Sukupolvien välinen älypuhelinkuilu ei ole ihan niin suuri kuin monet luulevat – ainakaan alakouluikäisillä ja aikuisilla.
Onko sukupolvien kuilu jo aivan ylittämätön, kun lapsi suhaa älykännykällään somessa kaksin käsin ja vanhempi näpyttelee tekstiviestiä yhdellä etusormella?
Ei ihan, mutta melkein, kertoo DNA:n tuore Koululaistutkimus. Kuten monissa kodeissa jo näkyykin, yläkouluikäiset lapset hallitsevat ja käyttävät uusimpia sovelluksia ja puhelimien ominaisuuksia mennen tullen, ja aikuiset katsovat lukulasiensa takaa ihmeissään vierestä (milloin eivät pyydä apua oman puhelimensa käytön kanssa).
Ei ihme, että suomalaiset lapset ja nuoret ovat taitureita älypuhelimen käytössä, sillä sen käyttö aloitetaan yhä nuorempana. Maailman mittakaavassakin suomalaislapset saavat puhelimen aikaisin. Tavassa näkyvät kännykkämaan perinteet. Taaperot osaavat jo rattaissa näpytellä vanhemman puhelimesta lastenohjelmasovelluksen päälle ja oman puhelimen moni suomalaislapsi saa jo alle 7-vuotiaana.
Alakouluikäisille älypuhelin on normaali, arkeen kuuluva laite, jossa ei ole mitään ihmeellistä. Niin kuin Frejallekin.
Hän on yhdeksänvuotias ja hänellä on käytössään järjestyksessä elämänsä toinen älypuhelin. Ensimmäinen puhelin oli käytetty, nykyinen on uutena ostettu Iphone 6S.
”Enimmäkseen soitan WhatsApp-videopuheluita isälle ja äidille, kun olen päässyt koulusta. Joskus kun on tylsää, soitan myös kavereille”, Freja kertoo.
Tutkimus ja monen vanhemman käsitykset tukevat toisiaan: pelaaminen nielaisee lapsen puhelinajasta ison osan. Ylivoimaisesti eniten puhelinta käytetään yhteydenpitoon perheeseen ja kavereihin. Wanhan ajan kaveripuhelut eivät ole kokonaan mihinkään kadonneet, ne hoidetaan WhatsAppilla, ja rinnalle ovat tulleet Instat ja Snapit.
Uhkakuvia – toteutumattomia sellaisia
Vanhemmat ovat taitavia kyllä yhdessä älypuhelimeen liittyvässä asiassa – uhkakuvien maalailussa. Todellisuudessa lasten älypuhelimen käyttöön liittyvät pelot käyvät harvoin toteen. Useimmiten nimittäin alakouluikäisten puhelimen käyttö sujuu asiallisesti ja hyvässä hengessä vanhempien kanssa.
Esimerkiksi Freja ei käytä vielä WhatsAppin lisäksi muita sosiaalisen median ikärajattuja sovelluksia, eivätkä ne häntä ole sen puolin ole kiinnostaneetkaan.
Yleisimmin käyttäjän ikä ei riitä WhatsAppin käyttöön, jolle on asetettu 16 vuoden ikäraja. Somesovellusten ikärajat liittyvät EU:n tietosuojalakiin. Niistä voit lukea lisää täältä.
Ylivoimaisesti eniten kärhämää aikuisilla kuitenkin herättää se, että lapset tuijottavat puhelintaan aikuisten mielestä liian paljon. Aikuiset taas voisivat tässä tuijottaa peiliin, sillä oman puhelimen käytön kriittinen tarkkailu jää takuulla vähemmälle kuin perheessä asuvien lasten.
Aikuisilla toki on usein pätevämmän kuuloiset syynsä älypuhelimen jatkuvalle näpräilylle, kuten työ- tai pankki- tai muut tärkeät aikuisten asiat.
