, paritalon tai rivitalon netiksi, joka mahdollistaa oman ruuhkattoman 5G-kaistan kotiin.

- 5G kiinnostaa ja oletan, että kun laitteet tulevat saataville, päivitän myös oman netin siihen. Vaatimukset netin nopeudelle ja kattavuudelle kasvavat koko ajan.

Välillä on sattunut erikoisiakin tilanteita, kun Karri on testaillut hälytysjärjestelmää kotona Hannelen ollessa töissä. ”Yhtäkkiä puhelin soi ja alkoi hälyttää murtohälytystä”, Hannele nauraa.

Tietoturvan merkitys kasvaa

Mitä laajemmin laitteet ympärillämme ovat yhteydessä internetiin, sen tärkeämpää on huolehtia tietoturvasta.

- Kyllähän kaikkiin laitteisiin, jotka ovat netissä, liittyy tiettyjä tietoteknisiä riskejä. Periaatteessa on mahdollista, että joku tunkeutuu lähiverkkoon ja ottaa ne hallintaansa. En mielellään laittaisi netiin esimerkiksi lukkoa tai hälytysjärjestelmää, Karri Kiviluoma miettii.

Tietoturvan kannalta tärkeintä on hankkia reititin, jonka kautta verkkoyhteys kotiin tulee, ainoastaan luotettavalta palveluntarjoajalta - esimerkiksi operaattorilta, painottaa DNA:n tuotekehitysjohtaja Ville Partanen.

- Silloin voi olla varma, että laite on testattu ja palomuuriasetukset ovat päällä. Lisäksi asennamme meiltä hankittuihin laitteisiin aina uudet päivitykset asiakkaan puolesta automaattisesti, eli niistä ei tarvitse huolehtia, hän selittää.

Toinen asia, jota kuluttajien on hyvä miettiä, on se, tarvitseeko laitetta käyttää kodin ulkopuolella.

- Esimerkiksi älyuunista tai -televisiosta voi kytkeä pois mahdollisuuden etäyhteyteen. Tämä pienentää heti tietoturvariskiä. Kuten myös se, että muistaa vaihtaa laitteiden oletustunnukset ja -salasanat, Partanen neuvoo.

Jo lähitulevaisuudessa kaikissa kodin laitteissa tulee Partasen mukaan olemaan jonkinlainen lähiverkko-ominaisuus, ja laitteet keskustelevat entistä enemmän toistensa kanssa.

- Totta kai uhkien mahdollisuus kasvaa, kun laitteita on verkossa enemmän. Samalla kuitenkin tietoisuus lisääntyy koko ajan ja tietoturvasta puhutaan paljon. Ihmiset osaavat jo hyvin kysyä asiakaspalvelijoilta heitä askarruttavista asioista.

Tietoturva on hyvä pitää mielessä myös ostopäätöksiä tehdessä. Laitteissa on laatueroja paitsi kestävyyden myös turvallisuuden osalta ja perimmäinen vastuu on valmistajilla.

- Se kaikkein halvin, ulkomaisesta nettikaupasta tilattu laite on yleensä halpa jostain syystä. Jos laitteesta halutaan tehdä laadukas ulkonäön, kestävyyden ja turvallisuuden suhteen, sen valmistaminen maksaa enemmän, Partanen linjaa.

- Kukaan ei varmasti hankkisi kotioveensa lukkoa, jonka turvallisuudesta ei voi olla täysin varma. Samaa ajatusmallia kannattaa käyttää myös älylaitteiden kohdalla.

Illallinen Saharassa

Huoli yksityisyydensuojasta ja tietoturvasta näkyi jonkin verran myös DNA:n ja Iltalehden teettämän kyselytutkimuksen vastauksissa. Kyselyssä selvitettiin suomalaisten ajatuksia teknologian kehityksestä ja sen avaamista uusista mahdollisuuksista.

Toisaalta vastaajat uskoivat, että kodin älylaitteiden avulla voidaan ehkäistä vaaratilanteita, vähentää asumiskustannuksia ja tehostaa asumisen laatua.

- Käytän muun muassa valvontakameroita ja automaattisia palo- ja murtohälyttimiä, sekä vesivahingon tunnistavaa järjestelmää kesäasunnolla, eräs vastaaja kertoo.

