Blogit

Hyvin toteutettu tietoturva takaa yöunet – ota vinkit haltuun!

Toisin kuin usein luullaan, tietoturvauhat eivät ole vain isojen yritysten riesa. Hakkeri saattaa nähdä pienet yritykset houkuttelevina kohteina, sillä niissä tietoturva on usein ammattilaisen sijaan yrittäjän itsensä kontolla. Jotta välttyisit ikäviltä vahingoilta, keräsimme yhteen vinkit, joiden avulla pidät yrityksesi tiedot asianmukaisesti suojattuina.

Tietoturva on olennainen osa tämän päivän liiketoimintaa. Hyvät tietoturvakäytännöt tuovat kilpailuetua ja pitävät sekä omat että asiakkaan tiedot suojassa ulkopuolisilta katseilta. Tietoturvakäytäntöjen lisäksi yrittäjän tulisi tuntea myös Suomessa noudatettava yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR, joka ohjaa yrityksiä henkilötietojen käsittelyssä.

Tunnista liiketoimintasi kannalta oleelliset tietoturvariskit

Ensimmäinen askel on tunnistaa riskit, jotka todennäköisesti uhkaavat yritystäsi. On keskeistä suojata erittäin huolellisesti ne tiedot, joita et halua rikollisten kynsiin. Näitä voivat asiakasdatan lisäksi olla esimerkiksi erilaiset liikesalaisuudet ja muu yrityksen toimintaan liittyvä tieto. Jos palvelimia, palomuuria ja muuta laitteistoa ei ole hetkeen päivitetty, on tie murtautujalle jo valmiiksi pedattu.

Yleisiä riesoja ovat myös DDoS- eli palvelunestohyökkäykset, joilla pyritään rikkomaan tietojärjestelmiä tai estämään esimerkiksi verkkokaupan toiminta täysin. Lisäksi etätyön tietoturvaan on syytä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi tietojenkalasteluviestit ovat lisääntyneet kasvaneen etätyön myötä, eikä erilaisista verkkopalveluista löytyviä yrityksen luottokortteja ole syytä unohtaa niitäkään. 

Kun oman toiminnan Akilleen kantapäät on tunnistettu, voidaan monia vakaviakin uhkia ennaltaehkäistä tehokkaasti. Rikollisen motiivina on aina taloudellinen hyöty, eikä ole mitään syytä mahdollistaa sitä oman yrityksesi kustannuksella.

Älä säästä väärästä paikasta – tietoturvaan panostaminen on hyvä vakuutus

It-asioissa pihistely ei kannata, koski se sitten erilaisia hankintoja taikka yrityksen omaa budjetointia tai resursointia. Palvelinten ja palomuurien ei tarvitse olla uusinta uutta, mutta niiden ohjelmistoihin on tultava tietoturva-aukkoja paikkaavia päivityksiä säännöllisesti. Myös käytössä olevien laitteiden tulisi olla sen ikäisiä, että järjestelmäpäivityksiä on vielä saatavilla. Käyttöjärjestelmistä ja sovelluksista löytyy uusia tietoturva-aukkoja jatkuvasti ja uusimmilla päivityksillä varmistat, että ne pysyvät visusti tilkittyinä.

Omassa yrityksessä on hyvä olla tietoturva-asioihin nimetty henkilö, jolle allokoidaan tehtävän hoitoon riittävästi aikaa. Tämän henkilön velvollisuutena on huolehtia, että yrityksen tietoturva on riittävällä tasolla ja että työntekijätkin osaavat toimia turvallisesti.

Harkitse osaavaa kumppania

Pelkän palomuurin ja virustorjunnan aika on ohitse, ja nykyaikainen tietoturva rakentuukin monesta kerroksesta. Jos oma aika tai osaaminen ei riitä, on asiantuntevan kumppanin hankkiminen erittäin hyvä tapa pitää oman yrityksen tietoturva kunnossa – tai ulkoistaa tarvittaessa palasia siitä. Oman yrityksen tietoturva on hyvä auditoida säännöllisin väliajoin ja monet asiakkaat edellyttävätkin sitä. Ammattimaiselta kumppanilta saat hyvän kuvan tilanteeseesi.

Kannattaa myös harkita valmiita palveluratkaisuja, jos omasta osaamisesta on yhtään epävarmuutta. Kun järjestelmien tekninen ylläpito on ulkoistettu, ajetaan uusimmat päivitykset aina ajallaan ja mahdollisen murtoyrityksetkin havaitaan nopeasti.

Panosta työntekijöiden kouluttamiseen säännöllisesti

Parhaatkaan kumppanit ja uusinkaan teknologia ei auta, jos organisaation sisällä ei rutiininomaisesti noudateta turvallisia käytäntöjä. Teknisen tietoturvan lisäksi kannattaakin pitää huoli, että myös yrityksesi ihmiset osaavat tunnistaa yleisimmät uhat ja tietävät, miten he itse voivat pitää yrityksen datan turvassa. Ihmisen sanotaan olevan tietoturvan heikoin lenkki, ja se pitää harmillisen usein paikkansa.

Jos vahinko käy ja tietoihin päästään käsiksi, on siitä ilmoitettava 72 tunnin sisällä tietosuojavaltuutetulle. Jos tietomurrolla on mahdollisuus aiheuttaa vahinkoa sitä koskeville asiakkaille, tulisi myös heille ilmoittaa asiasta viipymättä, jotta mahdolliset toimenpiteet, kuten luottokorttien sulkemiset, ehditään tehdä mahdollisimman pian.

 

Kaipaatko lisää oppeja hyviin tietoturvakäytäntöihin? Lue lisää tietoturvapalveluistamme ja tutustu maksuttomiin oppaisiimme:

Kerroksia ja läpinäkyvyyttä – tietoturvan uusi muoto

Pienyrityksen tietoturvaopas – varaudu ja vältä uhkat

 

Artikkeli päivitetty 16.2.2022. Alunperin artikkeli on julkaistu 8.3.2021.

Onko yrityksesi tietoturva ajan tasalla?

DNA:n asiantuntijat auttavat sinua löytämään ja ylläpitämään yrityksesi tarpeisiin sopivan tietoturvakokonaisuuden. 

Jätä yhteydenottopyyntö

 
 

Avainsanat:

Tietoturva Kyberturvallisuus

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Tee asiakaspalvelusta yrityksesi kruununjalokivi – Ota käyttöön tekoälyvalmis monikanavainen asiakaspalveluratkaisu

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Hiekka-akku on tämän hetken puhuttavin innovaatio – Polar Night Energyllä on kunnianhimoiset kasvutavoitteet

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Mullista yrityksesi asiakaspalvelu tekoälyn voimalla – asiakaspoistuma pienenee, myynti kasvaa ja työntekijäkokemus paranee

Artikkeli
4/2024 DNA Yrityksille

Asiakkaan tukena joka käänteessä – DNA:laiset syttyvät asiakaskohtaamisista ja kokevat työnsä merkitykselliseksi

Miltä näyttää teknologian vuosi 2024?

Uljaan uuden huomisen onnennumero on 14 – nimittäin niin monta nousevaa teknologiatrendiä esitellään DNA:n vuoden 2024 teknologiatrendiraportissa! Lue valppaasti, sillä monet näistä trendeistä tulevat jättämään jälkensä historiaan.

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.