Kasvun tekijät -artikkelisarjan yritykset ovat näyttäneet, että kestävä menestys syntyy pysymällä rohkeana silloinkin, kun uskallus käy työstä.

DNA:n Kasvun tekijät -sarja nostaa suomalaisia kasvutarinoita valokeilaan

Mitä on uskallus? Se on rohkeutta kohdata tuntematon ja ottaa riskejä myös silloin, kun lopputulos ei ole varma. Kasvun tekijät -sarjassa jaamme inspiroivia tarinoita yritysasiakkaistamme, jotka ovat ottaneet rohkeita askeleita kohti menestystä ja kasvua. Olemme julkaisseet jo neljä tarinaa, joissa korostuu asiakkaidemme kyky toteuttaa unelmiaan ja uskoa omaan tekemiseensä. 

Keväällä 2025 alkanut Kasvun tekijät -sarja nosti valokeilaan neljä suomalaista yritystä, jotka ovat saavuttaneet kunnioitettavaa menestystä omilla ehdoillaan. Kaikki tarinansa jakaneet yritykset toimivat erilaisilla liiketoiminnan pelikentillä toisiinsa nähden, mutta DNA:n asiakkuuden lisäksi muitakin yhtäläisyyksiä löytyy: esittelemämme yritykset ovat malliesimerkkejä siitä, että kestävä menestys syntyy pysymällä rohkeana ja määrätietoisena silloinkin, kun uskallus käy työstä. 

Rohkeus on uskallusta seurata omaa polkuaan 

Juvalla, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Puumalassa toimivan Elegian-tilitoimiston inspiroivan kasvutarinan ytimessä on yrityksen inhimillinen arvopohja, jonka tukemana yritys on kasvanut ja kehittynyt periaatteistaan tinkimättä.  

Toimitusjohtaja Jenni-Mari Penttisen mukaan menestys onkin Elegianille ollut aina muutakin kuin numeropeliä: 

"Elegianille kasvu ei tarkoita luopumista siitä, mikä on tehnyt tästä itsensä näköisen yrityksen. Se tarkoittaa rohkeutta kulkea omaa tietään silloinkin, kun valittu reitti ei ole helpoin, nopein tai lyhyellä kantamalla kannattavin. Silloin täytyy uskaltaa uskoa." 

Pohjois-Suomen arvostetuimpiin kiinteistönvälitystoimistoihin kuuluvan Lapin Arvokiinteistöjen historiikissa puolestaan toistuvat menestystarinat etenkin silloin, kun uskallusta on koeteltu eniten. Niin vuoden 2008 talouskriisin kuin pandemiavuosien aikana Lapin Arvokiinteistöt painoi kaasua kun muut jarruttivat, ja uskaliaat peliliikkeet poikivat menestystä.  

Lapin Arvokiinteistöjen toisen perustajan Jukka Ruskolan mukaan yrityksen menestysreseptin toinen elintärkeä ainesosa rohkeuden ohella on ollut rehellisyys: 

“Me emme maalaile pilvilinnoja tai myy tyhjiä lupauksia. Annamme realistisen arvion ja pidämme sen, mitä luvataan. Luomamme luottamus näkyy suoraan saamassamme asiakaspalautteessa.” 

Rohkeus on toisinaan hulluutta ja huolenpitoa 

Ihonhoitoalan suunnannäyttäjäksi tähtäävän Twistben tapauksessa kyse ei ole koskaan ollut pelkästä liiketoiminnasta, vaan halusta toimia muutosvoimana bisneskentällä. Kansainvälisille markkinoille tähtäävä Twistbe on kohdannut monia ylämäkiä ja sudenkuoppia matkallaan, mutta vastoinkäymisten kautta vahvistunut startup on kymmenkertaistanut liiketoimintansa viimeisen seitsemän vuoden aikana. 

Twistben Veera Brücklerin mukaan hyvän ja kannattavan liiketoiminnan perusedellytys on rautalankatason ymmärrys kannattavuuden kantaosista: 

"Jos et osaa selittää yrityksesi talouslukuja kuusivuotiaalle, tuskin ymmärrät niitä täysin itsekään. Silloin täytyy löytyä rohkeutta esittää niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä. Muuten ei voi oppia." 

Opin ja kasvun tiellä jo yli 20 vuotta toiminut Obelix on puolestaan kasvanut pienestä perheyrityksestä noin viisikymmentä ravintola-alan ammattilaista työllistäväksi ravintolakonserniksi. Toiminnan kirjoon kuuluu ravintoloita Riihimäellä ja Hyvinkäällä, sekä elintarvikeyhtiö Chef X. Jokainen uusi pelinavaus on ollut hyppy tuntemattomaan, mutta vaikeinakin aikoina Obelixilla on pidetty kiinni menestyksen kannalta tärkeimmästä voimaravasta – ihmisistä. 

Obelixin perustaneen Marco Sundströmin mukaan menestyksekkään liiketoiminnan resepti on kolmitahoinen kokonaisuus: 

"Pyhä kolminaisuus on omistajan, henkilökunnan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Kun näiden kolmen asian välillä säilyy sujuvuus, tyytyväisyys ja tasapaino, homma toimii." 

DNA kiittää kaikkia Kasvun tekijät -sarjan ensimmäiselle hakukierrokselle osallistuneita yritysasiakkaitamme rohkeudesta ja avoimuudesta jakaa tarinansa suurelle yleisölle. Toivomme artikkelien tarjonneen ainutlaatuisen näköalapaikan omilla ehdoillaan menestyvien yritysten sielunelämään – kenties tarinoiden myötä myös oman yrityksen kasvutavoitteisiin on piirtynyt uusia inspiraation ja rohkeuden sävyjä. Toivotamme onnea ja menestystä kasvun tiellä! 

 

Anna yritysasiakkaidemme ainutlaatuisten kasvutarinoiden inspiroida ja rohkaista: lue kaikki Kasvun tekijät -sarjan artikkelit täältä!

Avainsanat:

Muuttuva työ Työkulttuuri Viestintä Asiakaskokemus Vinkit Johtaminen Yrittäjille

Lue lisää uudesta työstä

Artikkeli
8/2025 DNA Yrityksille

”Jos verkko sakkaa, sakkaa moni muukin asia” – HPE Aruba Networking ja DNA tuottavat tulevaisuuden verkkopalveluita

Artikkeli
7/2025 DNA Yrityksille

Tulevaisuuden paikannusteknologia on jo täällä – Älypuhelimen sijainnin paikantaminen sisätiloissa luo uusia bisnesmahdollisuuksia

Blogi
7/2025 Tommi Hirvi

Yhteispohjoismaiset palvelut asiakkaan eduksi – näillä vinkeillä se onnistuu

Artikkeli
7/2025 DNA Yrityksille

Psykologinen turvallisuus työpaikalla kantaa pitkälle – ja varmistaa etumatkan, kun kisa osaajista kovenee

Teknologiatrendit 2025

Teknologian vuosi 2025 on lunastusten aikaa: tekoälylle asetetut odotukset alkavat konkretisoitua, siviili- ja puolustusteknologioiden käyttöulottuvuudet laajenevat ja yritysten kestävän kehityksen tavoitteita jalkautetaan käytäntöön.

Mitkä trendit tulevat vaikuttamaan merkittävästi tulevaisuuteemme niin arjessa kuin sen ulkopuolella?

 

Pysy digitalisaation vauhdissa.

Tilaa DNA Yrityksille -uutiskirje sähköpostiisi!

Hyödynnetäänkö teillä jo uuden työn mahdollisuuksia? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä parhaat ratkaisut yrityksellesi.