Näillä eväillä todennäköisesti menestyt työurallasi.

Lapseni, näillä eväillä todennäköisesti menestyt työurallasi

Mitä neuvoja voisin antaa lapsilleni, jos he joskus kysyvät minulta, miten työelämässä pärjää? Heidän työuransa alkaa todennäköisesti vuosien 2025-2030 paikkeilla. Digitaalinen murros on tuossa vaiheessa jo täysin arkipäivää. Iso osa ammateista on muuttunut moneen kertaan, uusia on syntynyt ja vanhoja tippunut pois.

Vaikka maailma muuttuu voimakkaasti koko ajan, olen sitä mieltä että jotkut työelämän vaatimuksista kestävät hyvin aikaa. Pelkästään koulunpenkiltä niitä valmiuksia ei saa. Ainakin itse olen saanut merkittävimmät oppini työelämään ystäviltäni, kollegoiltani ja perheeltäni.

Sain ensimmäisen ison oppitunnin työelämän vaatimuksista kollegaltani lukkotehtaassa, jossa olin kesätöissä 80-luvulla. Äitini minulle evääksi tekemä ruisleipä ei maistunut ja heitin sen roskiin. Kollegani, todella mukava vanhempi mies, suuttui verisesti teostani: “Kuules pojannulikka, kunnioita leipää!”.

Olin aivan ihmeissäni. Miksi toimintani herätti niin voimakkaita tunteita? Tilanne rauhoittui ja juttelimme asiasta. Kollegani oli nuoruudessaan nähnyt paljon puutetta ruuasta, hänestä toimin epäkunnioittavasti. Opin tuolloin, että yhteen asiaan voi olla monia perusteltuja näkökulmia. Emme ole yhdestä puusta veistettyjä.

Tässä pari pointtia, jotka olen itse oppinut matkan varrella ja jotka pyrin lapsilleni välittämään:

  • Keskity elämässä niihin asioihin, jotka kiinnostavat ja jotka sopivat omaan arvomaailmaasi. Työelämä, opiskelu ja vapaa-aika tulevat jatkossa sekoittumaan yhä tiiviimmin yhteen. Olemme kaikki ikuisia opiskelijoita, raakileita jotka tietävät jostain jotain, mutta emme mistään kaikkea. Uteliaisuus ja kiinnostus uusia asioita kohtaan kantavat muutoksissakin. Jos osaat kuunnella, opit todennäköisesti joka päivä jotain uutta.
  • Älä ole persläpi. Teemme jatkossa yhä enemmän töitä erilaisissa määräaikaisissa virtuaalitiimeissä. Kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten (ja robottien) kanssa on äärimmäisen tärkeää. Kysy itseltäsi: Olenko ihminen, jonka kanssa halutaan tehdä töitä? Kunnioitanko kollegoitani ja pelaanko joukkuepeliä?
  • Älä pelkää muutoksia, vaan ole rohkea. Emme saa jämähtää paikallemme, rakastua vanhaan ja tuttuun, ajan kultaamaan toimintamalliin. Uuteen liittyy usein vanhasta luopuminen. Tekniset uudistukset ovat vain pieni osa digimurrosta, isoimmat riskit ja mahdollisuudet ovat meidän korviemme välissä. Virheitä ei kannata pelätä, vaan tehdä niitä ja oppia niistä.
  • Tarkastele kokonaisuuksia ja erottele olennainen tieto epäolennaisesta. Tiedon määrä ei tulevaisuudessakaan vähene, päinvastoin. Omat lihaskovalevymme tulevat olemaan yhä kovemmalla käytöllä ja priorisointia on pakko tehdä. Tieto esitetään usein hyvin subjektiivisesti. Opettele kyseenalaistamaan, niin löydät oman näkemyksesi.

Mahtavatko lapseni sitten ottaa neuvoistani vaarin? Toivottavasti he kuuntelevat ne kohteliaasti, mutta sen jälkeen myös kyseenalaistavat pointtini ja katsovat omin silmin tulevaisuuteen. Rakentavat siitä sitten oman näköisensä ja keräävät omat tarinansa. Siitähän uudistumisessa on kyse, ettei oteta kaikkea vanhaa annettuna.


DNA Business on tuottanut viisiosaisen dokumenttisarjan työn tulevaisuudesta. Suomen johtavat asiantuntijat keskustelevat digitalisaation murroksesta sekä esittävät rohkeita näkemyksiä eri toimialojen tulevaisuudesta. Kolmas jakso on nimeltään Tulevaisuuden oppiminen.

Katso jakso

 

Blogikirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 31.3.2016.

Avainsanat:

Muuttuva työ Vinkit

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
Huiviin ja tummaan takkiin pukeutunut mies istuu hymyillen penkillä mustan seinän edessä, jossa on ruskea kyltti.
6/2026 DNA Yrityksille

Idea saaristohotellista syntyi jylhien kalliomaisemien äärellä – The Barö rakentaa kasvuaan Google Workspacen avulla

Artikkeli
Kluuvi Groupin Teemu Korpela istuu kahvilan pöydässä mukulakivisen kadun vieressä.
6/2026 DNA Yrityksille

Kluuvi Group luo IT-alan kasvuyrityksiä – Google Workspace helpottaa yritysperheen yhteistyötä

Artikkeli
Kennel Sandicon yrittäjä Salla Vuokila hymyilee trimmatessaan pientä koiraa.
6/2026 DNA Yrityksille

Koiraharrastuksesta yrittäjyydeksi – Kennel Sandicon arki rullaa Google Workspacen työkalujen avulla

Artikkeli
DNA:n yritysmyynnin johtaja Johan Flykt, joka vastaa pienistä ja keskisuurista yrityksistä, istuu pinkillä sohvalla, katsoo ylöspäin kameraan ja hymyilee.
5/2026 DNA Yrityksille

Luuletko, ettei yrityksesi kiinnosta kyberrikollisia? Olet todennäköisesti väärässä

Artikkeli
Suuri avolouhos, jossa on mutkittelevia teitä ja kivisiä terasseja osittain pilvisen taivaan alla.
5/2026 DNA Yrityksille

Tekoäly teollisuudessa vaatii vahvan verkkoperustan – vakaasti toimiva verkko on keskeinen osa modernia tehdasympäristöä

Teknologiatrendit 2026

Vuosi 2026 on käytännönläheisten innovaatioiden, vanhojen toimintamallien uudistamisen sekä inhimillisen kanssakäymisen aikaa. Suurin murros saatetaan kokea ihmisen ja koneen välisen symbioosin saralla, sillä tekoälytyökalujen kehittyessä myös digi-inhimillisen vuorovaikutuksen lait kirjoitetaan uusiksi – kuljettaen ihmiskuntaa kohti uuden älyn aikakautta.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.