Blogit

Taneli Tikka: "Vake katsoo tulevaisuuden ja teknologian risteyskohtiin"

Valtion kehitysyhtiön Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka työskentelee teknologiatrendien ennakoinnin ja seuraamisen ytimessä. Vuonna 2018 toimintansa kunnolla käynnistänyt Vake on valtionyhtiö, jonka tavoitteena on Suomen kannalta tärkeiden ekosysteemien syntyminen ja uuden liiketoiminnan käynnistäminen alueille, joille sitä ei ilman valtion panosta synny.

”Vake katsoo niihin tulevaisuuden ja teknologian risteyskohtiin, joista löytyy suurin vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan”, Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka kertoo. ”Etsimme erityisesti teknisesti haastavia alueita, joissa kehitys on nopeaa ja mahdollisesti syntyvät ratkaisut kantavat pitkälle tulevaisuuteen.”

Vaken keinovalikoimaan kuuluu omistusten, uusien yritysten perustamisen ja suorien sijoitusten lisäksi myös erilaisten haastekilpailuiden järjestäminen ja verkostojen rakentaminen ja hyödyntäminen.

”Painopiste on kehittämisessä, ei sijoittamisessa”, Taneli Tikka korostaa.

Koneoppiminen ja tekoäly Vaken ensimmäinen teema-alue

Vake on juuri käynyt läpi ja arvioinut sadan teknologiakorin listan, jonka pohjalta ensimmäiseksi teemaksi nousee koneoppiminen ja tekoäly.

”Suomessa on kansainvälisestikin vertailtuna pitkäaikaista ja syvällistä tekoälyosaamista, jota lähdemme Vaken täydellä keinovalikoimalla kehittämään vuonna 2019. Katsomme asiaa kymmenen vuoden aikajänteellä ja pyrimme tekemään ennen kaikkea markkinaneutraliteetin kannalta tärkeää rajapinta- ja standardisointityötä”, Taneli Tikka sanoo.

”Koneoppimisessa ei esimerkiksi ole olemassa tekoälylle kunnollista suomenkielistä koulutusaineistoa, eikä ole odotettavissa, että markkinaehtoisesti kukaan tuottaisi 10 000 tuntia suomenkielistä puhetta koko alan hyödynnettäväksi. Vaken tehtävä on rakentaa juuri tällaisia palikoita, joita tarvitaan, että jokin Suomen kannalta myönteinen mahdollinen kehitys toteutuu.”

”Seuraamme myös hyvin tarkasti teemaan liittyviä mielenkiintoisia bleeding edge -teknologioita, kuten esimerkiksi bayesilaisten one shot learning -algoritmien kehitystä eli sitä, miten koneoppimisen tekniikat saadaan toimimaan myös pienillä aineistoilla”, Tikka jatkaa.

Materiaaliteknologian nanoskaalaa, 5G:tä ja halpojen laitteiden tietoturvaa kannattaa seurata

Vaken johtamisen lisäksi Taneli Tikka seuraa intohimoisesti uutta teknologiaa. Tulevaisuudesta kiinnostuneita hän suosittelee perehtymään nanomittakaavan materiaaliteknologiaan.

”Siellä tapahtuu tällä hetkellä valtavasti. Vaikkapa tietoliikenteessä tutkitaan grafeenista valmistettavia atomin paksuisia nanoantenneja, jotka voivat mullistaa täysin kaikkien laitteiden kuuluvuuden ja virrankäytön lähivuosina”, Tikka innostuu.

Lisäksi Tikka aikoo vuonna 2019 seurata tarkkaan 5G:n käyttöönottoa ja kasvavaa tietoisuutta halpojen kuluttajalaitteiden tietoturvallisuuden puutteista.

”Joy of Tech -nettisarjiksessa naureskeltiin Internet of ransomware thingsille, jossa älykahvinkeitn uhkaa keittää vain kofeiinitonta kahvia, jos omistaja ei maksa lunnaita. Tämä ei ole mahdoton skenaario, jos kaikkia verkkoon nyt vauhdilla liitettäviä laitteita ei ymmärretä valtavaksi tietoturvauhaksi. Kuluttajalaitteiden yleistyminen myös bisnessovelluksissa on tapahtunut niin nopeasti, että tietoisuus turvallisuudesta ei ole pysynyt perässä.”

Lue myös, mitkä ovat vuoden 2019 kiinnostavimmat teknologiatrendit.

Avainsanat:

Tekoäly Teknologia Muuttuva työ

Lue lisää uudesta työstä

3/2024 DNA Yrityksille

DNA:n vahvat pohjoismaiset hartiat takaavat sujuvat digipalvelut läpi Pohjolan

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Katsaus kyberturvan nykytilaan – kyberresilienssin vahvistaminen on välttämätöntä

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Valokuitu vai 5G FWA – tiedätkö nämä 5 asiaa kiinteästä 5G-yhteydestä?

Artikkeli
3/2024 DNA Yrityksille

Näin ennakoit kustannukset: hanki mobiililaitteet palveluna

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.