Tarkista puhelimen asetukset ennen lomaa

Tarkista puhelimen asetukset ennen lomaa

Lomakauden lähestyessä työpaikoilla on hyvä palauttaa mieliin työpuhelimen käytön periaatteet ulkomailla. Puhelujen ja nettisurffailun kulut pysyvät kurissa, kun puhelimen käyttäjä muistaa pari perusasiaa.

Dataverkkovierailun eli dataroamingin esto on yleensä älypuhelimessa vakioasetuksena. Silloin puhelimella ei pääse ulkomailla nettiin tai käyttämään muitakaan datasiirron vaatimia sovelluksia, esimerkiksi karttapalveluja.

"Tämä on hyvä tiedostaa. Esimerkiksi pikaviestisovellukset iMessage ja WhatsApp eivät toimi. Myöskään kuva- tai videoviestien lähettäminen tai vastaanotto ei onnistu", DNA:n yritysliiketoiminnan roamingtuotepäällikkö Antti Koskinen sanoo.

EU:ssa roaming-hinnat ovat edullisia

Koskisen mielestä etenkin EU:ssa roamingia voi käyttää ilman huolta, koska sekä puhelujen että tiedonsiirron hinnat ovat edullisia.

EU-sääntelyn myötä soittojen enimmäishinnat EU:n sisällä ovat pudonneet kolmessa vuodessa 19 senttiin minuutissa. Vastaavasti datasiirron hinta on pudonnut 20 senttiin megatavulta, kun vielä kolme vuotta sitten hinta oli 70 senttiä megatavulta. 

EU:n ulkopuolella puhelujen ja datasiirron hinnat eivät ole säänneltyjä, joten hinnat kannattaa tarkistaa etukäteen.

Kuvien lähettämisessä, verkkolehtien selailussa tai musiikin kuuntelussa siirtyy runsaasti dataa. Siksi onkin järkevää, että esimerkiksi Thaimaassa matkaava hyödyntää Wifi-verkkoja, kun tekee Facebook-päivityksiä tai soittaa Skype-puhelun kotiväelleen. 

Ilmaisia tai ainakin kohtuuhintaisia langattomia verkkoja löytyy helposti hotelleista, ravintoloista ja lentokentiltä.

Saldoraja pitää kulut kurissa

Datasiirrossa ikäviltä yllätyksiltä pelastaa 50 euron suuruinen saldorajapalvelu, jota tarjoavat kaikki operaattorit EU:ssa. 

Saldorajan täyttymisestä tulee ilmoitus tekstiviestillä, eikä dataa voi enää ulkomailla siirtää. Puhelujen soittaminen ja tekstiviestien lähettäminen onnistuu sen sijaan edelleen. 

"Saldorajaa voi tarvittaessa pienentää tai suurentaa ottamalla yhteyttä DNA:n asiakaspalveluun", Koskinen vinkkaa.

Asiakkaiden kannattaa tutustua myös DNA Matkadata ulkomailla -lisäpalveluun, joka antaa yritysasiakkaille mahdollisuuden käyttää internetiä kiinteähintaisilla tiedonsiirtopaketeilla EU:ssa. Asiakas voi valita itselleen kooltaan ja kestoajaltaan sopivimman paketin.

Roaming-liikenne vilkastuu lomakaudella

Antti Koskinen sanoo, että suomalaisten kasvanut ulkomaanmatkailu näkyy operaattoreiden roaming-liikenteessä. Valtioiden rajat ylittävien puheluiden ja siirretyn datan määrä kasvaa selvästi, kun lomakausi on vilkkaimmillaan. 

"Entistä halvempien hintojen ja saldorajan myötä suomalaiset uskaltavat käyttää myös datapalveluja entistä rohkeammin ulkomailla."

DNA:lla on roaming-sopimus runsaan 300 operaattorin kanssa lähes 180 maassa eri puolilla maapalloa. Kumppaniverkosto on viime aikoina laajentunut uusiin maihin muun muassa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa.

Katso alla olevasta videosta, kuina mobiilidatan poiskytkentä ja langattomaan verkkoon liittyminen tapahtuu iOS, Windows- ja Android -puhelimissa.

 

Avainsanat:

Mobiili Vinkit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

DNA:n Managed SASE vie globaalisti toimivan yrityksen tietoturvan nopeasti seuraavalle tasolle

Artikkeli
Tummahiuksinen nainen mustassa bleiserissä ja vaaleanpunaisessa huivissa vaaleanpunaisen rei'itetyn seinän edessä.
3/2026 DNA Yrityksille

Kohti autonomisia verkkoja – tekoälyn rooli verkkoinfran optimoinnissa kasvaa nopeasti

Artikkeli
Mustatakkinen nainen käyttää älypuhelinta Tervetuloa 5G -kyltin ja vaaleanpunaisen näytön vieressä.
3/2026 DNA Yrityksille

5 syytä vaihtaa 5G-liittymään

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Kun yleisin salasana oli ”salasana” – vanhan liiton kyberrikollisuuden hullu maailma

Artikkeli
3/2026 DNA Yrityksille

Ennakointi voi pelastaa liiketoimintasi jatkuvuuden – Miten yrityksesi on varautunut poikkeustilanteisiin?

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.