DNA:n asiakkaat hyötyvät Telenorin kansainvälisistä palveluista.

Suomessa on yksi teleoperaattori, jolla on kansainvälinen DNA

Viime vuoden suuri operaattorimarkkinauutinen oli norjalaisen jättioperaattorin Telenorin tulo Suomeen sen hankittua DNA:n itselleen. Ulkoisesti tämä ei välttämättä ole heti näkynyt, sillä DNA:n liiketoiminta on jatkunut Suomessa entiseen tapaan omalla brändillä. Todellisuudessa muutos on kuitenkin huima, ja ennen kaikkea se avaa DNA:n yritysasiakkaille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen.

Kaupan myötä DNA astui kerralla suurten pelureiden luokkaan. Telenor on koko maailmankin mittakaavalla merkittävä operaattori, joka on erityisen vahva tekijä Pohjoismaiden ja Aasian markkinoilla.

Kansainvälisesti toimiville tai kansainvälistymistä suunnitteleville suomalaisille asiakkaille tämä on hieno uutinen. Jos yritys haluaa laajentaa toimintaansa erimerkiksi Pohjoismaihin, Telenor tarjoaa tähän vahvat hartiat.

Ja toimiihan tämä vastavuoroisesti myös toisin päin: jos Pohjoismaissa toimiva yritys on jo Telenorin asiakas, se saa suuren toimijan synergiaedut Suomessa DNA:n kautta. 

Telenor kehittää vahvasti pohjoista ulottuvuutta, jotta synergia tulisi täysimittaisesti asiakkaiden käyttöön. Suomalaisten kannalta mukavaa on, että tätä Nordic cluster -hanketta johtaa Telenorilla DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.

Teleala on suurten muutosten edessä 5G:n myötä. Telenor tuo myös suomalaisille asiakkaille suuren kansainvälisen toimijan tutkimus- ja kehitysresurssit sekä erittäin vahvan IoT-osaamisen.  

Tutustu tarkemmin siihen, mitä kansainvälinen DNA voi tarjota yrityksellesi.

 

Telenor lukuina:

  • 186 miljoonaa asiakasta
  • yli 10 miljardin euron liikevaihto
  • yli 20 000 työntekijää

Avainsanat:

Verkko IoT

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Kaksi ihmistä kättelee puisen pöydän yli. Taustalla näkyy musta muistikirja ja pinkki kynä.
7/2026 DNA Yrityksille

Uusi tapa hallinnoida suuria lähiverkkoja: DNA Managed Network Premium tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun monimutkaisten verkkoympäristöjen haasteisiin

Artikkeli
Kaksi miestä, joilla on samanlaiset liivit ja kahvikupit kädessään, seisovat sisätiloissa kameraan päin.
7/2026 DNA Yrityksille

Kasvun tekijät: Argimarket ottaa rohkean askeleen kohti maanlaajuisia markkinoita

Artikkeli
Lasit päässä oleva mies työskentelee kannettavalla tietokoneella modernissa sisätyötilassa suurten ikkunoiden ja vihreiden kasvien lähellä.
6/2026 DNA Yrityksille

Näin yrityksesi saa pilven hyödyt ilman hallinnan ja ylläpidon taakkaa – suuryritystason pilvipalvelu myös pk-yrityksille

Artikkeli
Mies, jolla on silmälasit ja sininen paita, seisoo sisätiloissa kädet ristissä ja katsoo itsevarmasti kameraan.
6/2026 DNA Yrityksille

Euroopan kiristyvä kyberuhkakenttä kaventaa yritysten pelivaraa

Artikkeli
6/2026 DNA Yrityksille

Näiden vinkkien avulla palaat kesälomalta työarkeen täynnä virtaa

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.