Kameroiden kautta pystymme myös näkemään, että lehmät liikkuvat navetassa normaalisti ja että robotti toimii.

Toimivat tietoliikenneyhteydet tuovat turvallisuutta

Valvontakamerat tekevät Ollilan tilan navetassa työtä vuorotta ja antavat yrittäjille mahdollisuuden irtautua työpaikastaan.

Haapavedellä sijaitsevalla Ollilan maitotilalla tietotekniikka on olennainen osa päivittäistä työtä ja tilan johtamista. 60 lehmän lypsytyöt hoitaa kymmenen vuotta sitten hankittu lypsyrobotti. Antti ja Mirka Ollilalle jää enemmän aikaa keskittyä eläinten hyvinvoinnin tarkkailemiseen ja edistämiseen. 

Lypsyrobotin lisäksi eläintenhoitotyötä helpottavat navettaan sijoitetut kuusi valvontakameraa. Yksi kameroista näyttää kuvaa oljilla pehmustetusta poikimakarsinasta. 

– Lehmälle pitää antaa mahdollisimman hyvä rauha poikia. Yleensä poikiminen sujuu niin hyvin, että siinä ei tarvita ihmisen apua. Kameran kautta pystymme kuitenkin kotoa käsin tarkkailemaan, sujuuko kaikki normaalisti, Antti Ollila kuvailee.

Poikimisen seuraaminen on tärkeää myös siksi, että vastasyntyneen vasikan pitää saada ternimaitoa joko emältään tai ternimaitovarastosta neljän tunnin sisällä syntymästään, jotta terveyttä edistävät veren vasta-aineet pääsevät kehittymään ja suojaavat vasikkaa taudinaiheuttajilta ensimmäisten elinviikkojen aikana.

– Kameroiden kautta pystymme myös näkemään, että lehmät liikkuvat navetassa normaalisti ja että robotti toimii.

Tallentavat kamerat ovat maatiloilla myös turvallisuustekijä, sillä pihapiiriin tai rakennuksiin saattaa eksyä kutsumattomia kulkijoita. 

– Asiattomia liikkujia pihapiirissä ei ole onneksi ollut. Tallentavista kameroista ilmoitetaan tilan alueella selkeästi näkyvillä kylteillä, Ollila kertoo. 

Kameran palvelimen kautta lähettämä videokuva asettaa tietoliikenneyhteydet koetukselle. DNA-lähiverkon ansiosta kuvaa voi katsella suorana lähetyksenä missä tahansa tilan alueella. Tilan ulkopuolelta sitä ei voi kuitenkaan nähdä.

– Olemme kuuden kilometrin päässä lähimmästä tukiasemasta eikä yhteys ole kovin vahva. DNA:n kanssa olemme hyvässä hengessä keskustelleet tietoliikenneyhteyksien parantamisesta. Olemme esittäneet operaattorille paljonkin toiveita ja niitä on viime aikoina huomioitukin hyvin. Olemme yhdessä pohtineet keinoja yhteyksien parantamiseksi. DNA:n mobiiliyhteydet toimivat tällä seudulla joka tapauksessa kaikista operaattoreista parhaiten, Ollila kiittelee. 

Maatilayrityksen, lypsyrobotin, tilan lämpökeskuksen ja kahdeksan perheenjäsenen liittymät ovat olleet DNA:n hoidossa jo useamman vuoden ajan. Yhteistyö näyttää toimivan myös käytännössä.

Avainsanat:

Yhteydet Mobiili Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

”Avaa kone ja olet jo verkossa” – läppärin SIM mullistaa liikkuvan työn kokemuksen

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Tekstiviestien lähettäjätunnuksen rekisteröinti suojaa yritystäsi ja asiakkaitasi

Artikkeli
4/2026 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Johtaja, varmista, että nämä 4 tietoturvataitoa on tiimilläsi hallussa!

Artikkeli
Matkapuhelinmasto metsän yllä auringonlaskun aikaan, taustalla värikäs taivas.
3/2026 DNA Yrityksille

Mobiiliverkot käyvät tuulella – ja hetkittäin akuilla

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.