Liian korkea lämpötila vaikuttaa terveyteen, mutta energian säästöllä
kotona on myös muita etuja. DNA Oyj:n
Wattinen-lämmityspalvelun liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi kertoo
mitä jokainen meistä voi tehdä energian ja ympäristön säästämisen
eteen arjessaan.
Suomalaiset ovat nyt olleet kotona enemmän kuin koskaan
koronaviruspandemian takia. Koska omassa asunnossa tulee nyt vietettyä
runsaasti aikaa, on hyvä varmistua, että se tapahtuu mahdollisimman
suotuisissa olosuhteissa.
DNA Oyj:n Wattinen-älylämmityspalvelun
liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi muistuttaa,
että energiatehokkuus vaikuttaa asumisessa niin terveyteen, talouteen
kuin hiilijalanjälkeenkin. Hän listaa viisi asiaa, jotka jokaisen
kannattaa tehdä oman hyvinvointinsa sekä energian ja ympäristön
säästämisen eteen.
Vaikuta taloyhtiöön
Lietsalmi toteaa, että vaikka esimerkiksi ilmastoasiat eivät
taloyhtiössä kiinnostaisikaan, oikeilla energiaratkaisuilla säästää
selvää rahaa.
”Oman asunnon energiatehokkuudesta voi lopulta parhaiten huolehtia
vaikuttamalla taloyhtiötasolla tehtäviin toimiin. Nykyään on olemassa
hyviä ratkaisuja mitata taloyhtiön energiankäyttöä ja tehdä
kollektiivisia ratkaisuja myös vanhoihin taloyhtiöihin, joissa
energiatehokkaat ratkaisut ovat perinteisesti olleet haastavampia kuin
uudiskohteissa. Yksinkertaisesti: kun säästetään lämpöä, vettä ja
sähköä, säästetään myös rahaa. Se on hyvä perustelu toimenpiteille
missä tahansa yhtiökokouksessa”.
Säädä lämpötilaa
Helpoiten omassa asunnossa voi vaikuttaa suoraan sen lämpötilaan.
Huoneiston optimaalinen lämpötila on noin 21 astetta ja makuuhuoneessa
18-20 astetta, mutta muun muassa THL:n vuonna 2016 julkaiseman
tutkimuksen mukaan suomalaiskodeissa on kuitenkin 40 % ajasta
lämpötila yli 23 astetta.
”Huoneiston lämpötilan vaikutus näkyy tutkitusti terveydessämme.
Korkea sisälämpötila lisää asumistyytymättömyyttä, väsymystä ja
heikentää sekä oppimista että yleistä toimintakykyämme. Tästä on
selkeitä tutkimustuloksia, että sitä kannattaisi siis laskea. Lämpöä
ei tosin kannata tiputtaa kertarysäyksellä, sillä keholla kestää
hetken tottua viileämpään lämpötilaan. Hyvä keino onkin tiputtaa ensin
vaikka yksi aste viikoksi, ja katsoa miten se vaikuttaa,” Lietsalmi toteaa.
Älä lämmitä tyhjää kotia
DNA:n helmikuussa 2020 teettämän tuloksen mukaan kolme neljäsosaa (74
%) kyselyyn vastanneesta yli tuhannesta kerrostaloasukkaasta sanoo
haluavansa pienentää asumisestaan aiheutuvia lämmityskustannuksia.
Samaan aikaan noin puolet (48 %) kerrostaloasukkaista kertoo, ettei
koskaan alenna asuntonsa lämpötilaa, vaikka olisi sieltä pitkäänkin poissa.
”Muutaman päivän poissaolon ajaksi asunnon lämpötilaa voi alentaa.
Tuulettaessa patterista voi sulkea kokonaan lämmön pois, varsinkin jos
patteri on suoraan ikkunan alla. Jos kiinteistössä on älykäs
lämmitysjärjestelmä, se säätää automaattisesti asunnon lämpötilaa
alhaisemmaksi esimerkiksi öisin ja poissaolojen aikana, ja sulkee
patteritermostaatin tuuletuksen ajaksi.”
Suihkulla on väliä
Moni mieltää, että lämmönkulutus liittyy vain sisätilojen
lämmittämiseen. Käyttöveden lämmittämisellä on kuitenkin suuri
vaikutus taloyhtiöiden energiankulutukseen. Jos siis haluaa säästää
energiaa, kannattaa omaa suihkukäyttäytymistä miettiä.
”Helpoin tapa vähentää energiankulutusta on tietysti suihkussa
vietetyn ajan vähentäminen. Harva meistä kuitenkaan seisoo suihkussa
mielellään sekuntikello kädessä, joten toinen hyvä tapa on valita
suihkuun vettä säästävä suihkupää. Taloyhtiön kannattaa myös säätää
vedenpaine kohdilleen, jos toivoo säästöjä”, Lietsalmi toteaa.
Tarkista mistä sähkösi tulee
Helppo keino jokaiselle vähentää omia asumisen päästöjä on tarkistaa
sähköyhtiöltä, mistä kotiin tuleva sähkö on peräisin.
”Jos se on tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, voi vaihtaa
päästöttömään sähköön, Myös omiin sähkönkulutustottumuksiin voi
vaikuttaa. Esimerkiksi omien sähkölaitteiden kulutusta voi seurata
tarkasti parinkympin hintaisella sähkönkulutusmittarilla.”, Lietsalmi neuvoo.
Lue lisää Wattisesta tästä.
Lue muita artikkeleitamme tästä.