Kaikki puhelimen räplääminen ei nimittäin ole ollenkaan turhaa. Ei edes lasten, eikä edes aikuisten mielestä. Älypuhelimesta on tullut niin lapsille kuin aikuisille viihdekäytön lisäksi myös mitä hyödyllisin laite. Moni aikuinen pitää älypuhelinta lapsen digitaitoja ja tiedon hakua kehittävä laitteena.
Freja katsoo puhelimellaan esimerkiksi askarteluvideoita ja kuuntelee äänikirjoja Storytelistä.
”Ja Google Classroomia käytettiin etäkoulussa.”
Katsoo hän puhelimellaan Netflixiäkin, mutta toisaalta, siellähän on vaikka kuinka paljon kulttuuri- ja tiedesisältöä.
Frejan äiti Jenny on DNA:n Koululaistutkimuksen mukaan tyypillinen alakouluikäisen vanhempi: hän osaa – toistaiseksi – käyttää laajemmin älypuhelimensa sovelluksia kuin lapsensa. Tämä etu kääntyy kyllä yläkouluiässä lasten hyväksi.
Jenny on myös yrittäjä ja tekee paljon yhteistöitä Instagramissa. Frejan sanoin:
”Äidillä on niitä työhommia puhelimella.”
Aikuisilla on vielä suhteessa alakouluikäisiin lapsiin monipuolisemmat puhelimenkäyttötavat. Työn ja asiallisten asioiden hoidon lisäksi älypuhelinta voi käyttää myös rentoutumiseen – tai ainakin sen yrittämiseen.
”Olen käyttänyt paljon esimerkiksi Calm-nimistä meditaatiosovellusta. Tosin viime aikoina on ollut niin stressaavaa, etten ole ehtinyt meditoida”, Jenny nauraa.
Yleisin kärhämä: puhelin pois ja petiin!
Aikuiset laativat älypuhelimen käytölle säännöt – jos aina tietäisivät, mitä sääntöjä kuuluu laatia. No, suurin osa kyllä tuntuu Koululaistutkimuksen mukaan tietävän. (Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton sivulla on hyvä ohjeita vanhemmille, vink vink.)
Luottamuspulaa estetään pienimpien lasten kanssa sillä, että puhelimesta katsotaan yhdessä, mitä siellä on puuhailtu.
Ja sitten on se haastavin osuus eli miten kauan päivässä puhelimen kanssa ollaan ja milloin illalla puhelin laitetaan pois. Ei yli kahta tuntia, sanovat aikuiset ja sitä alakouluikäiset tottelevat.
”Yleensä ei mielellään illalla puoli kasin jälkeen katsottaisi puhelinta”, Freja sanoo tärkeimmän säännön.
Frejalla ei ole tullut vanhempien kanssa erimielisyyksiä puhelimen käytöstä eikä hirveän tiukkoja sääntöjä ole tarvinnut laatia. Kavereita hän näkee usemmin livenä ulkona kuin viestittelee heidän kanssaan verkossa. Omasta mielestään hän ei käytä puhelintaan kovin paljon.
Tutkimuksen valossa tämä tulee kyllä muuttumaan, sillä yläasteikäiset rakastavat puhelimiaan lähes yhtä paljon kuin puhelimen ostaneita vanhempiaan. (Okei, tätä ei kysytty tutkimuksessa näin, vaan on kokemusasiantuntijan tulkinta elämästä.)
Eniten sukupolvien ero näkyy Frejan ja Jenny perheessä siinä, että mummolle lähetetään perinteisiä tekstiviestejä. Perheen kaikki muu viestivaihto kulkee WhatsAppin kautta.
”Anopilla ei ole älypuhelinta”, Jenny kertoo.
Luvut ovat DNA:n Koululaistutkimuksesta, jonka kohderyhmänä olivat 5–16-vuotiaiden lasten vanhemmat sekä perheiden lapset. Tutkimuksen toteutti keväällä 2020 Kantar TNS Oy. Tutkimuksen N=1006.