Reilu puolet kyselyyn vastanneista suhtautuu vähintään varovaisen kiinnostuneesti siihen, että laitteet voivat jatkossa keskustella keskenään ja tehdä päätöksiä automaattisesti. 25 prosenttia eivät halua, että koneet tekevät päätöksiä heidän puolestaan ja 10 prosenttia suhtautuvat asiaan epäillen.

Joidenkin vastaajien haaveissa siintävät jo tulevaisuuden älyratkaisut, jotka lisäävät elämyksellisyyttä asumiseen.

- Odotan tyylikkäitä dynaamisia seinäpaneeleita, jotka näyttävät siltä mitä haluan niiden näyttävän ambient-äänineen. Jos haluan kokea lukevani kirjaa merenrannalla niin ainakin yhden kodin huoneen pitäisi pystyä mukautumaan siihen. Samoin jos perheemme haluaa syödä Saharassa niin sen pitäisi visuaalisesti onnistua, eräs vastaaja maalailee.

Koneet auttavat kotitöissä

Suurin konkreettinen hyöty älylaitteista on Rönkön ja Kiviluoman mukaan ajan säästö. Oman työn määrä vähenee, kun laitteet hoitavat tietyt kotiaskareet itse.

- Kyllähän se nopeuttaa arkea, kun voi tehdä vaikka ruokaa samalla, kun imuri siivoaa kotia tai leikkiä lapsen kanssa ulkona, kun ruohonleikkuri leikkaa nurmea. Ja seurata vielä samalla kännykästä, milloin grillissä valmistuvat ruoat ovat valmiita, Rönkkö selittää.

Älykäs ovikello ja hälytysjärjestelmä murto- ja palohälyttimineen lisäävät myös turvallisuudentunnetta lapsiperheessä.

- Jos jotain sattuisi, yritettäisiin esimerkiksi murtautua, niin ainakin siitä jäisi kuva talteen. Ovikello on kätevä myös siinä, että jos tilaan koiranruokasäkkejä netistä ja kuljetus tulee keskellä päivää, voin puhelimen kautta pyytää kuljettajaa jättämään ne kuistille, Rönkkö lisää.

Kaikkien kodin laitteiden vaihtaminen älykkäisiin versioihin ei kuitenkaan vielä tunnu ajankohtaiselta.

- Siinä vaiheessa, kun älykäs pesukone myös laittaa likaiset pyykit sisään ja puhtaat kuivumaan, niin sitten voin hankkia sellaisen.

Mikä on 5G?

  • Mobiilidatayhteyksien tekniikka, joka mahdollistaa jopa 10 kertaa nopeamman tiedonsiirron 4G:hen verrattuna.
  • Mahdollistaa verkon viipaloinnin, eli jakamisen käyttäjien ja laitteiden erilaisten tarpeiden mukaan kotiin ja yrityksille tarkoitetuissa ratkaisuissa. Viipaloinnin avulla jokainen käyttäjä saa oman häiriö- ja ruuhkavapaan kaistan.
  • Viive, eli aika, joka kuluu komennosta reagoimiseen, on lyhyempi kuin nykyisissä verkoissa. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia toimintoihin, jotka vaativat hyvin lyhyttä viivettä, kuten verkkopelaamiseen. 5G tekee nettipelaamisesta entistä elämyksellisempää ja vaivatonta myös verkon yli muiden pelaajien kanssa, paikasta riippumatta.
  • 5G-verkon luotettavuus ja toimintavarmuus takaavat, että myös turvajärjestelmät, älylukot ja muut kodin laitteet toimivat luotettavasti.
  • 5G tuo ruuhkattoman nettikaistan kotiin – omakotitaloihin, rivitaloihin ja paritaloihin sekä myös yrityksille. Sinnekin, minne nopea kiinteä verkko ei ulotu. 5G-mobiiliverkko riittää kotitalouden ainoaksi yhteydeksi, vaikka sitä käytettäisiin paljon esimerkiksi etätöihin, pelaamiseen ja striimaukseen.
  • Tiedostojen lataaminen nopeutuu ja esim. 4K-elokuvat ovat saman tien katsottavissa. 5G-verkon kymmenkertaiset nopeudet ja jopa gigan yhteydet takaavat, että netti ei pätki, vaikka nettiä käyttävien laitteiden määrä kodeissa kasvaa.

Lue lisää täältä.

Avainsanat:

Teknologiaa ja tekoälyä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

4/2024 Artikkelien toimitus

Kyllä, sinua voidaan salakatsella läppärisi kamerasta – tarkista nämä 5 yleistä tietoturvaväitettä!

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen